Siirry sisältöön

Leirinuotiolla

Eräkokki kertoo Leirinuotiolla, miten valmistetaan maasto-olosuhteissa loimukonjakkitaimenta tykötarpeineen.

Loimu konjakkitaimen

Fileroi taimen.Ammattisotilas_Eräkokki_3

Hiero pintaan reilusti suolaa ja pippuria.

Veistä 8 kpl teräviä puutikkuja.

Aseta fileet koivulankulle.

Lyö puukolla kalan läpi sopiva määrä koloja lankkuun ja lyö puutikut reikiin pitämään kala lankussa kiinni.

Aseta lankku nuotion äärelle. Kala on sopivalla etäisyydellä,kun pystyt pitämään kalan edessä kättä noin10 sekuntia.

Kääntele lankkua muutama kerta paiston aikana.

Ota erilliseen astiaan Puolustuslaitoksen leikattua konjakkia ja uita katajanoksaa siellä hetki.

Tarkista leikatun konjakin laatu maistamalla.

Kun olet varmistunut konjakin laadusta, huiski sillä taimenta useaan kertaan paiston aikana.

Kala valmistuu noin 30-45 minuutissa.

Hiillosperunat

Ammattisotilas_Eräkokki_1

Esikeitä perunoita runsassuolaisessa vedessä noin 20 minuuttia.

Halkaise perunat.

Aseta perunat leikkauspuoli alaspäin ritilälle, lähelle hiillosta.

Paista perunoihin kaunis väri.

Käännä perunat, ja hanki kaunis ruskea väri myös toiselle puolelle.

Mausta perunat vielä suolalla.

Tuhkasipulit

Kuori sipulit

Laita sipulit foliokääröön ja lisää nokare voita, suolaa ja pippuria.

Kaiva nuotion keskeltä tuhkaa sivuun, laita kääröt kuoppaan ja peitä kääröt tuhkalla.

Polta nuotiota normaaliin tapaan.

Sipulit valmistuvat noin 45 minuutissa.

Poltettu salaatti

Halkaise salaatti.

Lisää leikkauspintaan öljyä, suolaa ja pippuria.

Polta salaattia kovalla hiilloksella noin minuutti

Konjakkisoossi

Kuumenna pannu.Ammattisotilas_Eräkokki_2

Lisää nokare voita, pilkottu sipuli, tinjamia sekä suolaa ja pippuria.

Kuullota aineksia hetki.

Tarkista jälleen leikatun konjakin laatu maistamalla.

Kun olet varmistunut konjakin laadusta, lisää sitä maun mukaan pannulle.

Lisää kerma.

Kypsennä kastiketta miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

  

Nämä reseptit valmistuvat seuraavilla aineksilla

Kokonainen taimen

Puolustuslaitoksen leikattua konjakkia ja viinaa

1 kg ruokaperunaa, esimerkiksi Annabelle

Sipuleita

1 minisalaatti

Voita

Öljyä

Timjamia

2 dl kermaa

Suolaa ja pippuria


Eräkokki

  • Lisää hyvinvointia

    Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry tuottaa edullisia ja vaikuttavia hyvinvointikursseja työikäisille ja lapsiperheille. Kesällä 2021 järjestetään useita lapsiperheiden ja aikuisten kursseja ympäri Suomen sijaitsevissa liikunnallisissa ja luonnonläheisissä kurssikohteissa.

  • Viisi vinkkiä huolettomaan kesäreissuun

    Passi, hammasharja ja TaskuTurva-sovellus. Mitä muuta pitikään muistaa ennen reissuun lähtöä? Ota vakuutuskumppanimme Turvan vinkit haltuun valmistautuessasi matkalle lähtöön.

  • Pidä matkatavarat turvassa lomalla

    Pakatessa hyvä muistisääntö on ottaa matkalle mukaan vain tavaraa, jonka häviäminen ei kaada maailmaasi. Matkalla sattuu ja tapahtuu ja korvaamattomin omaisuus kannattaa jättää kotiin.