Siirry sisältöön

Varaa Alpola käyttöösi

Alpola on ollut jäsenten käytössä kohta kaksi vuotta. Vuonna 2022 Alpolaan tehtiin yli 150 varausta. Erityisen suosittuja käyttöaikoja olivat kesäloma-aika ja viikonloput.

Alpola on jäsenten varattavissa kokonaan tai  huone kerrallaan. Asunnon käyttäjien on mahdollista varata käyttöönsä myös autopaikka talon alakerrasta. Toisessa autopaikassa on sähköauton latausmahdollisuus.

Kolmessa makuuhuoneessa on parivuode ja yhden hengen vuode sekä yhden hengen varavuoteita. Keittiössä on tiskikone, mikroaaltouuni sekä välineet ruoanlaittoon ja ruokailuun. Olohuoneessa on ruokapöytä, sohvaryhmä, tuoleja ja televisio. Asunnossa on kylpyhuone ja erillinen WC. Asunnossa on laajakaistayhteys.

Alpolan käyttömaksu halutaan pitää jäsenille mahdollisimman alhaisena. Yhden huoneen vuorokausihinta on 30 euroa, koko asunnon 120 euroa. Autopaikan hinta on 8 euroa vuorokaudelta.

Alpolassa ei käy jokaisen käytön jälkeen siivoojaa. Jokaisen käyttäjän on varmistettava, että tila jää hyvään kuntoon käytön jälkeen. Asuntokansiossa on tarkemmat ohjeet esimerkiksi jätteiden lajittelusta ja jätekeräyspisteistä.

Käyttäjät tuovat ensisijaisesti mukanaan omat vuodevaatteet ja pyyhkeet. Asunnolla on myös vuodevaatteita ja pyyhkeitä, joita käyttäjät voivat varata pientä korvausta vastaan käyttöönsä. Liinavaatteiden pesua varten kylpyhuoneessa on pesukone ja kuivausrumpu.

Alpolan pisin varausaika on seitsemän vuorokautta. Varausaika alkaa 14.00 ja päättyy 12.00. Varaaminen onnistuu kätevästi jäsensivuilla olevasta varauskalenterista.

  • Golfmestaruus ratkaistiin Turussa

    Sateisissa tunnelmissa alkanut kilpailupäivä tarjosi Turun saaristossa loistavat puitteet Aliupseeriliiton golfmestaruuksien ratkaisemiselle. Kilpailu Aliupseeriliiton A- ja B-sarjan mestaruuksista oli houkutellut edellisestä vuodesta kasvaneen määrän aliupseereita.

  • Turvaa vapaa-ajalle tapaturmavakuutuksella

    Työaikana tapaturmien varalta turvanasi on työnantajan lakisääteinen tapaturmavakuutus, mutta entä vapaa-ajalla? Aliupseeriliitto on vakuuttanut jäsenensä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella Turvassa. Vakuutus on voimassa sen vuoden loppuun, jonka aikana jäsen täyttää 68 vuotta.

  • Golfkisan ilmoittautuminen käynnissä

    Aliupseeriliiton golfmestaruuskilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa elokuussa. Muurame Golfissa järjestettävän kilpailun käytännön järjestelyistä vastaa Keski-Suomen Aliupseerit ry.