Siirry sisältöön

Johtamisen uudet tuulet

Jokin aika sitten kolumnoin tällä samalla areenalla esimiehistön välttämättömyydestä työpaikoilla. Ja kuinka väärässä taas olinkaan - tässäkin kysymyksessä. Asiaan on nimittäin saatu uutta valaistusta tuoreen johtamisraamatun julkaisun myötä.

Organisaatiokonsultti, johtajuustutkija ja Helsingin Ammattisotilas_Antti yliopiston dosentti – sekä sivumennen mainittuna myös everstiluutnantin poika – Perttu Salovaara on tekaissut johtajien tarpeettomuudesta ansiokkaan hengentuotteen otsikolla ”Johtopäätös – Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen.”

– Meidät on aivopesty pienestä pitäen siihen, että meillä tarvitsee olla johtaja, väittää Salovaara kirjasta uutisoineessa Helsingin Sanomien Visio -liitteessä (7.8.2021).

Salovaaran mukaan johtajan tarpeellisuus on satua.

Konsultin väite iskee Puolustusvoimien johtamisideologiaan kuin Korkeajännityssarja konsanaan – miljoonan voltin verran. Salovaaran säkeet johtajuudesta pakottavat Suomen suurimman johtamisakatemian – Puolustusvoimien sotakoulujen konsortion – aivan uudenlaisen ajatusmaailman äärelle. Onko sotaväessä ikiajoista lähtien uskottu satuihin, joilla on harhaisesti kuviteltu päästävän parhaiten päämääriin?

Tuumitaanpa hieman sotaväen käytännön tilanteita. Tarvitaanko taistelukentällä nykyinen määrä johtajia esimerkiksi tulikomentoja jakelemaan? Kun vihulainen jostain päin ampuu, niin eikö se nyt ole kaikille muutoinkin selvää, mihin sohlot pitää suunnata. Selviytymisopit ovat varmasti iskostuneet nykysotureiden selkäytimiin – jos ei äidinmaidon mukana, niin ainakin Counter Striken ja muiden räiskintäpelien harrastamisen myötä.

Huomionarvoista on myös se, että sotaväen systeemeistä löytyy jo valmiiksi viitteitä pomottoman porukan ohjausmalleista. Kun muutama vuosi sitten maavoimien taistelutapaa uudistettiin, korostettiin sotureiden oma-aloitteisuutta ja oveluutta operaatioissa. Tappelutavassa tilannetietoja tuupataan taistelukentälle päätelaitteilla – ei enää käsiä ojentelemalla ja suullisesti selvittämällä. Onko kaikille väliportaan pomoille edes tarvetta, kun taisteluja pystytään tällä tavoin tahdittamaan tilannekeskuksista teknisin työkaluin ja tarvittaessa tekoälyyn tukeutuen?

Varusmiespalvelustakin on kehitetty suuntaan, jossa koulutettavat ottavat itse enemmän vastuuta oppimisestaan. Kalvosulkeisten sijaan soturit syventyvät taistelijan taitoihin itsenäisesti mm. mikroelokuvia mulkoillen. Tämäkin ohentaa johtajien ja kouluttajien roolia.

Entä millainen on tilanne rauhanajan hallinto- ja asiantuntijatöissä – onko esimiehille niissä tarvetta? Tätä tuskin tarvitsee kovin pitkään miettiä. Käytäntö on osoittanut, että työt sujuvat parhaiten ja nopeimmin silloin, kun Nilkenit ja Murikat eivät ole paikalla patistelemassa.  Tämä on huomattu etenkin nyt, kun pandemian pakottamana on puurrettu enimmäkseen etätyössä. Tulosta on syntynyt aivan toiseen tahtiin.

Töiden jakamiseen ei pomoporrasta ole tarvittu vuosiin, koska henkilöiden työt on valmiiksi paketoitu tehtävänkuviin. Kerran vuodessa kehityskeskustelussa kunkin työtä ja tuloksia on arvioitu sekä esimiehen että työntekijän omin voimin. Monen mielestä itsearviointi on yleensä enemmän kohdallaan – ainakin silloin, kun esimies on ymmärtänyt pysyä näkymättömissä.

Kun näitä yksittäisiä hajahuomioita ynnäilee, Salovaaran opit eivät näyttäydykään niin radikaaleilta kuin äkkiseltään olettaisi. Saattaa hyvin olla, että työelämä ja organisaatiot kehittyvät pikkuhiljaa pomottomaan suuntaan näkymättömän käden ohjaamana ja markkinatalouden mekanismeja mukaillen. Salovaara on vain tullut kuvailleeksi kehityksen äärimmäisen päätepisteen.

Yksi haittapuoli esimiehittämättömissä organisaatioissa on. Jos pomot puuttuvat, ketä voidaan syyttää ja haukkua silloin, kun hommat työpaikalla menevät pieleen?

Ammattisotilas_Terveisin Antti


Antti Kymäläinen

  • Työn iloa!

    Vuosi on taas pyörähtänyt käyntiin. Loppuvuoden leppoisat lomat ovat muisto vain ja uudenvuodenlupaukset oman elämän ryhtiliikkeistä on toiveikkaasti tehty.

  • Vieraana päiväkodissa

    Nuorimman lapseni varhaiskasvatuksen ryhmän teemana oli erilaiset ammatit. Minulta kysyttiin, voisinko tulla esittelemään lapsille ammattiani Puolustusvoimissa. Koin tämän tilaisuuden hienona mahdollisuutena päästä tutustumaan pienten lasten mielipiteisiin ammattisotilaasta.

  • Kiihottavat kansainväliset harjoitukset

    ”Mä haluun kiihdyttää, sua viihdyttää, aina yhä uudelleen…”, lauloi Kikka neljännesvuosisata sitten, jolloin suurvaltojen välinen kylmä sota veteli viimeisiään. Nyt kun turvallisuustilanne on taas vastaavasti kiristynyt lähialueillammekin, meillä kiihdytään enemmän Puolustusvoimien kansainvälisestä harjoittelusta kuin laulajatähtösen antautuvasta asenteesta rakkauden teoille.