Siirry sisältöön

Hyvät tarinat sytyttävät

Ylikersantti Mikko Haaja (28) kirjoitti ensimmäisen sotatarinansa pikkukoululaisena. Nuoren miehen sytykkeenä tarinoiden kirjoittamiselle ja erityisesti sotatarinoille oli Väinö Linnan Tuntematon sotilas.

Koulupoikana Haaja kirjoitti lyhyitä dekkareita ja sotatarinoita Ammattisotilas_MikkoHaaja3_Kuva_MiraHaaja– tai tarinoiden alkuja. Kirjoittaminen lähti tyypillisesti vauhdilla liikkeelle, ilman kunnianhimoista suunnitelmaa. Tarina loppui, kun pojan kiinnostus aiheeseen loppui.

– Olen nauttinut kirjoittamisesta vähintään yhtä kauan kuin olen halunnut työskennellä sotilaana. Ensimmäisen sotatarinan kirjoitin noin kahdeksan vuoden ikäisenä, luettuani ensimmäistä kertaa Tuntemattoman sotilaan. Nuorena tuli kirjoiteltua kaikenlaista pientä, omaksi ja kavereiden huviksi.

Lukioaikana hän kävi luovan kirjoittamisen kurssin. Muuta kirjoittamiskoulutusta hän ei ole tähän mennessä saanut.

Vuosi 2014 toi mukanaan muutoksen kirjoitusharrastukseen. Satunnaisesta, pienimuotoisesta ja suunnittelemattomasta kirjoittamisesta suunta vaihtui tavoitteelliseen ja pitkäjänteiseen toimintaan. Syntyi ajatus ja suunnitelma Läpi tulihelvetin –kirjasta. Aikataulutus oli väljä. Haajan perusajatus oli, että hän kirjoittaa kirjan eläkeikään mennessä.

– Päätin kesällä 2014 alkaa kirjoittaa vuosien tauon jälkeen. Seuraavana vuonna palvelin Libanonissa Unifil-operaatiossa ja käsikirjoitus edistyi siellä paljon. Valtaosa tekstistä tulikin kirjoitettua Libanonin lämmössä.

Sankarina joukkueenjohtaja

Läpi tulihelvetin -kirjan sankari on reservin vänrikki Ilves, parikymppinen kaupunkilaisnuorukainen. Hän on rauhallinen ja harkitseva, samalla kylmäpäinen ja kykenevä nopeisiin ratkaisuihin. Ilves taisteli Talvisodan aikana Taipaleessa ja yleni jopa komppanianpäälliköksi. Jatkosodan hyökkäysvaiheeseen sijoittuvassa kertomuksessa Ilves taistelee keskisuomalaisessa jalkaväkirykmentissä, Savonlinnan kaakkoispuolella, rajan tuntumassa. Ilveksen johtaman joukkueen tehtävänä on partiotiedustelu vihollisen puolella.

lapi-tulihelvetin_240Työn, perheen ja muun elämän ohella kirjan kirjoittaminen vei Haajalta kolme vuotta. Sen päälle tuli vielä vuosi yksityiskohtien hiomista kustantajan kanssa. Lopputulos palkittiin. Läpi tulihelvetin on ollut syksystä 2018 asti kirjakauppojen mainoksissa ja hyllyillä näkyvästi esillä.

– Pitkä aika johtui pätkivästä ja ajoittaisesta kirjoittamisesta ja pitkistä tauoista. Välillä kirjan kirjoittaminen oli kuukausiakin jäissä. Kirjoitussuunnitelma oli vajavainen ja se aiheutti myöhemmin suuriakin muokkauksia.

Haaja kertoo, että Läpi tulihelvetin –kirjalle on tulossa myös jatko-osa. Se kertoo saman joukon vaiheista kesän 1944 torjuntataisteluissa.

