2/2018 Järjestötyö

Maanpuolustussoittokunnat - Uhka vai mahdollisuus?

Artikkelin tarkoituksena on maanpuolustussoittokuntien toiminnan avaaminen ja selvittää, millaisia mahdolli-suuksia se antaa eri tahoille ilman pelkoa erilaisista kilpailuasetelmista tai toisten työn aliarvostamisesta. Tämä kehityskulku voidaan nähdä joko uhkana tai toivottavasti ennen kaikkea mahdollisuutena, jolla voidaan yhdessä tukea maanpuolustustahdon kehittämistä puolustusvoimien sotilassoittokuntien kanssa.

Maanpuolustussoittokunnat ovat tulleet jäädäkseen Ammattisotilas_MPK-Soittokunta2_Kuva_SuviSuovaaraPuolustusministeriön selkeiden tehtäväksi antojen mukaisesti. Ne ovat osa laajenevaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Toiminnallaan ne kohottavat maanpuolustustahtoa esiintymällä eri tilaisuuksissa, joista osa sisältyy puolustusvoimien sotilasmusiikkialan soittotoimintasuunnitelmaan. Maanpuolustussoittokunnat eivät korvaa sotilassoittokuntia tai kilpaile niiden kanssa, vaan ovat yksi osa laajenevaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä.

Sotilassoittokuntien kehittäminen nykymuotoiseksi käynnistyi 2000-luvun alkupuolella. Työryhmä sai vuonna 2004 tehtävän kehittää sotilasmusiikkitoimintaa vastaamaan tulevaisuuden haasteita ja käytössä olevia resursseja. Tuolloin todettiin useat pienehköt soittokunnat aikansa eläneiksi sekä taiteellisesti että toiminnallisesti, tiloista puhumattakaan. Kehittämissuunnitelmat eivät tuolloin johtaneet konkretiaan. Puolustusvoimauudistukseen liittyen tuli selkeä tehtävä suunnitella sotilasmusiikkialan organisaatio uusiksi säästövelvoitteineen.  

Uudistuksen yhteydessä sotilassoittokunnille saatiin asianmukaiset toimitilat ja riittävän suuret soittokunnat toteuttamaan sotilasmusiikkialalle annettuja tehtäviä. Meillä molemmilla oli mahdollisuus todeta tämä erilaisten tarkastus- ja seurantakäyntien yhteydessä. On ollut ilo ja kunnia seurata aika läheltä tämä erinomainen kehityskulku nykyisten sotilassoittokuntien sekä ammattitaidokkaiksi että visuaalisesti näyttäviksi esityksiksi marssinäytöksineen.

2000-luvun alussa vapaaehtoinen maanpuolustustyö oli käytännössä vasta alullaan ja haki omia toimintamuotojaan. Jo tuolloin oli eri joukko-osastoilla tai niiden sidosryhmillä erilaisia puhallinorkestereita, jotka esiintyivät tarpeen mukaan eri tilaisuuksissa.

Koko 2000–luvun ajan vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja maanpuolustustahto ovat myös menneet aimo harppauksen eteenpäin. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) koulutusvolyymit ovat nousseet huomattavasti. Ihmisten halu osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön on kasvanut. Osa vapaaehtoisista haluavat tuoda oman panoksensa maanpuolustustyöhön musiikillisin keinoin.

Ammattisotilas_MPK-Soittokunta1_Kuva_SuviSuovaara
MPK:n tarkoituksena on maanpuolustuksen edistäminen koulutuksen, tiedotuksen ja valistuksen keinoin sekä toimia muutoinkin maanpuolustuksen hyväksi. Musiikilla on tässä keskeinen rooli. Strategiansa mukaisesti yhdistys perustaa vapaaehtoisista toimijoista muodostettuja maanpuolustussoittokuntia, jotka muodostetaan eri puolilla Suomea toimivista aktiivisista harrastajapuhallinorkestereista.

Maanpuolustussoittokunta on vapaaehtoisista musiikin harrastajista muodostettu puhallinorkesteri. Sen jonka taustalla on itsenäinen, vakiintuneen toiminnan omaava, aktiiviseen puhallinorkesteritoimintaan keskittynyt rekisteröity yhdistys. Soittokunnan toiminta perustuu yhteistoimintasopimukseen MPK:n ja rekisteröidyn yhdistyksen välillä.

Toimiminen maanpuolustussoittokunnan jäsenenä edellyttää kirjallista sitoumusta. Sitoumus tehdään yksittäisen jäsenen ja soittokunnan kanssa vähintään kahdeksi vuodeksi jatkuen sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana vuoden kerrallaan. Sitoutuvan henkilön on oltava maanpuolustussoittokunnan taustayhteisön (puhallinorkesteri ry) jäsen. Maanpuolustussoittokunnan toiminta on osa sopimuksessa mainitun rekisteröidyn puhallinorkesteriyhdistyksen kokonaisuutta.

MPK:ssa toimintaa ohjaa soittotoiminnasta vastaava koulutuspäällikkö apunaan soittokuntien kapellimestareista muodostettu johtoryhmä.


Maanpuolustuskoulutusyhdistus

Koulutuspäällikkö Elias Seppälä

Hallintopäällikkö Timo Mustaniemi

Kuvat: Suvi  Suovaara


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje