Siirry sisältöön

Vääpeli Luukisesta Vuoden aliupseeri

Sukeltaja-aliupseeri, vääpeli Janne Luukinen (31) on valittu Vuoden 2020 aliupseeriksi. Luukinen palvelee parhaillaan viimeisiä viikkojaan kriisinhallintatehtävissä Libanonissa.

Luukisen palkitsemisperusteissa todetaan, että hän on työkavereidensa laajalti arvostama ammattilainen. Hän on työlleen omistautunut ammattisotilas, joka kehittää jatkuvasti itseään. Luukinen tunnetaan työpaikallaan sotilaana, jolta mikään tehtävä ei jää toteuttamatta.

Palkitseminen yllätti Luukisen. Uutinen tavoitti nopeasti myös Luukisen ystävät ja työtoverit. Hänen puhelimensa ja sähköpostinsa täyttyivät onnitteluista.

Kieltämättä epäuskoinen olo tuli. Kyllä jonkun aikaa meni asiaa niellessä. Vieläkin tuntuu aika uskomattomalta. Tosi nöyrän kiitollinen olo.

Aliupseeriliiton hallitus valitsee Vuoden aliupseerin jäsenyhdistyksiltä ja niiden jäseniltä tulleiden esitysten pohjalta. Vuoden aliupseeriksi voidaan valita liiton jäsen, joka on ansioitunut palvelustehtävässä, käyttäytyy ja suorittaa palvelustehtävänsä moitteettomasti ja edistää oman ammattikuntansa asemaa merkittävästi.

Palvelustoveruus on parasta

Luukinen aloitti työt Jääkäriprikaatissa pian varusmiespalveluksen jälkeen. Aliupseerin virassa palvellut esimerkillinen kouluttaja kannusti Luukista hakeutumaan Puolustusvoimiin töihin. Aluksi hän palveli opetusaliupseerina ja sotilaspoliisialiupseerina. Sukeltajakoulutukseen hän hakeutui muutaman työvuoden jälkeen.

Raivaajaupseerina toiminut kapteeni kannusti minua hakemaan koulutukseen. Hän kertoi, että koulutuksen myötä olisi mielenkiintoisia tehtäviä tarjolla. Kapteeni uskoi, että minussa olisi potkua tähän työhön. Olin tuolloin erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa. Tämä olikin perusedellytys koulutukseen pääsyyn.

Viimeiset viisi vuotta Luukinen on työskennellyt sukeltaja-aliupseerina Jääkäriprikaatissa. Sukellusryhmän johtajana hänen tehtäviinsä kuuluu virka-aputehtävien suunnittelu ja johtaminen sekä prikaatiin sukellustoiminnan käytännön johtaminen.

Työssäni kaikkein parasta ovat työkaverit. Olen saanut urallani palvella todella hyvien tyyppien, niin esimiesten kuin vertaistenkin kanssa. Monesta työkaverista on tullut minulle tärkeitä ja läheisiä ystäviä.

Alueraivaaminen on sukeltaja-aliupseerin keskeinen tehtäväkenttä. Maavoimien sukellustoimintaa on kehitetty paljon kymmenen viime vuoden aikana. Suorituskykyä käytetään Luukisen mukaan enenevässä määrin myös virka-aputehtävissä.

Meillä on paljon sotien aikaisia ja myöhempiäkin räjähteitä raivattavana. Viime vuosina meillä on ollut paljon virka-aputehtäviä yhdessä poliisin kanssa. Sukellan esimerkiksi rikosvälineitä vesistöistä. Meidän vastuualueemme on koko maavoimien vastuualue, eli sisämaa kaikkine järvine ja jokineen.

>> Tutustu sotilasräjähteiden raivaamiseen Puolustusvoimissa(avautuu uuteen ikkunaan)

Operatiivisen toiminnan lisäksi sukeltajat harjoittelevat säännöllisesti. Luukisen mukaan sukellusharjoituksia on kuusi kertaa vuodessa, kahden kuukauden välein.

Neljännes Luukisen työajasta menee pelastustoimintaan. Hän on saanut myös näihin tehtäviin laajan koulutuksen. Hän on kouluttautunut sammutus-, pelastus- ja savusukellustehtäviin. Hän toivoo pääsevänsä myös pintapelastajakoulutukseen mahdollisimman pian.

Luukinen kannustaa aliupseereita tutustumaan sukeltaja-aliupseerin tehtäviin ja hakeutumaan koulutukseen. Hän korostaa, että sukeltajakoulutus ei ole pelkästään superihmisille tarkoitettua koulutusta.

