Lomaile Alpolassa ja Vierumäellä
Aliupseeriliiton vapaa-ajanviettopaikat Alpola ja Vierumäen Vöyri ovat varattavissa jäsenten käyttöön jäsensivuilla olevasta varauskalenterista. Kevätkaudella on vielä vapaita vuoroja käytettävissä.

Helsingin Pasilassa sijaitseva Apola on edullinen ja joustava tapa viettää vapaa-aikaa pääkaupunkiseudulla. Alpola sopii hyvin tukikohdaksi urheilukilpailu- tai konserttimatkalla tai vaikka muutaman päivän perhelomalla.
Alpolassa on kolme makuuhuonetta ja tilavaan olohuoneeseen ja keittiön pöydän äärelle mahtuu suurempikin joukko yhdellä kertaa.
Alpola on varattavissa vuorokaudeksi kerrallaan. Pisin mahdollinen varausaika on seitsemän vuorokautta. Asunnosta voi varata yksittäisen huoneen tai vaikka koko asunnon omaan ja perheen käyttöön. Kevätkaudella on vielä useita viikonloppuja vapaana. Myös kesäkaudelle on mahdollista tehdä varauksia.
Vierumäen monipuolisten liikuntapaikkojen äärellä oleva Vöyri-mökki on varattavissa viikoksi tai kolmeksi/neljäksi vuorokaudeksi kerrallaan. Alueella on mahdollisuus harrastaa lukuisia eri liikuntalajeja yksin tai ryhmässä. Vierumäellä on myös monipuoliset ravintolapalvelut.
Vierumäellä on vielä joitakin viikkoja vapaana kevätkaudella. Myös kesäkauden vuorot ovat jo varattavissa.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Puheenjohtajavaali: Surkka ehdolla jatkokaudelle
Uudenmaan Aliupseerit ry esittää Aliupseeriliiton puheenjohtajaksi Jyrki Surkkaa. Surkka on toiminut liiton puheenjohtajana 1.3.2018 alkaen.
-
Golfkisan ilmoittautuminen käynnissä
Aliupseeriliiton golfmestaruuskilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa elokuussa. Muurame Golfissa järjestettävän kilpailun käytännön järjestelyistä vastaa Keski-Suomen Aliupseerit ry.
-
Järjestäytyminen on työelämän vaikuttamista
Puheenjohtajien neuvottelupäivien keskeisiä teemoja olivat yhdistysten järjestäytymisasteen kehittyminen ja tulevan syksyn vaalit. Puheenjohtajat totesivat, että kun kaikki uudet aliupseerit saadaan edunvalvonnan piiriin heti työuran alussa, samalla edistetään koko ammattikunnan työoloja.