Turvan asiakasedut uudistuvat
Turva uudistaa ja selkeyttää asiakasetujärjestelmäänsä 28.3.2020 alkaen. Jatkossa Aliupseeriliiton jäsenille tarjotaan täyden kympin jäsen- ja omistaja-alennuksia vapaaehtoisista vakuutuksista, kun vanha moniportainen etuohjelma yksinkertaistuu.

Aiemmat asiakkuuden kestoon perustuvat (avautuu uuteen ikkunaan)omistaja-alennukset 5 % tai 7 % poistuvat ja nousevat suoraan 10 % alennukseen vakuutuskauden vaihtuessa.
Jatkossakin 10 % jäsenalennus myönnetään kaikille suomalaisten ammattiliitojen jäsenille henkilö-, kasko-, lemmikki- ja venevakuutuksista. Otettuasi Turvan kotivakuutuksen lisäksi vähintään yhden jatkuvan henkilö-, kasko-, lemmikki- tai venevakuutuksen, saat lisäksi keskittämisetuna 10 % omistaja-alennuksen. Henkilövakuutuksia ovat esimerkiksi sairauskulu- tai tapaturmavakuutukset.
Jos taloudessa on pelkkä kotivakuutus, tai vain yksi vapaaehtoinen jatkuva vakuutus, 10 % omistaja-asiakasalennuksen saa kahden vuoden asiakkuuden jälkeen. Etu on talouskohtainen.
Uudistuksen yhteydessä liikennevakuutuksen omistaja-asiakasalennus päättyy. Liikennevakuutuslain mukaan vakuutuksen hinnoittelun tulee perustua riskivastaavuuteen ja vakuutusten hoitokustannuksiin, joten liikennevakuutuksen asiakkuuden kestoon perustuva omistaja-alennus poistetaan lain edellyttämin perustein. Yleisimpien ajoneuvovakuutusten vakuutusmaksutasoa on alennettu omistaja-alennuksen poistumisen kompensoimiseksi.
Turva lanseeraa maaliskuun aikana uudistetun TaskuTurva –mobiilisovelluksen, joka on ladattavissa sovelluskaupoista. Aliupseeriliiton jäsenet näkevät sovelluksen kautta niin omat henkilökohtaiset vakuutuksensa kuin vakuutukset, jotka liitto on ottanut jäsenilleen. TaskuTurvassa on myös liiton matkavakuutuskortti. Löydät TaskuTurvan avulla luotettavan lääkäriaseman ulkomailla matkaillessasi. Jatkossa myös viestit ja laskut löytyvät TaskuTurvasta.
TaskuTurvan ja JunioriTurva Plus –vakuutuksen avulla lapsen lääkärikäynnit hoituvat näppärästi suoraveloituksella suorakorvauskorttia näytettäessä, eikä korvauksia tarvitse hakea jälkikäteen. Jos kaskossasi on lasivakuutus, TaskuTurvan avulla tuulilasin paikkaus onnistuu rahaa käyttämättä ja vaihtokin vain omavastuun hinnalla.
Aliupseeriliiton jäsenillä on Turvassa vapaa-ajan matkustajavakuutuksen lisäksi matkatavaravakuutus sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Järjestövakuutus on voimassa järjestötehtävissä ja –tilaisuuksissa kaikkialla maailmassa.(avautuu uuteen ikkunaan)
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Puheenjohtajien koulutuspäivät
Aliupseeriliiton jäsenyhdistysten puheenjohtajat kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa puheenjohtajapäiville. Päivien aikana puheenjohtajat saavat ajankohtaista tietoa jäsenten edunvalvontaan ja liiton toimintaan liittyvistä asioista.
-
Puheenjohtajavierailu Satakuntaan
Aliupseeriliiton johdon yhdistysvierailut käynnistyivät koronatauon jälkeen. Puheenjohtaja Jyrki Surkka kiersi kahden päivän aikana Porin prikaatissa työskentelevien aliupseerien työpisteillä.
-
Tiitinen jatkaa aluetoimikunnan puheenjohtajana
Aliupseeriliiton varapuheenjohtaja Mika Tiitinen on valittu jatkamaan SAK:n Keski-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta. Tiitinen valittiin ensimmäisen kerran tehtävään marraskuussa 2016.