EVP-yhdistyksen jäsenmatka Saarenmaalle
Aliupseeriliiton EVP-yhdistyksen perinteinen vuosikokousmatka suuntautui Saarenmaalle. Elo-syyskuussa toteutetun matkan tukikohtana toimi Grand Rose SPA Hotel Kuresaaressa.

Jäsenmatkalle osallistui 20 henkilöä, joista jäseniä 14. Helsingistä Tallinnaan matkasimme MS Finlandialla. Matka Tallinnasta Saarenmaalle sujui pienoisbussilla. Matka kesti useita tunteja. Siirryimme mantereelta saarelle Virtsun ja Kuivastun välillä kulkevalla lautalla.
Saavuimme hotelliin ja majoittumisen jälkeen porukka hajosi. Osa lähti kylpylään, osa tutustumaan tarkemmin kaupunkiin. Ilma oli vielä alkuviikosta mukavan leppoisa. Hotellimme sijaitsi ihan kaupungin keskustassa. Vanhaa rakennuskantaa oli kunnostettu. Kaupunki oli puistomainen kukkakoristeineen ja suihkulähteineen. Täälläkin oli Viron pienoislipun rinnalla Ukrainan pienoislippuja.
Hotellin lähistöllä oli useita ruokapaikkoja ja kauppa, josta sai elintarvikkeita. Ja olihan siellä hyvä juomavalikoimakin. Saarenmaan ruokapaikoista pettymyksen tuotti Saaremaa Veski -tuulimyllyravintola. Annokset olivat melko pieniä. Paikka on kyllä hieno ja suosittu varsinkin kesäaikana terasseineen, puutarhoineen.
Isommat liikekeskukset olivat vähän kauempana keskustasta. Kävelymatkan päässä oli mielenkiintoinen kohde, Piispanlinna. Sen rakentaminen aloitettiin 1300-luvun lopulla ja sitä on laajennettu useasti. Linna toimii myös Saarenmaan museona.
Saarenmaan kahden tunnin mittaisella kiertoajelulla, oppaamme Ingrid Paase kertoi Saarenmaan historiasta. Pysähdyimme Karman kirkolla. Isoa kivikirkkoa aloitettiin rakentamaan jo 1200-luvulla ensin yksilaivaisena, sitten se muutettiin kaksilaivaiseksi. Kirkossa ei ole lämmitystä, mutta joulunakin siellä on pidetty jumalanpalvelus, toppatakit päällä. Tuli mieleen mitenkähän urkuparven hienot urut tykkää pakkasesta ja kosteudesta.
Vuosikokouspaikka oli kadun toisella puolella olevassa kabinetissa. Kokous meni sujuvasti Risto Karosen puheenjohtamana. Kokouksessa keskustelimme siitä, miten saisimme nuorempia mukaan toimintaan. Tämä toiminta on kuitenkin mielekästä, saa elinaikaisia ystäviä, voi pitää myös hauskaa. Keskustelimme myös siitä, olisiko jäsentemme mahdollista saada sosiaalisia lomia ensi vuodelle.
Torstaina oli sitten yhteisen illallisen vuoro Asa Spa -hotellin ravintolakabinetissa. Ruoka oli hyvää, hintataso kohdallaan. Ilta sujui matkatavaroita pakatessa, koska lähtö oli perjantaina aikaisin. Viimeinen matkapäivämme oli keliltään jo aika kolea. Lähdimme Saarenmaalta kohti Tallinnaa aamulla 6.30. Saimme hotellista mukaan matkaeväät, koska aamupalaa ei ollut niin aikaisin saatavana.
Palasimme Helsinkiin klo 14.15. Suurin osa matkasi kotia kohti. Itse jäin vielä Suomi-Ruotsi- maaotteluun lauantaipäiväksi. Kiitokset kaikille hyvästä matkaseurasta ja keskusteluista elämästä. Uutta matkaa odotellessa. Tulkaa mukaan niin vanhat kuin nuoret eläkeläiset toimintaan, kuin matkoille.
>> Lisää kuvia EVP-yhdistyksen matkasta ja muista tapahtumista(avautuu uuteen ikkunaan)
Kimmo Kupiainen
Aliupseeriliiton EVP-yhdistys
Kuvat: Martti Salomaa ja Kimmo Kupiainen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Lomalle kotimaassa jäsenetuhintaan
Aliupseeriliiton jäsenet saavat monia jäsenetuja, joita hyödyntämällä jäsenet voivat perheineen lomailla kotimaassa edullisesti ja turvallisesti.
-
Alpola jäsenkäyttöön huhtikuussa
Pasilan asunnon nimeksi tuli Alpola. Kolmen makuuhuoneen nimiksi tulivat Värvätty, Sotilasammattihenkilö ja Aliupseeri. Jäsensivuilla toteutettuun jäsenäänestykseen osallistui 60 jäsentä. Voittajaehdotukset palkittiin lahjakorteilla. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvottiin yllätyspalkintoja.
-
Kun pääsisi vielä kerran joulukirkkoon
Sosiaalisihteeri Anni Grundström Suomen sotaveteraaniliitosta haluaa herättää suomalaiset huomaamaan, että veteraanit tarvitsevat edelleen runsaasti apua ja tukea. Veteraanien keski-ikä on yli 90 vuotta. Heidän tulotasonsa on hyvin alhainen ja he tarvitsevat monenlaista apua ja tukea arjessa. Myös veteraanien puolisot ja lesket tarvitsevat apua. Hän korostaa, että auttamista ei voi enää siirtää.