Siirry sisältöön

Virastoeräneuvottelut jatkuvat

Helteinen kesä alkaa olla vietetty ja syksyn eri asiakokonaisuuksien valmistelut on aloitettu. Tärkeimpänä kokonaisuutena ovat virastoeräneuvottelut. Ne alkavat 25.10 ja tavoitteena on saada sopimus valmiiksi helmikuun 2019 loppuun mennessä.

Edellisestä neuvottelusta jäi runsaasti tavoitteita myös tälle toiselle kierrokselle. Myös työnantaja tuonee pöytään taas omia tavoitteitaan. Toivon hartaasti että saamme sovittua viime kierroksella esittämistämme tavoitteista. Neuvottelujen suuntaa viitoittaa Valtiovarainministeriön neuvotteluohjeet. Tiukoista raameista huolimatta uskon meillä olevan hyvä mahdollisuus saada sovittua myös meille tärkeistä asioista.

Vuoden 2018 loppupuolella ilmestyy uusia tai päivitettyjä normeja. Kentällä odotellaan jopa hieman jännittyneenä, minkälaiseksi muodostuu palkatun henkilöstön kenttäkelpoisuutta ja fyysistä toimintakykyä linjaava normi. Kuluvan vuoden aikana on pilotoitu useita erilaisia testejä. Testattavina on ollut palkattua henkilöstöä ja varusmiehiä. Mitään valmista ei siis edelleenkään ole. Odottelemme työnantajan suunnalta tietoa asiasta. Normi tullee syksyn aikana lausunnolle. Silloin vasta pääsemme tutustumaan sen sisältöön kokonaisuutena.

Kirjoitin edellisessä lehdessä valmisteilla olevasta urasuunnittelunormista. Tähän liittyen on pääesikunnassa tehty työtä opistoupseereilta vapautuvien tehtävien osalta. Pääesikunta esittää selvityksen tuloksia 22.8 henkilöstöjärjestöille. Silloin kuulemme työnantajan viimeisimmän näkemyksen, mille henkilöstöryhmälle jäljellä olevia tehtäviä suunnitellaan. Tilanne tulee olemaan samankaltainen kuin aiemmin, eli tehtäviä jakaantuu useille henkilöstöryhmille.

Henkilöstön osalta ei pidä puhua pelkästään opistoupseereiden korvaamisesta. On uskallettava nostaa pöydälle myös henkilöstön määrä ja sen riittämättömyys tehtäviin nähden. Puolustusvoimauudistuksessa henkilöstön kokonaismäärä laski likaa nykyisiin tehtäviin nähden. Tehtäviä poistui eniten siviili- ja aliupseeritehtävistä. On ollut hienoa huomata kuinka myös poliittiset päättäjät ovat tarttuneet asiaan. Puolustusministeri Jussi Niinistö ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari ovat tuoneet esiin konkreettisia esityksiä henkilöstön lisäämiseksi. Aliupseeriliitto on pannut tyytyväisenä merkille, että molemmat herrat pitävät uusien aliupseerin virkojen ja tehtävien perustamista tärkeänä. Työtä ja tehtäviä riittää toki kaikille henkilöstöryhmille. On suuri vahvuus puolustusvoimien kannalta että monipuolista ja useita eri ammattikuntia sisällään pitävää organisaatiota kehitetään nykyisellä pohjalla edelleen.

Aliupseeriliiton edustajakokous kokous pidetään Hämeenlinnassa 6-7.11. Henkilövalintoja ei tässä kokouksessa ole asialistalla, paitsi yhden hallituspaikasta luopuvan henkilön osalta. Kokouksen yhteydessä naulataan liitolle uusi lippu, Sotilasammattiliiton ajalta olevan lipun tilalle. Tämä tekee kokouksesta juhlavan ja merkittävän tilaisuuden.

Puheenjohtaja Jyrki Surkka
Aliupseeriliitto


  • Uusi vuosi alkaa neuvotellen

    Vuosi 2022 on pyörähtänyt käyntiin ja samoin keskustason neuvottelut Valtion työ- ja virkaehtosopimuksesta.

  • Toimintakulttuurissa on valuvika

    Aliupseeriliitto kysyi jäseniltään kesän 2021 aikana työn tekemiseen ja jaksamiseen liittyviä asioita. Tulokset olivat monilta osin odotettuja. Sotilaalliset harjoitukset ja meripalvelus kuormittavat. Pitkät työsidonnaisuudet ovat edelleen arkipäivää, vaikka paremmalla suunnittelulla on saatu aikaan myös parannusta.

  • Resursseja – tarpeeksi vai ei

    Vuoden 2020 budjetti ei suuria yllätyksiä hallinnonalalle tarjonnut. Puolustusvoimien materiaalihankkeisiin on osoitettu odotetusti hyvin resursseja. Tämä on ehdottomasti hyvä asia ja turvaa maamme puolustuskykyä pitkälle tulevaisuuteen.