5/2018 Työelämä

Aliupseerien neuvottelupäivät

Aliupseeriston valtakunnallisten neuvottelupäivien teemana oli aliupseeriston täydennyskoulutuksen kehittäminen. Tilaisuuteen osallistuneet aliupseerit pääsivät jakamaan asiantuntemustaan aliupseeriston koulutusjärjestelmän nykytilasta ja tavoitteista.

Päivillä jatkettiin viime vuonna aloitettua keskustelua aliupseeriston tilasta ja tehtävistä vuonna 2025. Lisäksi aliupseerit keskustelivat joukko-osastojen kokeneimpien aliupseerien roolista ja tehtävistä.

Vuonna 2017 järjestettiin ensimmäiset sotilasmestareiden neuvottelupäivät. Tämän vuoden neuvottelupäivät oli Merivoimien henkilöstöpäällikön linjauksen mukaan laajennettu koskemaan myös muuta aliupseeristoa kaikista puolustushaaroista.

Merisotakoulun apulaisjohtaja komentaja Juha Torkkeli Aliupseeri_Neuvottelupäivät1_Ammattisotilas_Kuva_MaritLammesavasi neuvottelupäivät kertomalla muun muassa Merisotakoulun tehtävistä. Pursimies Jani-Juhani Pekkarinen kertoi puheenvuorossaan yhdestä maailman käytetyimmistä persoonallisuustesteistä DISC:stä. Itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja kehittävä testi on käytössä muun muassa NATO Schoolin järjestämillä kursseilla.

Pääesikunnan koulutusosasto ja puolustushaarojen koulutusvastaavat alustivat toisen työskentelypäivän ryhmätyöt.  Työryhmätyöskentelyssä pyrittiin tuottamaan pääesikunnalle mahdollisimman paljon kehitysideoita aliupseeriston koulutuksen kehittämiseen. Ryhmille varattu työskentelyaika osoittautui kuitenkin liian lyhyeksi, joten valmiita ratkaisumalleja siitä miten asiat pitäisi tulevaisuudessa hoitaa, ei saatu aikaiseksi. Sen sijaan asioiden nykytila, erilaiset roolit työssä oppimisen tukemiseen ja kurkistus aliupseeriston tulevaisuuteen käsiteltiin huolellisesti aliupseeriston näkökulmasta.

Kuulimme päivän aikana merivoimien koulutuspäällikön alustuksen johtajuudesta. Hän esitteli myös Puolustusvoimissa tutumman MBTI-persoonallisuustestin.  Kuulimme myös jokaisesta puolustushaarasta valitun aliupseerin puheenvuoron omasta oppimispolustaan nykyiseen tehtävään.

Aliupseerien koulutusjärjestelmän runko on hyvin suunniteltu, aika vaan tekee tehtävänsä aliupseerien ottaessa vaativampia tehtäviä vastaan. Tähän haasteeseen meidän tulee olla valmiimpia ja siksi koulutuksen kehittäminen on tärkeää.  Asioiden eteenpäin saattamiseksi on aika kääriä hihat jo tänään. Asioiden siirtäminen tulevaisuuteen tuo tullessaan ison osaamisvajeen vaativien opistoupseeritehtävien siirtyessä osaltaan myös aliupseereille.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje