Kainuulaiset talkooapuna Invalassa
Tervareitin Aliupseerien puheenjohtaja kokosi syksyllä jäsenensä auttamaan Kajaanin seudun invalidiyhdistystä Kesäkoti Invalan rakennusten ja piha-alueen huoltotöissä.


Puheenjohtaja Ville Heikkilä kertoo,että vapaaehtoiset kävivät syksyn aikana kaksi kertaa talkookeikalla.
– Ensimmäisellä kerralla puhdistimme kymmenen rakennuksen katot ja rännit havunneulasista. Toisella kerralla kaadoimme puita pihapiiristä. Puut olivat vanhoja, isoja mäntyjä. Niin isoja, että ei kädet riittäneet ympäri. Pätkimme puut ja siivosimme jätökset.
Idea talkooavun antamisesta virisi viime kesänä Aliupseeriliiton haulikkomestaruuskisojen aikana. Tervareitin yhdistys organisoi kilpailun ja järjesti sen yhteydessä myös vapaamuotoisen kesätapahtuman aliupseereille.
– Ajatus talkoista lähti siitä, kun haulikkokisojen aikaan pidettiin jäsentapahtuma Invalassa. Kun isäntien kanssa katselimme paikkoja, heräsi ajatus, että nämä taitavat tarvita apua.
Siitä se ajatus sitten lähti. Heikkilä oli tapahtuman jälkeen yhteydessä invalidiyhdistyksen puheenjohtajaan ja tarjosi talkooapua. Apu otettiinkin avosylin vastaan. Talkooporukka kasattiin sähköpostilla ja puhelimitse. Heikkilä on innoissaan uudesta toimintamuodosta. Hän on myös hieman hämmennyksissään yhdistyksen saamasta positiivisesta ja ylistävästä palautteesta.
– Fiilis on kyllä kaikilla hyvä ja positiivinen. Porukkaa ei ollut nyt viime kerralla hirveästi mutta hommat saatiin hoidettua. Toivottavasti positiivinen julkisuus herättää myös muita jäseniä että kannattaa osallistua. Ainakin toivon että näin tapahtuu.
Yhdistys on sopinut Kajaanin seudun invalidit ry:n kanssa jatkavansa talkooapua.
– Talvi tulee ja lumia pitää pudotella katolta.
Talkooavun antaminen johti siihen, että Tervareitin aliupseerit ry:n jäsenet saavat Invalan tilojen käytöstä tuntuvan alennuksen. Koska tila on veloituksetta Tervareitin käytettävissä, yhdistys myös suunnittelee pitävänsä pikkujoulunsa siellä.
Kajaanin seudun invalidit ry:n tarkoituksena on edistää liikunta- ja toimintaesteisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan yhdenvertaisina jäseninä ja valvoa heidän oikeuksiaan yhteiskunnassa sekä kehittää heidän mahdollisuuksiaan yhdessäoloon ja harrastustoimintaan.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Vapaaehtoisesti veteraanien tukena
Reservin majuri Antti Roiko-Jokela (68) on tehnyt vapaaehtoistyötä lähes koko aikuisikänsä. Keski-Pohjanmaan veteraanikeräyksen piiripäällikkönä 12 vuotta toiminut mies on veteraani myös reserviläis- ja kiltatyössä.
-
Huikea matka aliupseerien edunvalvojana
Jyrki Surkka toimi aliupseereiden päätoimisena edunvalvojana yli kahdeksan vuotta. Hän luovuttaa seuraajalleen hyvin toimivan edunvalvontaorganisaation, jolla on valmius vastata tulevaisuuden haasteisiin.
-
EVP-yhdistyksen jäsenmatka Saarenmaalle
Aliupseeriliiton EVP-yhdistyksen perinteinen vuosikokousmatka suuntautui Saarenmaalle. Elo-syyskuussa toteutetun matkan tukikohtana toimi Grand Rose SPA Hotel Kuresaaressa.