Ratkaisemisen vaikeus

Keskushallintotasolla toimittaessa käsiteltäväksi tulevat asiat on jo käsitelty niin paikallisella kuin aluetasolla, eikä niihin ole siellä löytynyt ratkaisua. Asiat on siis pariin kertaan pureksittu niin omassa luottamusmies-organisaatiossa kuin työnantajapuolellakin. Apuakin on varmasti kyselty ylemmiltä elimiltä, joten asiat eivät yleensä putkahda esiin tyhjästä. Nämä asiat ovat yleensä tärkeysluokaltaankin sellaisia, ettei voida olettaa ”ajan hoitavan” näitä.

Uutena keskushallintotason toimijana käärin tietenkin hihat ja tein keskeneräisistä ja muista selvitettävänä olevista asioista ”to do”-listan. Varasin neuvotteluajan ja kuvittelin parantavani maailman yhdessä päivässä. Eihän se ihan niin mennytkään! Nyt puolen vuoden jälkeen voin todeta, että lähes kaikki ratkaisemattomat asiat on edelleen keskeneräisten töiden listalla. Kuten oli työssä aloittaessanikin. Ja niiden lisäksi tietenkin tullut kourallinen uusia asioita.

Miksi näin?

Minulle on opetettu, että vastaus moneen kysymykseen löytyy peilistä. Olen näin ollen arvioinut omaa osaamistani ja neuvottelutaitojani, kun asiat eivät ole edenneet haluamallani tavalla. Osaamisessani myönnän olevan aukkoja, mutta kaikkea en voi laittaa omaan piikkiin. Onneksi tukenani ovat olleet edeltäjäni ja hänenkin edeltäjänsä, sekä kollegat muista järjestöistä. Ja kaikilla tuntuu olevan samankaltaisia huolia.

Neuvotteluyhteys Pääesikunnan palvelussuhdesektorin kanssa on olemassa. Asioista keskustellaan ja taustoja tutkitaan. Keskusteluja työnantajan kanssa käydään kaikkien järjestöjen yhteisfoorumeissa, sekä erikseen kukin järjestö omien asioidensa kanssa. Mutta ratkaisuja ei saada aikaiseksi. On hyvä, ettei päätöksiä tehdä hätiköiden ja harkitsematta, mutta jossain vaiheessa asiat pitäisi saada vietyä maaliin. Kun paikallisneuvottelut ovat kestäneet vuoden, on neuvottelut venähtäneet liian pitkiksi. Tai kun sopimuksen soveltamisohjetta ei saada laadittua neljässä kuukaudessa. Useimmiten selvitettävien asioiden taustalla on edustettavien raha-asiat. Ja palkka-asiat tulee käsitellä viivytyksettä.

Pitäisikö toimijoiden yhteisesti tässä vaiheessa todeta, etteivät kaikki aikaisemmin tehdyt päätökset ole yksittäistapauksia, joita ei voi käyttää verrokkina uudempiin tapauksiin? Jos jotain asiaa on sovellettu vuosikaudet tietyllä tavalla, voitaisiinko menettelytapaa pitää vakiintuneena käytäntönä eikä aina etsiä ratkaisua paikallisneuvottelun kautta? Ja varsinkin kun asiasta on päästy yhteisymmärrykseen, tuotetaan ja allekirjoitetaan asian vaatimat dokumentit kohtuullisessa aikataulussa, jotta kertaalleen sovitun asian kansi saadaan suljettua.