Sukeltajakoulun valintakokeeseen tulee valmistautua hyvin. Koulutus on tavallisten perusterveiden tyyppien suoritettavissa, vaikka missään nimessä helppoa se ei ole. Me sukeltajat kerromme mielellämme työstämme lisää kiinnostuneille.

Maavoimissa on Luukisen mukaan kovasti tarvetta koulutetuille sukeltajille. Jokainen sukeltajakoulutuksen läpäissyt sijoitetaan sukeltajarinkiin, joten osaajille riittää töitä.

Sukeltajat ovat ihan tavallisia ihmisiä. Työssä ei kuitenkaan pääse helpolla. Täällä pärjäävät ne, jotka ovat halukkaita tekemään kovasti töitä asian eteen. Aina tulee olla valmis laittamaan itsensä likoon. Työ edellyttää tekijältään rauhallisuutta ja henkistä tasapainoa.

Halu kehittyä vie eteenpäin

Luukinen haluaa jatkossakin olla mukana kehittämässä maavoimien sukellustoimialaa.

Haluan itse kehittyä ennen kaikkea räjähteiden raivaajana ja sotilassukeltajana ja haluan syventää ammattitaitoani tällä alueella. Pidän erityisen mielekkäänä kansainvälistä yhteistoimintaa. Olen kiinnostunut hakeutumaan myös kansainväliseen aliupseerien johtajakoulutukseen.

Luukinen on tyytyväinen saamansa koulutuksen määrään ja laatuun. Hän kokee erityisen hienona, että työnantaja haluaa kouluttaa aliupseereita myös kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Virkaurakurssien lisäksi tärkeimmät koulutukseni olen käynyt Merivoimien sukeltajakoululla. Sukeltajakoulun koulutus on mielestäni toistaiseksi antoisinta omalla urallani.

Joulukuussa päättyvä kriisinhallintapalvelus Libanonissa on tuonut Luukiselle paljon uusia kokemuksia kansainvälisessä toimintaympäristössä. Hän toimii jääkärijoukkueen varajohtajana. Lisäksi hän on päässyt työskentelemään kansainvälisten raivaajaosastojen kanssa ja kehittämään omaa ammattitaitoaan Suomen oloista suuresti poikkeavassa toimintaympäristössä.

Olen hävittänyt muun muassa vanhaksi menneitä ampumatarvikkeita ranskalaisen raivaajaosaston mukana. Olen saanut olla mukana myös suojaosastossa kambodzalaiselle raivaajaosastolle. Ensimmäinen kerta kovassa miinoitteessa oli silmiä avaava kokemus. Yhteistyö on ollut todella mielenkiintoista ja antoisaa.

Myös varsinainen päätyö joukkueen varajohtajana on ollut mielenkiintoista. Toimivassa komppaniassa toimiminen on Luukisen mukaan yksi keskeinen oppimiskokemus kriisinhallintapalveluksen aikana.

Täällä johtajan rooli on kuten ammattiarmeijassa. Toimivassa komppaniassa työskentely on tärkeä kokemus aliupseerien ammattitaidon kehittämisen kannalta. Johtajana toimiminen ympäristössä, jossa ollaan kaiken aikaa yhdessä alaisten ja esimiesten kanssa on ainakin minulle uusi kokemus. Täältä kun ei lähdetä puoli viideltä kotiin.

 

Teksti: Asta Ruuskanen

Kuvat: Joni Wallin, Joakim Tenglin, Juha Kauppinen

  • Kuljetusmestarina Unkarissa

    Ylivääpeli Juha Eskelinen työskenteli yli kolme vuotta kuljetusmestarina Unkarissa. Työpaikkana oli monikansallinen raskas lennosto, Heavy Airlift Wing (HAW).

  • Hyvät tarinat sytyttävät

    Ylikersantti Mikko Haaja (28) kirjoitti ensimmäisen sotatarinansa pikkukoululaisena. Nuoren miehen sytykkeenä tarinoiden kirjoittamiselle ja erityisesti sotatarinoille oli Väinö Linnan Tuntematon sotilas.

  • Eräoppaaksi sotilasuran jälkeen

    Kun ylikersantti Jaana Hirsjärvi (54) tuli Puolustusvoimiin töihin 17 vuotta sitten, uusi työnantaja näyttäytyi erittäin mielenkiintoisena ja työ haastavana. Palo työhön on edelleen kova.