Siirry sisältöön

Tapaturmavakuutuksella turvaa vapaa-ajalle

Ammattisotilaita suojaa työaikana lakisääteinen tapaturmavakuutus, mutta entä vapaa-ajalla? Jos olet Aliupseeriliitto ry:n jäsen, sinulla on Turvassa jäsenvakuutus myös vapaa-ajan tapaturmien varalle. Vapaa-aikaansa voi turvata myös itse hankittavilla vakuutuksilla.

Kun puhutaan tapaturmasta, tulee usein mieleen esimerkiksi liukastuminen tai kompastuminen. Tapaturmaksi mielletään yllättävät haaverit, joista valitettavasti usein seuraa kipua ja särkyä, vähintään säikähdys.

Tapaturmasta on kyse silloin, kun äkillinen ja ulkoisesta tekijästä johtuva tapahtuma aiheuttaa fyysisen vamman. Puretaanpa tätä määritelmää hieman käyttämällä esimerkkinä edellä mainittua liukastumista.

Äkillisyydellä tarkoitetaan, että tilanne on tapahtunut nopeasti ja ennalta-arvaamatta. Äkillisyys puuttuu esimerkiksi tilanteesta, jossa jalat kipeytyvät huonojen kenkien takia pidemmän ajan kuluessa, eikä tällöin ole kyse tapaturmasta.

Ulkoinen tekijä on esimerkissämme liukas jää. Muita ulkoisia tekijöitä voivat olla vaikka puun juuri tai kuoppa kävelytiessä, joiden takia menetät tasapainosi ja kaadut. Jos polvesi on esimerkiksi reistaillut jo pidempään ja menee itsestään helposti sijoiltaan, kyse ei ole tapaturmasta.

Fyysinen vamma voi olla mitä vain pienestä haavasta tai venähdysvammasta esimerkiksi murtumiin tai muihin pidempää hoitoa vaativiin vammoihin.

Tapaturman määritelmän avulla selittyy myös tapaturman ja sairastumisen ero. Vaikka sairaus, esimerkiksi vatsatauti tai flunssa, voi alkaa hyvinkin yllättäen, ei sairastumisen taustalla ole ulkoisen tekijän aiheuttamaa äkillistä tapahtumaa.

Mitä tapaturmavakuutus korvaa?

Aliupseeriliitto ry on vakuuttanut jäsenensä ja toimihenkilöt vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella. Tapaturmavakuutus on voimassa vapaa-aikana kaikkialla maailmassa. Vakuutus on voimassa sen vuoden loppuun, jonka aikana vakuutettu täyttää 68 vuotta.

Korvattaviin vahinkoihin kuuluu hoitokulut ilman omavastuuta, pysyvä haitta sekä kaikkein vakavimpien tilanteiden varalta tapaturmainen kuolema. Hoitokuluja voivat olla esimerkiksi lääkärinpalkkio, kipsaus tai röntgentutkimus. Pysyvä haitta tarkoittaa esimerkiksi käden toiminnan pysyvää heikkenemistä tapaturman seurauksena. Tällöin vakuutuksesta maksetaan korvausta valtioneuvoston laatiman haitta-asteluokituksen mukaisesti.

Vakuutuksesta voidaan korvata myös yksittäisestä, äkillisestä liikkeestä tai voimanponnistuksesta aiheutuneen venähdysvamman hoitokuluja. Tällaisia ovat esimerkiksi pallopeleissä vastustajan väistäminen ilman yhteentörmäystä ja siinä jalan venähtäminen tai painavan esineen nostaminen, jolloin selkä venähtää. Äkillisestä liikkeestä ja voimanponnistuksesta kuluja korvataan rajoitetummin kuin tapaturmasta. 

Kilpaurheilu ja jotkin urheilulajit sekä harrasteet on riskialttiutensa vuoksi rajattu ulos tavallisen tapaturmavakuutuksen piiristä. Tällaisten lajien harrastajien kannattaa hankkia erillinen urheiluvakuutus.

Lisäturvaa sairaskuluvakuutuksella

Jos tapaturmien lisäksi haluat ottaa vakuutuksen myös sairastumisten varalta, ratkaisu on sairauskuluvakuutus. Sairauskuluvakuutus ei kuulu Aliupseeriliitto ry:n jäsenvakuutukseen.

Sairauskuluvakuutus korvaa sairauden hoitokuluja, esimerkiksi lääkärinpalkkioita tai tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä sekä lääkkeitä. Sairauskuluvakuutus on voimassa 70-vuotiaaksi asti työ- ja vapaa-ajalla. Sairauskuluvakuutuksen tekeminen edellyttää, että taloudessa on voimassa oleva kotivakuutus Turvassa.

Kattava matkustajavakuutus

Aliupseeriliiton jäsenvakuutuksiin kuuluu myös matkustajavakuutus sekä matkatavaravakuutus. Matkustajavakuutus tarjoaa kattavaa turvaa, sillä se korvaa sekä matkalla sattuneen tapaturman että äkillisesti alkaneen sairauden hoitokuluja. Matkustajavakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvia kuluja.

Vakuutukseen kuuluvat liiton jäsenet ja mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja lapsenlapset. Vakuutus päättyy sen vuoden lopussa, jonka aikana jäsen täyttää 68 vuotta. Vakuutus on voimassa 45 vuorokautta matkan alkamisesta.

>> Lisätietoa Aliupseeriliiton jäsenilleen ottamista tapaturma- ja matkavakuutuksista(avautuu uuteen ikkunaan)

Teksti: Turva / Suvi Hyväjoki
Kuvat: Turva / Tuomas Kekkonen


  • Frisbeegolf-mestaruutta metsästämään

    Aliupseeriliiton Frisbeegolf-mestaruuskilpailut järjestetään lauantaina 20.5.2017 Urheiluopisto Kisakeskuksessa Pohjankurussa ja Kodin tavaratalo Frisbeegolf-parkissa. Kilpailuun voivat osallistua kaikki aliupseeriliiton jäsenet.

  • Lapin Aliupseerit 50 vuotta

    Lapin Aliupseerit, alkujaan Rovaniemen värvättyjen kerho, on ajanut värvättyjen ja ammattialiupseerien asioita pohjoisella maanpuolustusalueella kunniakkaasti. Arkistoja selatessa voi havaita, kuinka yhdistyksen toiminta on kehittynyt vuosien saatossa vastaamaan omien jäsentensä tarpeisiin. Yhdistyksen tavoitteena, koko sen olemassa olon ajan, on ollut jäsenen palveleminen.

  • Aliupseerikalenteri jakoon marraskuussa

    Aliupseerikalenterin postitus käynnistyy marraskuun alussa. Liiton työssä käyvät jäsenet saavat kalenterin mukana myös päivitetyn Osaava jäsen -oppaan.