Me turvaamme sinun selustasi
Aliupseeriliitto edustaa Puolustusvoimien palveluksessa olevia aliupseereja, mekaanikkoja, lentokonemekaanikkoja, sopimussotilaita ja valmiussopimussotilaita. Aliupseeriliiton tehtävänä on edistää ja valvoa tinkimättömästi jäsentensä oikeudellisia, palkkauksellisia, ammatillisia ja koulutuksellisia etuja. Kuulumalla ammattiliittoon vakuutat oman työelämäsi.
Jotta työpaikalla olisi hyvä olla
Virkaehtosopimuksissa sovitaan virkamiesten palvelussuhteen ehdoista, kuten palkoista ja työajoista. Aliupseeriliitto on mukana neuvottelemassa aliupseereita koskevista sopimusehdoista ja valvoo sopimusten noudattamista työpaikolla. Aliupseeriliitto osallistuu aktiivisesti myös työelämän lakien kehittämiseen.
Kun mahdollisimman moni aliupseeri järjestäytyy aliupseerien ammattiliittoon, varmistamme sen, että aliupseerit pääsevät neuvottelemaan niihin pöytiin, joissa päätetään heitä koskevista asioista.
Jokaisella työpaikalla on aliupseerien valitsema luottamusmies. Hän valvoo työelämää koskevien lakien, virkaehtosopimusten ja muiden työelämän pelisääntöjen noudattamista aliupseerien työpaikoilla. Luottamusmies on työelämän asiantuntija, jonka puoleen voit kääntyä virkasuhteeseen liittyvissä asioissa.
Aliupseeriliitto haluaa, että liiton jäsenet tuntevat omat oikeutensa ja velvollisuutensa ja osaavat toimia erilaisissa työelämätilanteissa. Ammattisotilas-lehti sekä Aliupseeriliiton verkkosivut ja jäsensivut sisältävät ammattisotilaan työelämässä hyödyllisiä tietoja.
Jos jotakin kuitenkin tapahtuu
Kun tarvitset apua tai tukea työelämän ongelmatilanteissa, aliupseerien luottamusmies on tukenasi. Luottamusmies ja Aliupseeriliitto ovat työntekijän turvana, kun työntekijän ja työnantajan välille syntyy ristiriita
Aliupseeriliitto tarjoaa jäsenilleen palvelussuhteeseen liittyvää oikeudellista neuvontaa ja apua sekä ammatillisen oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen. Vakuutuksella korvataan lakimiehen käyttämisestä syntyneitä kustannuksia.

Aliupseeriliitto 2025
Aliupseeriliitto on ollut vuodesta 2023 alkaen suurin sotilaita edustava ammattiliitto. Aliupseeriliitossa on tällä hetkellä noin 3700 jäsentä. Aliupseerien järjestäytymisaste on noin 90 %.
Aliupseerien asioita heidän työpaikallaan hoitaa yhteensä 157 luottamusmiestä, varaluottamusmiestä ja yhteistoimintaelimen jäsenta tai varajäsentä. Vuoden 2025 aikana Aliupseeriliiton järjestämään henkilöstönedustajien koulutukseen osalliistuu non 250 henkilöä. Koulutusvuorokausia on yhteensä 44.
Toiminta-ajatus
Aliupseeriliitto turvaa ja edistää tinkimättömästi jäsentensä palkkauksellista, ammatillista ja oikeudellista asemaa yhteistyö- ja kehityshakuisella asenteella.
Arvot
- jäsenlähtöisyys
- yhteisöllisyys, avoimuus ja luottamuksellisuus
- yhteistyöhakuisuus
- kehityshakuisuus
- maanpuolustushenkisyys
- aliupseerius, vahva ammatti-identiteetti
Visio
Aliupseeriliitto on puolustushallinnon vaikutusvaltaisin ja arvostettu ammattiliitto, joka täyttää jäsenistönsä edunvalvonnalliset ja järjestölliset tarpeet.
(avautuu uuteen ikkunaan)
(avautuu uuteen ikkunaan)Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Mika Tiitinen SAK:n aluetoimikunnan puheenjohtajaksi
Aliupseeriliiton varapuheenjohtaja Mika Tiitinen on valittu SAK:n Keski-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudeksi. Jani Laitinen Keski-Suomen aliupseerit ry:stä jatkaa aluetoimikunnan jäsenenä.
-
Jani Laitinen Keski-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtajaksi
Keski-Suomen Aliupseerit ry:n sihteeri Jani Laitinen on valittu SAK:n Keski-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtajaksi. Laitinen valittiin aluetoimikunnan jäseneksi ensimmäisen kerran vuonna 2014.
-
Edustajakokouspäätökset 2018
Aliupseeriliiton edustajakokous valitsi Janne Maulan (34) Aliupseeriliiton hallituksen jäseneksi kaudelle 2018 – 2021. Hänen varajäsenekseen valittiin Olli Hämäläinen (30). Molemmat ovat Lounais-Suomen aliupseerit ry:n jäseniä.