Siirry sisältöön
  • Pohjolan pidäke on nyt kokonaisuus

    Puolentoista vuoden pitkä odotus päättyi. Ruotsi on nyt Naton jäsen. Ruotsin Nato-jäsenyys vahvistaa pohjoisen pidäkkeen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

  • Puolustusvoimien henkilöstöstrategian uudet linjaukset

    Puolustusvoimien tavoitteena on turvata määrältään, laadultaan ja tahdoltaan riittävä henkilöstö, joka varmistaa Puolustusvoimille annettujen tehtävien toteuttamisen kaikissa valmiustiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

  • Neuvottelutulokset astuvat voimaan

    Sopimuserimielisyyksien välttämiseksi on tärkeää, että sopimusten soveltaminen ja henki jalkautuvat käytäntöön oikeanlaisena.

  • Sopimusten valvontaan lisää resursseja

    Aliupseeriliiton jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Uusia tehtäviä siirtyy aliupseeristolle kiihtyvällä tahdilla niin kotimaassa kuin kansainvälissä organisaatioissa.

  • Aliupseeriliiton työvaliokunta

    Aliupseeriliiton hallituksen tehtävänä on johtaa, kehittää ja edustaa liittoa. Hallitus asettaa keskuudestaan juoksevien ja hallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelua varten työvaliokunnan.

  • Euroopan nopein nainen

    Aliupseeriliiton vuoden 2023 urheilija, Minttu-Maria Gratschew, kasvoi kilparadalla ja moottoreiden parissa. Nyt, 24-vuotiaana, Gratschew on Street Biken suomen- ja euroopanmestari.

  • Mestarien kurssitapaaminen

    Maavoimien ensimmäinen mestarikurssi järjestettiin vuonna 2007. Kurssilta valmistui yhdeksän aliupseeria. Kurssitapaamisessa mestarit palasivat Maasotakouluun 17 vuoden jälkeen.

  • Lukijan kuva

    Ammattisotilas julkaisee jokaisessa numerossa lukijan kuvia. Kaikki Aliupseeriliiton jäsenet voivat lähettää palstalle omaan työhönsä liittyviä kuvia.

  • Yksilöllisempää suunnittelua työpaikkaliikuntaan

    Pursimies Henri Kirjasuo tutki liikunnanohjaajan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössään Merivoimien operatiivisen osaston valvonta-aliupseerien fyysisen toimintakyvyn ylläpitoa.

  • Pohjoisen aliupseerit pipolätkällä

    Pohjoisen aliupseerit järjesti pipolätkätapahtuman helmikuussa Sodankylän urheilupuistossa. Olosuhteet olivat arktisille erikoisosaajille sopivan kuiva, mittari näytti -18°C.

  • Uusi perheenjäsen tulossa?

    Lapsen saaminen on koko perheen elämän mittainen prosessi ja se alkaa hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Elämän ensimetreillä uusi tulokas tarvitsee molempien vanhempien hoitoa. Siksi Suomessa on perhevapaajärjestelmä.

  • Sotilasmusiikin kesä 2024

    Helsingin vartioparaatit ja eri puolilla Suomea järjestettävät MILjazz-tapahtumat viihdyttävät yleisöä kesän aikana. Tilaisuudet ovat maksuttomia.

  • Onnea ja menestystä uudelle komentajalle

    Puolustusvoimain komentajaksi nimitettiin huhtikuun alusta lukien kenraaliluutnantti Janne Jaakkola. Hän aloittaa tehtävät turvallisuuspoliittisesti erittäin haastavassa tilanteessa. Haluan toivottaa komentajalle onnea ja menestystä tehtävään.

  • Nato-palvelussuhteen ehdoista ratkaisu

    Valtionvarainministeriö hyväksyi 16.2.2024 Puolustusministeriön ja henkilöstöjärjestöjen neuvottelutuloksen Naton komento- ja johtorakenteen sekä erillislaitosten palvelussuhteen ehdoista.

  • Miksi neuvottelut kestivät pitkään?

    Naton komento- ja johtorakenteen tehtävien palvelussuhteen ehdoista neuvoteltiin yli vuosi. Puolustusvoimien toiminnot ovat olleet jo pitkään Nato-yhteensopivat. Miksi siis palvelussuhteiden ehtojen neuvottelut kestivät pitkään?