Siirry sisältöön

Alpola jäsenkäyttöön huhtikuussa

Pasilan asunnon nimeksi tuli Alpola. Kolmen makuuhuoneen nimiksi tulivat Värvätty, Sotilasammattihenkilö ja Aliupseeri. Jäsensivuilla toteutettuun jäsenäänestykseen osallistui 60 jäsentä. Voittajaehdotukset palkittiin lahjakorteilla. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvottiin yllätyspalkintoja.

Alpola sijaitsee Helsingin Pasilassa, keskeisten kulkuyhteyksien äärellä. Pasilaan pääsee kätevästi sekä omalla autolla että julkisilla kulkuvälineillä. Juna-asema sekä bussi- ja raitiovaunupysäkit ovat kävelymatkan päässä.

Alpolassa on kolme makuuhuonetta. Kahdessa huoneessa on 140 cm ja 90 cm leveät ja yhdessä huoneessa 120 cm ja 90 cm leveät vuoteet. Lisäksi asunnossa on muutama varavuode.  Keittiössä on ruokailuvälineet 12 henkilölle. Olohuoneessa on ruokapöytä, sohvaryhmä, tuoleja ja televisio. Yhdessä makuuhuoneessa on televisio. Yhden makuuhuoneen yhteydessä on terassi. Asunnossa on kylpyhuone ja erillinen WC. Kylpyhuoneessa on pyykinpesukone ja kuivausrumpu.

Huoneisto on vuokrattavissa kokonaan tai huone kerrallaan, korkeintaan 7 vuorokaudeksi kerrallaan. Alpolan vuokra on 120 euroa vuorokaudelta. Yhden huoneen hinta on 30 euroa vuorokaudelta. Käyttäjät tuovat ensisijaisesti omat liinavaatteet mukanaan. Huoneistossa on liinavaatteita, jota voi pientä korvausta vastaan lainata. Huoneiston yhteydessä on kaksi maksullista autopaikkaa.

Alpolaa kalustetaan parhaillaan. Huoneisto otetaan jäsenten vapaa-ajankäyttöön huhtikuun aikana. Tarkemmat varausehdot ja käytännön ohjeet julkaistaan jäsensivuilla huhtikuussa.

Jatkossa Vierumäen mökki, Alpola ja autopaikat varataan jäsensivuilla olevasta varauskalenterista.

  

  • Aliupseeriliiton jäsentutkimus lokakuussa

    Aliupseeriliitto selvittää lokakuussa Puolustusvoimien palveluksessa olevien jäsenten näkemyksiä liiton edunvalvonnasta ja jäsenpalveluista. Tutkimuksen toteuttaa Taloustutkimus.

  • Nina Karvonen järjestösihteeriksi

    Nina Karvonen aloitti Aliupseeriliiton järjestösihteerinä lokakuun alussa. Kokenut järjestöammattilainen auttaa jäseniä kaikissa jäsenyyteen liittyvissä asioissa Aliupseeriliiton toimistolla.

  • Monipuolista liikuntaa varuskunnissa

    Suomen Sotilasurheiluliitto ry on valtakunnallinen liikuntajärjestö, joka tuottaa yhdessä varuskunnissa toimivien jäsenseurojensa kanssa vapaa-ajan liikuntapalveluja puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen varusmiehille, henkilökunnalle, henkilökunnan perheille sekä evp-henkilöstölle.