Hajanaisia huomioita sekamajoituksesta

Yhteismajoitukseen siirtymisen uskotaan tuovan monia hyötyjä.

” Tulemme kokeilemaan yhteistupia. Vapaaehtoisilta naisilta on tullut indikaatiota, että se lisää yhdenvertaisuutta. Jotkut ovat kokeneet, että omissa tuvissaan heidät ikään kuin eristetään”, totesi puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen Uusimaa -lehden (4.10.) haastattelussa.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja Torsti Astrén arvioi puolestaan Iltalehdessä (11.9.), että yhteistuvilla voidaan parantaa varusmiesten ryhmähenkeä ja tilankäytön tehokkuutta sekä helpottaa palveluksen järjestelyjä ja tiedon kulkua.

Sukupuolineutraalin majoituksen suhteen Suomi kulkee muiden pohjoismaiden jäljessä – länsinaapureiden kasarmeissa on jo pitkään kuorsattu yhteisissä tiloissa.

Naisten ja miesten yhteiselossa ja vuorovaikutuksessa on kulttuurillisia eroja. Mm. muslimitaustaisilla kanssakäymiseen liittyy valtavirrasta poikkeavia käytäntöjä. Maahanmuuton myötä nämä näkyvät meilläkin.  Myös ikäpolvierot ja erinäiset muut taustatekijät voivat vaikuttaa siihen, kuinka luontevana yhteismajoitus koetaan.

Tietty intimiteetti halutaan turvata myös yhteistuvissa. Astrénin mukaan yksityisyyttä suojaamaan voitaisiin tuoda sermejä, jotka antaisivat näkösuojaa vaatteiden vaihdon yhteydessä.

Nykynuoriso on varmasti paljon turtuneempaa paljaaseen pintaan ja vähäpukeutuneisuuteen kuin edustamani setämiesikäluokka. Jo pelkästään kadulla vastaan tuleva kuvasto poikkeaa radikaalisti muinaisesta Anttilan postimyyntikatalogin alusasusivustosta, josta itsekin teini-ikäisenä ammensin mielikuvitukseen virikkeitä vastakkaisesta sukupuolesta.

Voi hyvin olla, ettei yhteismajoituksessa pakosti pilkahtava puolipukeisuus ole tämän päivän nuorille mikään tajunnan räjäyttävä kokemus. Mutta elävää elämää on se, että joidenkin silmiä vietit vierittävät viehätyksen suuntaan, kun taas toiset kykenevät hillitsemään himonsa ja kääntämään katseen häveliäästi muualle.

Se, miten vastakkainen sukupuoli ”huomionosoitukseen” suhtautuu, on yksilöllinen kokemus. Sukupuolisen häiriytymisen raja on liukuva. Joku voi kokea pelkän katseen ahdistavana, toisen raja ylittyy vihjailevista puheista ja loppujenkin mitta tulee täyteen viimeistään silloin, kun joku käy heihin käsiksi. YLPALVO:ssa ilmiö on tiivistetty onnistuneesti yhteen virkkeeseen: Seksuaalinen ja sukupuolinen häirintä on ei-toivottua fyysistä tai sanallista käyttäytymistä, jolle on ominaista, että sen aiheuttamat tunteet ja seuraukset ovat henkilölle aina kielteisiä.

Asepalveluksen suorittaneet naiset ovat kokeneet seksuaalista häirintää jo nykyisten majoitusjärjestelyjen aikana. Se, lisääkö yhteistupiin siirtyminen tätä ei-toivottavaa ilmiötä, jää nähtäväksi. Toivottavasti näin ei käy. Häirintä pitäisi ylipäätään pystyä kitkemään kokonaan kasarmeilta.

Myös se pitää tiedostaa, ettei kahden ihmisen lähentyminen käsivarsituntumaa tiiviimpään ryhmitykseen ole aina epämiellyttävää. Siellä missä naiset ja miehet kohtaavat, tapahtuu toisinaan kummia.

Asiantuntijoiden mukaan luonnonvalinta on kehittänyt aivokemiallisen reaktion eli ihastumisen, joka voi sysätä ihmisen parisuhteeseen ventovieraan kanssa. Aivoissa romanttinen rakkaus toimii huumeriippuvuuden lailla ja sumentaa järjen, todettiin Ylen uutisessa taannoin.

Varusmies -lehdessä väitettiin jokunen vuosi sitten, että valtaosa asepalvelusta suorittavista naisista olisi myöntänyt ihastuneensa palvelustoveriinsa jossain vaiheessa. Lehden mukaan myös miehet tunnustivat katselleensa naisia sillä silmällä. Ei tätä varmasti voi ihan perättömänä pitää, mutta ”valtaosa” tuntuu liioittelulta.

Niin tai näin, sotaväki yrittää suitsia näitä kemiallisia reaktioita tylyllä käskyllä. YLPALVO:n mukaan sotilaiden hellyydenosoitukset ja sukupuolinen kanssakäyminen palveluksessa ja kasarmialueella on kiellettyä. Voi olla, ettei kielto aina pure huumaantuneisiin ja järjen valon kadottaneisiin sotureihin.