2/2018 Järjestötyö

Työssä jaksaminen kiinnosti Kuopiossa

Kuopion Aliupseerien järjestöpäivän teemana oli työssä jaksaminen. Järjestöpäivä liittyy Osaava jäsen kampanjaan, jonka jalkauttaminen aloitettiin Aliupseeriliitossa vuonna 2016. Kuopion Aliupseerien puheenjohtaja Tuomo Ruuskanen avasi tilaisuuden toteamalla aiheen olevan rankka. Hän lupasi osallistujille, että asiaa käsitellään ilman otsaryppyjä.

Karjalan lennoston sosiaalikuraattori Kaisa Kajo toi terveiset paikallisen toiminnan ytimestä. Tarjolla oli paljon tietoa tukitoimista, mitä paikallinen lennosto tarjoaa. Kajon esitys tarjosi työssä jaksamisen lisäksi siitä johtuvien lieveilmiöiden normitietoa. Paikalla olleet tietävät nyt, miten työnantajan koneisto pelaa muun muassa kiusaamistapauksissa. Ammattisotilas_Kuopio_järjestöpäivä_Kuva_TerhoEironen

Tilaisuudessa käytiin läpi työilmapiirikyselyjen yleisiä havaintoja kolmelta edelliseltä vuodelta. Tarkemmin pureuduttiin omiin kyselyihin, tuloksiin ja mahdollisiin puolustushaarojen omiin toimenpiteisiin työssä jaksamisen edistämisessä.

Minulla oli myös mahdollisuus kertoa tapahtumaan osallistuville uuden virkaehtosopimuksen neuvottelutuloksesta.

Järjestöpäivä on jäsenten omalla ajalla tapahtuvaa jäsentoimintaa. Olikin ilahduttavaa nähdä runsas osallistuminen tapahtumaan. Kokoustilassa istumisen jälkeen paikalla olleet pääsivät vielä virkistymään paikallisen jääkiekko-ottelun liigatiimellykseen. Kokonaisuutena tapahtuma oli onnistunut ja on tärkeää, että yhdistykset järjestävät vastaavan kaltaisia tapahtumia jäsenilleen. Ai niin, Kalpa voitti.

Lisätietoa aiheesta: PVHSM TYÖTURVALLISUUS 081 – PEHENKOS TYÖKYVYN TUKIOHJELMA

Normitietokannasta löytyvä paketti sisältää kattavasti tietoa työkykyyn liittyviä heijastusvaikutuksia, niiden tunnistaminen ja ratkaisuvaihtoehdot. Asiaan vihkiytymätön saa paljon informaatiota liitteissä olevan koulutuspaketin kautta.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje