Siirry sisältöön

Esa Ek Sergeants major Academyssa

Sotilasmestari Esa Ek opiskelee U.S ARMY Sergeants Major Academyssä vuosina 2016-2017. Hän kertoo Ammattisotilaan lukijoille koulutuksesta ja opiskelijaelämästä USA:ssa.

Puoli vuotta on vierähtänyt El Pasossa. Sotilasmestarikurssin ensimmäinen jakso, Armeijan operaatiot, on läpäisty. Opinnot sujuivat ensimmäisellä jaksolla mukavasti. Nyt on vuorossa johtamisen jakso (Depart of command leadership). Jakso kestää joulutaukoon asti ja sisältää esseet Positiivista Psykologiasta ja Sotilaallisen toiminnan eettisestä näkökannasta. Lisäksi teemme kolme kirjallista koetta sekä kaksi suullista esitystä. Jakson katkaisi melkein alkuunsa kansainvälisten opiskelijoiden opintosuunnitelmaan kuuluva opintomatka.EsaEk_ryhmä

Opintomatka suuntautui ensin Crand Canyoniin Arizonassa. Matkaa El Pasosta kohteelle oli 1000 kilometriä ja matka kesti 13 tuntia. Kävimme National Geocraphic Visit Centerissä tutustumassa Crand Canyonin historiaan ja pääsimme ihailemaan upeita maisemia. Vietimme vielä toisen yön Arizonassa ja seuraavana aamuna suunnistimme kohti Nevadaa ja Las Vegasia.

Ensimmäinen ilta Las Vegasissa meni katsellessa ja ihmetellessä kaupungin melkoisen vilkasta menoa. Vietimme siellä viisi päivää.  Kävimme tutustumassa Hooverin patoon sekä järjestäytyneen rikollisuuden museossa, missä oli näytillä esimerkiksi Al Caponen pistooli. Kuulimme museossa järjestäytyneen rikollisuuden vaikutuksista Las Vegasin historiassa. Kävimme tutustumassa myös kansalliseen atomitestausmuseoon. Siellä 60 vuotta atomienergian kanssa työskennellyt herrasmies kertoi meille muun muassa atomi- ja ydinpommien testauksesta.

Iltaisin meillä oli vapaa-aikaa ja käytimme sen tutustumalla kuuluisiin nähtävyyksiin kuten upeisiin hotelleihin ja kasinoihin. Tutuksi tuli niin Ceasars Palace kuin Ballagio sekä muutama muukin kasino. Las Vegas boulevardilla riitti ihmeteltävää kuten myös hotellimme vieressä olevalla Fremontilla. Las Vegasista palasimme Tucsonin kautta takaisin El Pasoon.

El Pasossa kävimme tutustumassa paikalliseen veteraanikotiin. Siellä asuvat veteraanit tai heidän puolisonsa saavat viettää laadukasta aikaa nauttien erilaisista aktiviteeteista. Heillä on esimerkiksi oma ampumarata, missä pääsevät harjoittamaan ampumataitoaan. Veteraanikoti on yleensä vanhusten viimeinen koti. Heille pyritään tarjoamaan mahdollisimman hyvät viimeiset vuodet. Pääsimme keskustelemaan muutamien asukkaiden kanssa ja he kertoivat mielellään kokemuksistaan. USAn armeijassa on sanonta: Kerran sotilas, aina sotilas.

EsaEkNewYorkNyt on viimeinen puristus ennen joulutaukoa. Seuraavat viikot menevät täysin opintojen ehdoilla ja sitten saa hengähtää reiluksi pariksi viikoksi. Pääsen joulutauolla käymään Suomessa ja on hienoa päästä näkemään perhettä muutenkin kuin skypen tai Facetimen välityksellä.

Hyvää Joulun odotusta

U.S Army Sergeants major academy
Fort Bliss, El Paso
Texas 20.11.2016
Esa Ek

Teksti ja kuvat: Esa Ek

  • US Navy SEA Class 222

    Kirjoittaja osallistui ensimmäisenä suomalaisena aliupseerina Yhdysvaltain merivoimien Senior Enlisted Academyn SEA kurssille numero 222 alkuvuodesta 2019.

  • Huikeatkin tavoitteet ovat saavutettavissa

    Jääkiekkoilija Tanja Niskanen (27) on valittu Aliupseeriliiton Vuoden urheilijaksi. Kersantti Niskanen työskentelee Karjalan lennostossa tilannevalvonta-aliupseerina. Suomen kansalle Niskanen tuli tutuksi jännittävässä jääkiekon MM-turnauksessa, jossa naisten joukkue taisteli Suomelle hopeaa.

  • Kaikki on mahdollista

    "Minulla on hirveä motivaatio siihen, mihin ryhdyn. Urheilussa pitääkin olla. Kun johonkin panostan, se tapahtuu täysillä. Kun pystyy kurinalaiseen ja askeettiseen toimintaan, kaikki on mahdollista."