Siirry sisältöön

Soittokuntien haasteet hallussa

Tommi Niinisalo (37) on ensimmäisen kauden luottamusmies. Niinisalo edustaa Laivaston soittokunnan aliupseereita. Hänen edustettavansa toimivat sekä muusikkoina että soittokunnan hallintoon liittyvissä tehtävissä. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi soittokunnan pursimies, nuotistonhoitaja ja tiedottaja.

Niinisalo aloitti tehtävässään maaliskuussa 2016. Ammattisotilas_Edunvalvoja_TommiNiinisalo1_Kuva_AstaRuuskanenSitä ennen hän toimi yli vuoden varaluottamusmiehenä. Niinisalo valittiin vuoden 2015 työsuojeluvaaleissa oman työpaikkansa työsuojeluasiamieheksi. Myös YT-elimessä toimiminen on osa luottamusmiehen arkea.

– Merivoimien YT-elimen jäsenenä saan kätevästi laajemmin tietoa tärkeistä ja ajankohtaisista joukko-osastoa koskevista aiheista sekä pystyn osaltani vaikuttamaan esimerkiksi henkilöstöryhmämuutoksiin sekä yleisellä tasolla että soittokunnan kannalta. Myös työsuojeluasiat niveltyvät helposti luottamusmiestoimintaan.

Niinisalo on oman yhdistyksensä, Lounais-Suomen aliupseerien, hallituksen jäsen. Hän toimii neljättä vuotta yhdistyksen sihteerinä.

Ammattisotilas_Edunvalvoja3_TommiNiinisalo_Kuva_AstaRuuskanen

Tommi Niinisalo edusti yhdistystään Lounais-Suomen aliupseerit ry:tä Aliupseeriliiton edustajakokouksessa. Kuvassa myös yhdistyksen puheenjohtaja Sami Tojkander.

– Alun perin ajattelin, ettei minusta ehkä olisi luottamusmieheksi ja että paikallisyhdistyksen sihteerin tehtävässä olisi tarpeeksi hoitamista. Minut oli kuitenkin lopulta helppo ylipuhua varaluottamusmiehen pestiin. Erityisesti minua kiinnosti liiton järjestämä laadukas koulutus. Ja kun varaluottamusmiehen pestiin pääsi sisälle, ei varsinaisen luottamusmiehen pestikään enää tuntunut ylivoimaiselta haasteelta. Nyt olen tyytyväinen, että lähdin mukaan.

Niinisalo kertoo oman yhdistyksensä hallituksen käsittelevän joka kokouksessa YT-elimien, luottamusmiesten sekä työ- ja palvelusturvallisuuteen liittyviä asioita. Näin koko hallituksen tilannekuva työpaikan tilanteesta pysyy ajan tasalla.

Tehtävänkuvausten oikeellisuus kärjessä

Niinisalon työpaikka, Laivaston soittokunta, sijaitsee erillään muusta Merivoimien esikunnasta, Turun konservatorion kanssa samoissa tiloissa. Niinisalo soittaa trumpettia soittokunnassa joten hän on hyvin edustettaviensa tavoitettavissa.

– Koska toimin kaikkien edustettavieni kanssa samassa työpisteessä, olen erityisen hyvin heidän tavoitettavissaan ja keskustelen edustettavieni kanssa ajankohtaisista asioista ja tilanteista.

Edustettavan tapaaminen

Niinisalo on omalla työpisteellään lähellä edustettaviaan. Huilisti Sari Vaittinen keskustelee luottamusmiehensä kanssa.

Luottamusmiehen arkeen kuuluvat tehtäväkuvaukset, työaikasopimukset ja virkaehtosopimukset. Sopimusten tulkinta liittyen ajankohtaisiin tilanteisiin sekä sopimusten soveltaminen on keskeinen osa luottamusmiehen työtä. Niinisalo pitää tehtävänkuvauksien arviointia yhtenä tärkeimpänä tehtävänään.

– Pidän erityisen tärkeänä jäsenten oikeuksien ja etujen valvonta, johon kuuluu esimerkiksi tehtävänkuvauksien oikeellisuuden ja ajantasaisuuden valvonta sekä työ- ja lepoaikojen suunnittelun seuranta ja valvonta sopimusten noudattamisen näkökulmasta.

Sotilassoittokunnissa työskentelevien sotilaiden edunvalvonnassa on omanlaisensa haasteet. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeuskorvaukset pitkät konserttimatkat.

– Minun tulee valvoa, että uudet soittajat saavat heille kuuluvan tekijänoikeuskorvauksen. Välillä selvitän lisäpalkkojen oikeellisuutta. Meillähän on jonkin verran ilta- tai sunnuntaityötä ja muita haittatöitä. Soittokunnan työaika on hyvin vaihteleva ja viikkolepoa on toisinaan hankala saada sovitettua sovittua määrää jaksoon. Myös pitkät konserttimatkat soittotoiminta-alueella ovat välillä haastavia. Silloin jo pelkkä vuorokausilepokin voi olla haaste.

