Siirry sisältöön

Ylimääräisen edustajakokouksen jälkeistä aikaa

Kiitän lämpimästi saamastani luottamuksesta aliupseeriliiton puheenjohtajan vaalissa. Liitossamme ei ole ollut vuosikausiin puheenjohtajan vaalissa useita ehdokkaita. Nyt ehdolle asettui neljä kokenutta ja osaavaa ehdokasta. Useamman ehdokkaan mielenkiinto tärkeää tehtävää kohtaan on mielestäni osoitus siitä, että kentällä aletaan aktivoitumaan yhteisten asioiden hoitoon.

Äänestystulos kertoo myös siitä, että yhdistyksissä osataan ja halutaan olla omaa mieltä. Aänet jakautuivat kahden eniten ääniä saaneen kesken aika tasaisesti. Näin on demokratia toiminut yhdistyskentässä jo pidemmän aikaa. Siellä on ollut jopa niin niin tiukkoja vaaleja että henkilövaaleja on ratkaistu arvalla. On ihan luonnollista, että myös liittotason vaaleissa liikutaan samaan suuntaan. Yhdistykset tekevät liiton.

Toimistolla on menossa työn täyteinen ajanjakso. Rekrytoimme uutta pääluottamusmiestä, valmistelemme puheenjohtajapäiviä ja ammattiyhdistyskoulutus pyörii täydellä teholla. Suurimman huomion saa kuitenkin meneillään oleva virastoneuvottelukierros. Oletimme aiemmin, että neuvottelut olisivat jo tässä vaiheessa ohi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan nyt ne ovat vasta toden teolla alkaneet.

Myös työnantajalla on neuvotteluissa tavoitteita. Toivottavasti kuitenkin saamme sovittua mahdollisimman hyvin meille tärkeiden tavoitteiden toteutumisesta. Neuvottelun lähtökohdat ovat sikäli hyvät että meillä on käytössämme kaksi virastoerää. Näistä ensimmäinen on neuvoteltava 15.5.2018 mennessä ja toinen 15.3.2019 mennessä. Edellisen kerran virastoerä on ollut käytössä vuonna 2013. On siis selvää että viidessä vuodessa on kehitettäviä asioita patoutunut melkoinen määrä. Vaikka virastoerät ovat suuruudeltaan ihan hyvän kokoisia, ei niillä kuitenkaan saada ratkaistua kaikkia sopimustavoitteita. Aliupseeriliiton tavoitteet on hyväksytty edustajakokouksissa vuosien varrella. Niitä on jonossa toistakymmentä.

Tiedotamme neuvottelujen kulusta sitä mukaan kun se on mahdollista. Yksityiskohdista ei kuitenkaan voi kertoa neuvottelun kuluessa. Asiat kerrotaan sitten kun ne on sovittu.

Toivotan kaikille aurinkoista kevättä!


Jyrki Surkka

Puheenjohtaja

Aliupseeriliitto

  • Vaalikevät linjaa maanpuolustuksen suuntaa

    Eduskuntavaaleissa valitaan taas päättäjät seuraavan neljän vuoden ajaksi. Vaaleilla valitut kansanedustajat tekevät merkittäviä päätöksiä maanpuolustuksen kannalta.

  • Kohti sopimuksetonta tilaa

    Viime päivien aikana olemme saaneet uutisia useista työtaisteluilmoituksista. Vientiteollisuuden aloilla on neuvoteltu sopimuksista viime elokuusta alkaen. Sopuun ei ole päästy ja aloilla on oltu sopimuksettomassa tilassa marraskuulta.