Siirry sisältöön

Jäsenmaksujen verokohtelu muuttuu 2026

Suomen hallitus on esittänyt, että ammatti- ja työnantajaliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuisi vuoden 2026 alussa. Eduskunta päättää asiasta vuoden 2025 loppuun mennessä.

Kuva: Asta Ruuskanen

Hallituksen esityksen mukaan tuloverolakia muutettaisiin niin, että työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut eivät olisi vähennyskelpoisia menoja 1.1.2026 alkaen. Muutos koskee toteutuessaan sekä työntekijä- että työnantajajärjestöjä. Muutos vaikuttaisi noin 1,98 miljoonan verovelvollisen ja työnantajien verotukseen.

Hallitus arvioi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisen lisäävän verotuloja yhteensä noin 171 miljoonaa euroa. Tästä valtion osuus on 127 miljoonaa euroa, kuntien 35 miljoonaa, seurakuntien 4 miljoonaa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 5 miljoonaa euroa. Muutoksen odotetaan lisäksi kasvattavan yhteisöveron tuottoa 20 miljoonalla eurolla vuodessa. Summasta valtion osuus olisi 15 miljoonaa ja kuntien osuus 5 miljoonaa euroa.

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ovat olleet verotuksessa vähennyskelpoisia, tulonhankkimisesta johtuvia menoja vuodesta 1969 alkaen. Työmarkkinajärjestöinä on vakiintuneesti pidetty järjestöjä, joiden päätehtävänä on keskinäisillä neuvotteluilla sopia molempia osapuolia sitovasti työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten noudatettavista ehdoista. Tällä hetkellä tällaisia palkansaajien työmarkkinajärjestöjä ovat Suomessa esimerkiksi SAK, STTK ja Akava sekä niiden jäsenyhdistykset.

Vuoden 2025 jäsenmaksut voi vielä vähentää verotuksessa. Aliupseeriliitto ilmoittaa jäsentensä vuonna 2025 maksamat jäsenmaksut verottajalle vuosi-ilmoituksessa. Kun saat esitäytetyn veroilmoituksen vuodelta 2025 tarkasta, että ammattiliiton jäsenmaksusta saatava vähennys näkyy veroilmoituksessasi. Puolustusvoimien palveluksessa olevien jäsenten jäsenmaksu peritään suoraan palkasta. Ota vuoden viimeinen palkkatodistus talteen ja tarkasta siitä vuoden aikana perityt jäsenmaksut.

Hallituksen esityksen mukaan työttömyyskassan jäsenmaksun verovähennysoikeus säilyy. Aliupseeriliitto ja Aaria Työttömyyskassa tiedottavat jäsenilleen työttömyyskassan verovähennysoikeuteen liittyvistä käytännön järjestelyistä, kun eduskunta on päättänyt lain voimaan tulosta.

Vuonna 2026 Aaria Työttömyyskassan jäsenmaksu on 6 euroa kuukaudessa. Kassan jäsenmaksu sisältyy Aliupseeriliiton jäsenmaksuun.

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vuoden 2026 tuloveroasteikosta ja tuloverolain muuttamisesta sekä eräiksi muiksi verolaeiksi (HE 98/2025 vp) https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2025/98

  • Aliupseereita Naton johtamisjärjestelmäyksikköön

    Naton 4. viestipataljoonan johtamisjärjestelmäyksikkö (Deployable Communications Module, DCM) aloittaa toimintansa Riihimäellä vuoden 2027 alussa. Yksikössä tulee työskentelemään noin 60 johtamisjärjestelmien ammattilaista, pääosin aliupseereita.

  • Sovi asiasta esimiehesi kanssa

    Lähiesimiehen rooli Puolustusvoimien työyhteisöissä on vahva. Lähiesimiehellä ei välttämättä ole laajaa päätäntävaltaa tehtävistä töistä tai töiden aikautuksesta. Hänellä on kuitenkin todella iso merkitys virkamiehen töiden mahdollistajana ja monissa eteen tulevissa arjen haasteissa.

  • Lyhytterapiasta tukea jaksamiseen

    Riikka Kankare (51) on toiminut työtovereidensa valitsemana luottamushenkilönä monenlaisissa tehtävissä yli kaksikymmentä vuotta. Muiden auttaja kuormittui itse, eikä enää jaksanut. Lyhytterapiasta löytyi työkaluja elämänhallintaan ja jaksamiseen.