Siirry sisältöön

Toimipaikkana Bryssel

Minut valittiin Brysseliin, DG EUMS, esikuntamestarin tehtävään viime kesänä. Vastasin mönkijän satulassa "kyllä" lähes kaksivuotiselle toimikaudelle Euroopan sydämessä. Työnantaja perehdytti minut jouhevasti tehtävään ja järjesti mahdollisuuden lähteä paikan päälle asunnon etsintään.

Aloitin lopulta työt lokakuun alussa flunssan riivaamana. Ammattisotilas_Bryssel_Kuva_SamiTojkanderEn voinut kätellä niin paljon kuin olisin tahtonut, mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Alkuun oli ulkona vielä niin lämmin, etten osannut suhteuttaa suomalaista pukeutumista vallitsevaan säähän. Hikoilin siis sisäisesti ja ulkoisesti.

Työn rytmi on hieman erilainen täällä suomeen verrattuna. Tullaan myöhemmin töihin ja lähdetään myöhemmin pois. Työkielenä on luonnollisesti englanti, 230 hengen EUMS sotilasesikunnassa.

DG (Director General) EUMS johtoesikunnassa (front office) työskentelee 3 ulkomaalaista sekä 4 suomalaista Kenraaliluutnantti Pulkkisen avustajina eri tehtävissä. Avokonttorissa vallitsee hyvä yhteishenki. Hyvä kahvintuoksu houkuttelee silloin tällöin muita esikunnassa työskenteleviä suomalaisia upseereita kahvitauolle.

Lähes kuukausittain vietämme työajan jälkeen jonkun osallistujamaan kansallispäivää tai vastaavaa kanttiinissa. Ohjelmaan kuuluu puheita, kansallisruokien tarjoilua sekä maan esittelyä, esitteiden muodossa. Tämä on mukava tapa tutustua ihmisiin, maahan ja kulttuuriin. Kynnys madaltuu keskustella muiden EUMS työntekijöiden kanssa näiden juhlallisuuksien kautta. Tämä on myös oiva tapa poistaa ennakkoluuloja ja kuroa umpeen kulttuurieroista johtuvaa kuilua. Samalla kieli – ja sosiaaliset taidot kehittyvät.

Ammattisotilas_Sablon_Kuva_SamiTojkanderOlemme etuoikeutettuja saadessamme työskennellä täällä päätösten polttopisteessä. Jokainen työpäivä on tietysti erilainen, koska me elämme ja hengitämme Kenraalin kalenterin mukaan. Tämän lisäksi tietysti teemme viikoittaisia rutiinitehtäviä. Vapaa-aikaa jää silti riittävästi, mikä on tärkeää perhe-elämän ja jaksamisen kannalta.

Tiettyjä riskejä täällä Brysselissäkin on. Huolellinen tilanteen seuranta, ohjeistuksien noudattaminen sekä maalaisjärki auttavat meitä kaikkia valmistautumaan pinnan alla kytevään uhkakuvaan.

Belgian viranomaiset laskivat alkuvuonna koko maata koskevan yleisen uhkatason pykälää alemmaksi, vaikka turvallisuustilanne on tällä hetkellä vielä arvaamaton. He perustelivat sitä terroritekojen vähenemisellä sekä uuden teknologian hyödyntämisellä uhkaavan käyttäytymisen havaitsemiseksi. Kameravalvontaa ja sotilaiden partiointia on näin ollen lisätty yleisillä paikoilla. Marraskuinen puukkoisku poliisia kohtaan todistaa, että uhka on vielä läsnä.

Hakekaa rohkeasti kansainvälisiin tehtäviin. On kehittävää päästä pois hetkeksi omalta mukavuusalueelta. Se jos mikä avartaa näkökantaa ja kehittää ammattitaitoa, vaikka se välillä tuntuisikin hypyltä tuntemattomaan.

Sami Tojkander
Bryssel

  • Tykkimestarina ohjusveneellä

    Ylikersantti Joonas Kuivalainen (31) työskentelee ohjusveneellä tykkimestarina. Hän on myös menestyksekäs ja monipuolinen urheilija, joka niittää mestaruuksia Suomessa ja kansainvälisillä areenoilla.

  • Kuljetusmestarina Unkarissa

    Ylivääpeli Juha Eskelinen työskenteli yli kolme vuotta kuljetusmestarina Unkarissa. Työpaikkana oli monikansallinen raskas lennosto, Heavy Airlift Wing (HAW).

  • Aliupseerit viettivät Vöyrin päivää

    Maasotakoulussa vietetään vuosittain Vöyrin päivää. Tapahtuma johtaa juurensa itsenäisen Suomen ammattisotilaiden ja ammattialiupseerien koulutuksen alkamiseen Vöyrissä, tammikuussa 1918