– Jatko-osa sijoittuu kesään 1944 kertoen samasta joukosta ja samoista henkilöistä. Jatko-osassa tullaan menemään tiukemmin kiinni historiallisissa tapahtumissa, jotka kyseisellä joukko-osastolla ovatkin oikein hedelmälliset. JR48 osallistui Kuuterselän taisteluun, vetäytymiseen Kannakselta ja Tali-Ihantalan suurtaisteluun.

Jatko-osa tulee syntymään samanlaisen työskentelyn tuloksena kuin ensimmäinenkin kirja. Harrastuksena, muun elämän ja työn ohessa.

– Syksyllä saimme perheenlisäystä, joten kirja edistyy hitaasti. Jotta en ottaisi stressiä siitä, en ole asettanut tavoitteita tekstin valmistumisen suhteen. Se valmistuu kun aika on kypsä. Kustantaja olisi mielellään ottanut käsikirjoituksen jo ensi syksylle, mutta en sitä ala kiirehtimään. Ehkä syksyn virkaurakurssilla tulee kirjoiteltua…

Haaja jaksaa kaiken keskellä huolehtia myös fyysisestä hyvinvoinnistaan.

– Harrastan monipuolisesti liikuntaa; juoksua, pyöräilyä, hiihtoa, koiravaljakointia sekä brassijujutsua ja lukkopainia. Nämä toimivat hyvänä vastapainona työlle sekä kirjoittamisharrastukselle.

Aliupseerit esikuvana

Sotilaan työ on aina ollut Mikko Haajalle kutsumusammatti. Varusmiespalvelusaikana hän päätti maanpuolustuskorkeakoulun sijaan hakeutua aliupseerin virkaan. Päätökseen vaikuttivat merkittävästi Haajan omat aliupseerikouluttajat.

– Ammattiryhmä härmistyi varusmiespalveluksen aikana Pohjois-Karjalan prikaatissa. Tuolloin muutama nuori aliupseeri näytti todella hyvää esimerkkiä. Näiden sotureiden suhtautuminen maanpuolustukseen, omaan työhönsä ja suhtautuminen varusmiehiin olivat asioita, joihin olen työssäni halunnut samaistua.

Haaja työskentelee Kainuun prikaatissa opetusaliupseerina. Hän aloitti aliupseerina melko pian varusmiespalveluksen jälkeen, kahdeksan vuotta sitten.

– Olen ollut koko urani opetusaliupseerina Pohjan pioneeripataljoonassa eri tehtävissä. Tänä aikana olen palvellut myös yhden rotaation UNIFIL-operaatiossa. Sieltä tuli paljon oppia ja hyviä ystäviä. Erityisiä toiveita tai tiukkoja urasuunnitelmia minulla ei ole. Katsotaan millaisia tehtäviä vapautuu ja eletään tilanteen mukaan. Kriha-tehtävät kiinnostavat jatkossakin.

Teksti: Asta Ruuskanen

Kuvat: Mira Haaja

  • Juuret syvällä Sodankylässä

    Sotilasmestari evp Jouko Kaihua siirtyi reserviin huhtikuun alussa. Hän palveli Puolustusvoimissa lähes 35 vuotta, viidessä eri henkilöstöryhmässä: siviilinä, värvättynä, toimiupseerina, sotilasammattihenkilönä ja aliupseerina.

  • Näköalapaikka sotilaiden liikuntaan

    Vääpeli Pasi Suvisolan työ liikuntakasvatusaliupseerina on näköalapaikka varusmiesten ja ammattisotilaiden arkeen. Työssään hän haluaa innostaa ja kannustaa sotilaita liikkumiseen ja edistää henkilöstön työssä jaksamista.

  • Vierivä kivi ei sammaloidu

    Marit Lammes (54) siirtyi 27 vuoden jälkeen Puolustusvoimista valvomaan aliupseerien etuja. Lammes aloitti valtakunnallisena pääluottamusmiehenä Aliupseeriliiton toimistolla huhtikuussa.