Siirry sisältöön

Näin vältät turhat tapaturmat

Virkistävä juoma, suussa sulava jäätelö ja tuoreet mansikat ovat monien toivomia seuralaisia kesälomalla, kantositeessä oleva käsivarsi tai nyrjähtänyt nilkka taas eivät.

Tapaturma ja sen aiheuttama vammat pilaavat monien kesälomat. Ammattisotilas_Tapaturmat_KuvaAstaRuuskanenTerveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, mukaan Suomessa sattuu vuosittain yli miljoona fyysisen vamman aiheuttavaa tapaturmaa, jotka tuovat niin inhimillistä kärsimystä kuin ison laskun kansantaloudelle.

Tapaturmat mielletään usein vanhusten vitsaukseksi. Vaikka iän karttuessa sairaalahoitoon joutumisen riski kasvaa, myös nuoret aikuiset viettävät vuosittain useita päiviä sairaalavuoteessa tapaturman vuoksi.

15–44-vuotiailla suomalaisilla tapaturma on kaikista yleisin kuolinsyy. 15–24-vuotialla suomalaismiehillä noin puolet kaikista kuolemista aiheutuu tapaturmista.

Liikuntatapaturmat yleisimpiä

Monet tapaturmista olisivat vältettävissä. Kokemattomuus, tietämättömyys, asenteet, mieliala, riskinottohalu ja esimerkiksi alkoholinkäytön vuoksi heikentynyt havainto- tai toimintakyky lisää vahingon riskiä.

Ammattisotilas_Tapaturmat2_KuvaAstaRuuskanenYleisimpiä tapaturmia ovat liikuntatapaturmat. UKK-instituutin tutkija Mari Leppänen muistuttaa, että suurin osa liikuntavammoista olisi vältettävissä.

Tässä ovat hänen neuvonsa vammojen ehkäisyyn. Lääkkeet ovat samat niin urheilussa kuin arjen liikunnassa:

Liiku monipuolisesti

Liian yksipuolinen liikunta ja harjoittelu altistavat sekä rasituksesta että tapaturmista aiheutuville vammoille.

Monipuolinen liikkuminen kehittää yleensä myös kehon- ja liikkeenhallintaa. Esimerkiksi pallopeleissä heikolla liikkeenhallinnalla voi altistua muun muassa polven eturistisiteen vammoille.

Verryttele huolella

Alkulämmittely jää usein liian yksipuoliseksi, mikä lisää riskiä vammoille. Pelkkä hölkkäily ei riitä kehon virittämiseksi harjoitukseen, vaan kroppa ja hermosto tulee aktivoida kunnolla. Lämmittelyssä on hyvä tehdä samanlaisia liikkeitä kuin itse harjoituksen aikana ja aktivoida juuri niitä lihaksia, joita kuormitetaan harjoituksessa.

Lähde liikkeelle kevyesti ja nosta rasituksen tasoa lämmittelyn edetessä. Aktivoi sekä keskivartalon että alaraajan lihaksia. Alkuverryttelyn on hyvä sisältää hyppelyitä ja ketteryysharjoitteita.

Harjoittele tasapainoa ja liikkuvuutta

Nilkannyrjähdykset ovat yksiä yleisimmistä liikunta- ja urheiluvammoista. Niitä pystyy estämään tasapainoharjoittelulla, esimerkiksi tasapainoilemalla yhdellä jalalla tasapainolaudalla.Ammattisotilas_Tapaturmat3_KuvaAstaRuuskanen

Myös liikkuvuudesta huolehtiminen on tärkeää. Suuri osa suomalaisista on istumatyössä, joka jäykistää lonkankoukistajia. Liikkuvuudesta voi huolehtia eri liikkuvuusharjoitteilla ja venyttelyllä. Myös pitkään jatkuvaa yhtäjaksoista istumista kannattaa välttää.

Huolehdi varusteista ja vireydestä

Hyvät välineet, esimerkiksi olosuhteisiin sopivat jalkineet ehkäisevät tapaturmia.

Suuri vaikutus on myös vireystilalla. Monet vammat voisi välttää huolehtimalla paremmin levosta.

Aapo Riihimäki, Vakuutusyhtiö Turva
Kuvat: Aapo Riihimäki, Asta Ruuskanen


  • Leirinuotiolla

    Kuudennessa, ja samalla leirinuotiolla-reseptisarjan viimeisessä reseptissä on mukana ruokaa valmistamassa myös eräkoira Dori.

  • Leirinuotiolla

    Eräkokki kertoo Leirinuotiolla, miten valmistetaan maasto-olosuhteissa konjakkikermassa haudutettua leipäjuustoa.

  • Pidä matkatavarat turvassa lomalla

    Pakatessa hyvä muistisääntö on ottaa matkalle mukaan vain tavaraa, jonka häviäminen ei kaada maailmaasi. Matkalla sattuu ja tapahtuu ja korvaamattomin omaisuus kannattaa jättää kotiin.