Koulutusta ja monipuolisia tehtäviä

Niinisalo aloitti sotilassoittajauransa Panssarisoittokunnassa vuonna 2000. Soitto3Soittamisen ohella hän toimi muun muassa nuotistonhoitajana, tiedottajana ja soittokunnan vääpelinä. Kun Panssarisoittokunta lakkautettiin puolustusvoimauudistuksen yhteydessä, hänet siirrettiin Laivaston soittokuntaan. Siellä hän on soittamisen ohella toiminut työpaikkaohjaajana.

Niinisalo valmistui orkesterimuusikoksi Tampereen konservatoriosta. Lisäksi hän on opiskelut musiikkia Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa.

– Olen suorittanut SAMOK1:n ja SAMOK2:n pois lukien instrumenttiopintojen B-kurssin sekä vääpeli-kurssin huollon puolelta.

Kouluttautumisen luottamusmiestehtäviin Niinisalo aloitti jo varaluottamusmiehenä. Siitä lukien hän on käynyt vuosittain olennaisimmilla kursseilla ja vahvistanut säännöllisesti osaamistaan.

– Olen osallistunut LM- ja YTE-peruskursseille sekä palkkausjärjestelmän perus- ja jatkokurssille sekä tietysti LM-täydennyskoulutuksiin ja alueellisille LM-päiville.

– Toivon saavani tulevaisuudessa uusia mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä sekä lisää koulutusta ja mikäli edustettavani niin haluavat, toimia edelleen luottamustehtävissä

Hyvässä yhteistyössä

Laivaston soittokunnan varaluottamusmies Sanni Nuotiomaa työskentelee samassa toimipisteessä Niinisalon kanssa. Tämä tekee heidän yhteistyöstään tiivistä ja saumatonta. Nuotiomaa soittaa klarinettia soittokunnassa ja he ovat työskennelleet yhdessä useita vuosia.  Myös Nuotiomaa tekee vapaaehtoistyötä omassa yhdistyksessään rahastonhoitajana.

Niinisalon yhteistyö soittokunnan päällikön,

Päällikön toimisto

Säännölliset keskustelut esimiehen kanssa ovat luottamusmiehen arkea. Kuvassa Tommi Niinimäki ja Laivaston soittokunnan päällikkö Petri Junna.

kapellimestari Petri Junnan kanssa on tiivistä.

– Keskustelen soittokunnan päällikön kanssa aktiivisesti ja pyrin pääsemään konsensukseen erilaisissa työelämässä vastaantulevissa erimielisyystilanteissa. Tehtäviä käyn arvioimassa Merivoimien esikunnassa aliupseerien henkilöasioiden hoitajan kanssa. Oikeanlaisella asenteella ja asennoitumisella on työskentely esimiehen ja työnantajan kanssa sujunut pääosin hyvin.

Niinisalo näkee, että luottamusmiehellä tulee olla sopimukset hallussa niin, että visaisemmassakin tilanteessa hän tietää vähintään mistä kannattaa lähteä etsimään vastausta. Lisäksi hyvä neuvottelutaito auttaa asioiden eteenpäin viemisessä. Niinisalolla on selvä kuva siitä, minkälainen luottamusmies menestyy tehtävässään.

– Rauhallisesti asioita lähestyvä ja asioiden eri puolet ja näkökulmat huomioon ottava, mutta kuitenkin tarpeen tullen jämäkkä.

Niinisalo kannustaa myös edustettaviaan opiskelemaan virkamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä asioita. Hän toivoo, että mahdollisimman moni ottaisi Osaava jäsen –julkaisuun käteensä ja aktiiviseen käyttöön.


Teksti: Asta Ruuskanen

Kuvat: Asta Ruuskanen, Puolustusvoimat/matruusi Johan Pitkänen ja matruusi Arttu Pöyhönen

  • Puolustusvoimissa tehdään harmaata työtä

    Aliupseeriliitto selvitti kesän aikana Puolustusvoimien palveluksessa olevien jäsentensä työssä jaksamisen tilaa. Tulokset kertovat, että monet ammattisotilaat kokevat työstä johtuvaa uupumusta. Yllätyksenä tuli merkittävä harmaan työn määrä.

  • Virkaehtosopimuskausi päättyy

    Työnantaja vetäytyi sopimusneuvotteluista. Valtion virka- ja työehtosopimus on irtisanottu päättymään 28.2.2023.

  • Kaikkien jäsenten luottamusmies

    Tomi Malkamäki aloittaa vuodenvaihteessa valtakunnallisen pääluottamusmiehen tehtävässä Aliupseeriliiton toimistolla. Vuoden loppuun asti tehtävää hoitava pääluottamusmies Marit Lammes siirtyy Merivoimien esikuntaan.