Siirry sisältöön

Kauheus on katsojan silmissä

Kalat eivät ilmeile inhimillisesti tai ääntele ihmisen korviin kuuluvalla taajuudella, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne tuntisi kipua, stressiä ja pelkoa, kirjoittivat eläinsuojelun aktiivit Helsingin Sanomissa (HS 17.6.).

Aikaisemmin saman lehden lasten tiedepalstalla kysyttiin, Ammattisotilas_Anttisattuuko kastematoon, kun se työnnetään ongenkoukkuun? Ja vielä vuodatus aviisin yleisönosastosta: Espoo rakensi julman aidan hanhille – sen raoista Valkoposkiperheiden poikaset pääsivät puikkelehtimaan eroon emoistaan ja altistuivat saalistajien armoille. Emot olivat syystä hädissään, tuskaili nimimerkki Järkyttynyt ulkoilija.

Nykykansalaiset kantavat huolta ja järkyttyvät mitä erilaisimmista asioista. Epäoikeudenmukaiseksi koettua kärsimystä ja inhaa kohtelua nähdään siellä sun täällä. Ihmiset tuntuvat myös herkistyvän herkemmin, muullekin kuin koivun siitepölylle.

Nämä yleistyvät ilmiöt pyörivät mielessäni, kun pohdin, millaisen vastaanoton Puolustusvoimien uusi Taistelukenttä 2020 -video mahtaa saada suuren yleisön piirissä. Vaikka video on tarkoitettu Puolustusvoimien koulutuskäyttöön, sitä voivat vapaasti verkossa katsoa myös herkässä iässä olevat nuoret, samoin kuin tulevien asevelvollisten emot. Miten nämä suhtautuvat videoon, jossa sodan raakuus syöksyy sensuroimattomana silmille? Millaista stressiä, pelkoa ja huolta tämä armoton meno luomakunnan kruunujen piirissä aiheuttaa? Lisääntyykö aseistakieltäytyminen?

Onko tällainen huolenaihe turha? Tv-kanavathan tursuavat sotaelokuvia, eivätkä nekään järkytysjytkyjä tuota. Pitää kuitenkin muistaa, että todentuntuinen viranomaisen opetusvideo on katsojan näkövinkkelistä aivan eri asia kuin ylimitoitetuilla efekteillä ryyditetty sotaelokuva. Ja jos videon viestiä verrataan rauhan ajan palvelusturvallisuustavoitteeseen, tilanteiden todellisuudet näyttäytyvät toistensa vastakohtina.

Taistelukenttä 2020 -video ei toki ole ainoa laatuaan, aikaisemminkin Puolustusvoimat on julkaissut verisiä videoita, joissa armoa ei anneta, eikä vankeja oteta. Eikä näiden tiimoilta ole megaluokan mielensä pahoittajia ilmaantunut. Mutta tulevaisuudesta emme tiedä – silakoiden ja syöttien ohella saatetaan huolestua sotilaistakin. Joku voi ahdistua siitä, millaisiin mahdollisiin taistoihin jälkikasvuamme valmennamme?

Erilaisista riskeistä huolimatta on hyvä, että sodankäyntiä kuvataan mahdollisimman todenmukaisesti. Koulutettavat ymmärtävät paremmin, mihin pitää varautua ja miksi harjoitellaan juuri tietyllä tavalla. Ja elävä kuva luo aivan erilaisen kokemuksen taistelukentän olosuhteista kuin entisajan kouluttajien sanalliset kuvaukset siitä, kuinka ilma on sakeanaan verta ja suolenpätkiä.

Vaikka videot viestivät sodan armottomuudesta realistisesti, sotaväen kielenkäytössä vältellään raakaa terminologiaa. Puhumme voimankäytöstä, emme vihollisten tappamisesta. Taistelukentällä haavoitutaan, eli saadaan haava, vaikka kyseessä olisi raajan silpoutuminen, jota ei Muumilaastarilla ja äipän puhalluksella paikata. Kuolleet ovat kaatuneita. Viholliset ovat maaleja ja osumat näihin vaikutuksia. Barbaarisen puheenparren virallinen välttely on varmasti viisas valinta. Jermujen jutut ovat sitten toinen todellisuus.

Sitäkin mietin, kokevatko nykynuoret tällaiset taisteluvideot toisin kuin varttuneempi väki? Nuorisohan on saanut nauttia jo pitkään realistisista räiskintäpeleistä, joissa vastustajan hengellä ei ole hintaa enempää kuin lageroluella Latviassa, jos sitäkään. Toista oli ennen, kun peleissä pelkästään pidennettiin madon mittaa tai popsittiin Pac-Manissa palloja. Voi olla, että sukupolvien mielenmaisemat – herkistelystä huolimatta – ovat tämäkin vuoksi erilaiset.

Nykysotimista esittelevä video herättää muitakin yllättäviä mielleyhtymiä menneisyyteen. Muinoin taisteluja käytiin kentillä keihäin, jousin ja myöhemmin musketein, upseerien johtaessa joukkojaan turvallisesti takaa mäenharjalta. Nyt mäennyppylät ovat korvaantuneet operaatiokeskuksilla, joista taisteluja samalla tavalla tahditetaan. Voittoisia taistoja on varmasti mukavampi juhlistaa punssimaljalla siisteissä sisätiloissa kuin hurmeisia tantereita tuijotellen.

Taistelukenttä 2020 -video on hyvin käsikirjoitettu ja kuvattu kokonaisuus. Tarinaa kuljetetaan sujuvasti Puolustusvoimien valmiuden kohottamisesta yksittäisten taistelijoiden kohtaamaan todellisuuteen. Video tuo hyvin esiin uudet sodankäynnin muodot – erilaiset hybridi- ja kybervaikuttamisen keinot. Siinä esitellään monipuolisesti Puolustusvoimiemme eri suorituskykyjä ja modernia varustusta. Ja kirsikkana kakussa ovat vielä ”aidot” tv-uutiset tunnettujen ankkureiden vetäminä. Annan tuotokselle täydet viisi tähteä.

Ammattisotilas_Terveisin Antti


Antti Kymäläinen

  • Isänmaallisuus – katoavaa kansanperinnettä?

    Ammattisotilaat ovat ottaneet isänmaan puolustamisen elämäntehtäväkseen, mikä on arvokas ja kunnioitettava valinta. Tunnustuksen ansaitsevat myös kaikki ne yli 20 000 nuorta miestä ja naista, jotka vuosittain astuvat varusmiespalveluksen ja siirtyvät sen jälkeen reserviin sodan ajan joukkoihin sijoituskelpoisina sotilaina.

  • Sukupuoliasioita

    Tasa-arvoiset tehtävänimikkeet nousivat julkiseen keskusteluun menneen syksyn aikana, kun Aamulehti ilmoitti käyttävänsä jatkossa kirjoituksissaan sukupuolineutraaleita titteleitä. Naisesimiehistä lehti ei vastaisuudessa kirjoita vaan puhuu pomoista ja päälliköistä. Luottamusmiehet lehti nimeää henkilöstön edustajiksi ja puhemiehet puheenjohtajiksi. Miespäätteiset pestinimet poistuvat päivälehden palstoilta.

  • Vieraana päiväkodissa

    Nuorimman lapseni varhaiskasvatuksen ryhmän teemana oli erilaiset ammatit. Minulta kysyttiin, voisinko tulla esittelemään lapsille ammattiani Puolustusvoimissa. Koin tämän tilaisuuden hienona mahdollisuutena päästä tutustumaan pienten lasten mielipiteisiin ammattisotilaasta.