Siirry sisältöön

Parempia bonuksia

Uusi liikennevakuutuslaki tulee voimaan vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä. Lain perusperiaatteet pysyvät samana. Uusi laki mahdollistaa liikennevakuutuksen kehittämisen oikeudenmukaisemmalla tavalla. Asiakkaan vakuutus- ja vahinkohistoria voidaan nyt huomioida hinnoittelussa aikaisempaa joustavammin

Uusi laki myös parantaa vahingon uhrin asemaa, sillä vahinkojen käsittelyajoille tulee määräaika. Vakuutusyhtiön on aloitettava korvaushakemuksen käsittely viikon sisällä sen saapumisesta ja korvauspäätös on annettava kuukauden kuluessa siitä, kun vahingon korvaamiseen tarvittavat selvitykset on saatu. Jos määräaika ylittyy, korvauksenhakijalle maksetaan viivästyskorkoa.

Lakimuutos kuitenkin rankaisee niitä, jotka ovat jättäneet lain vaatiman liikennevakuutuksen maksamatta. Laiminlyöntimaksut ovat aikaisempaa suuremmat, jopa kolminkertaisia vakuutusmaksuihin verrattuna. Vakuuttamaton ajoneuvo on jatkossa käyttökiellossa, ja poliisi voi riisua menopelin kilvistä välittömästi.

Liikennevakuutus

Ajohistoria otetaan paremmin huomioon

Turva huomioi jatkossa liikennevakuutuksen bonuksen muodostamisessa asiakkaan henkilökohtaisen vakuutus- ja vahinkohistorian aiempaa kattavammin. Turva laskee uuteen liikennevakuutukseen mukaan asiakkaan kaikkien autojen historiatiedot kaikista vakuutusyhtiöistä. Tämä tarkoittaa asiakkaalle reilumpia bonuksia, esimerkiksi sitä, että kakkosautolle tulee sama bonus, kun vakuutukset ovat yhden henkilön nimissä ja alkavat samaan aikaan.

Kokenut ja huolellinen kuljettaja voi saada autolleen välittömästi täyden 80 prosentin bonuksen eli maksimialennuksen sekä bonusturvan, joka suojaa bonuksen tippumiselta vahinkotilanteessa.

Lähtöbonus on Turvan liikennevakuutusasiakkaille vähintään 20 prosenttia, kun asiakkaalla ei ole aiempia vahinkoja. Lähtöbonusta voi saada jopa 30 prosenttia, sillä Turva huomioi asiakkaan aikaisemman ajokokemuksen sekä huolellisuuden liikenteessä käyttämällä muun muassa ajokorttitietoja. Tämä on etu erityisesti nuorille kuljettajille. Bonus on mahdollista nostaa 80 prosenttiin jopa kahdeksassa vuodessa, kun ajaa ilman vahinkoja.

Turvan vanhat liikennevakuutukset ovat voimassa myös vuonna 2017. Vakuutusta ei tarvitse vaihtaa uuteen tuotteeseen, mutta niin voi tehdä halutessaan.


Teksti: Turva/Aapo Riihimäki

Kuvat: Asta Ruuskanen

  • Ammattisotilaat kuntotalkoisiin

    Kunnon kohentajat –kilpailu on Mikkelin Aliupseereiden jäsenten väline mittelö. Eniten kuntoindeksiään vuoden aikana nostanut aliupseeri palkitaan vuoden loputtua.

  • Frisbeegolfmestaruus Ylä-Savoon

    Ylä-Savon Aliupseerien Niko Karttunen kruunattiin Aliupseeriliiton Yleisen sarjan frisbeegolfmestariksi. Naisten sarjan voitti Keski-Suomen Roxana Terho. Joukkuekilpailun voitti Keski-Suomen Aliupseerit.

  • Kun pääsisi vielä kerran joulukirkkoon

    Sosiaalisihteeri Anni Grundström Suomen sotaveteraaniliitosta haluaa herättää suomalaiset huomaamaan, että veteraanit tarvitsevat edelleen runsaasti apua ja tukea. Veteraanien keski-ikä on yli 90 vuotta. Heidän tulotasonsa on hyvin alhainen ja he tarvitsevat monenlaista apua ja tukea arjessa. Myös veteraanien puolisot ja lesket tarvitsevat apua. Hän korostaa, että auttamista ei voi enää siirtää.