Työssä jaksaminen kiinnosti Kuopiossa
Kuopion Aliupseerien järjestöpäivän teemana oli työssä jaksaminen. Järjestöpäivä liittyy Osaava jäsen kampanjaan, jonka jalkauttaminen aloitettiin Aliupseeriliitossa vuonna 2016. Kuopion Aliupseerien puheenjohtaja Tuomo Ruuskanen avasi tilaisuuden toteamalla aiheen olevan rankka. Hän lupasi osallistujille, että asiaa käsitellään ilman otsaryppyjä.

Karjalan lennoston sosiaalikuraattori Kaisa Kajo toi terveiset paikallisen toiminnan ytimestä. Tarjolla oli paljon tietoa tukitoimista, mitä paikallinen lennosto tarjoaa. Kajon esitys tarjosi työssä jaksamisen lisäksi siitä johtuvien lieveilmiöiden normitietoa. Paikalla olleet tietävät nyt, miten työnantajan koneisto pelaa muun muassa kiusaamistapauksissa. 
Tilaisuudessa käytiin läpi työilmapiirikyselyjen yleisiä havaintoja kolmelta edelliseltä vuodelta. Tarkemmin pureuduttiin omiin kyselyihin, tuloksiin ja mahdollisiin puolustushaarojen omiin toimenpiteisiin työssä jaksamisen edistämisessä.
Minulla oli myös mahdollisuus kertoa tapahtumaan osallistuville uuden virkaehtosopimuksen neuvottelutuloksesta.
Järjestöpäivä on jäsenten omalla ajalla tapahtuvaa jäsentoimintaa. Olikin ilahduttavaa nähdä runsas osallistuminen tapahtumaan. Kokoustilassa istumisen jälkeen paikalla olleet pääsivät vielä virkistymään paikallisen jääkiekko-ottelun liigatiimellykseen. Kokonaisuutena tapahtuma oli onnistunut ja on tärkeää, että yhdistykset järjestävät vastaavan kaltaisia tapahtumia jäsenilleen. Ai niin, Kalpa voitti.
Lisätietoa aiheesta: PVHSM TYÖTURVALLISUUS 081 – PEHENKOS TYÖKYVYN TUKIOHJELMA
Normitietokannasta löytyvä paketti sisältää kattavasti tietoa työkykyyn liittyviä heijastusvaikutuksia, niiden tunnistaminen ja ratkaisuvaihtoehdot. Asiaan vihkiytymätön saa paljon informaatiota liitteissä olevan koulutuspaketin kautta.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
EVP-jäsenet hyvän mielen lomalla Polvijärvellä
Aliupseeriliiton EVP-yhdistys tarjosi keväällä jäsenilleen mahdollisuuden osallistua tuettuun lomaan Polvijärvellä Lomakeskus Huhmarissa. Kuuden päivän lomajaksolle osallistui kymmenen EVP-yhdistyksen jäsentä.
-
Varaa Alpola käyttöösi
Alpola on ollut jäsenten käytössä kohta kaksi vuotta. Vuonna 2022 Alpolaan tehtiin yli 150 varausta. Erityisen suosittuja käyttöaikoja olivat kesäloma-aika ja viikonloput.
-
Ansioituneita aliupseereita palkittiin
Aliupseeriliitto palkitsi ansioituneita aliupseereita ansiomitaleilla edustajakokouksen yhteydessä. Lisäksi tilaisuudessa julkistettiin Vuoden aliupseeri.