Siirry sisältöön

Hyvä käytös on sallittua

Häirintää ja epäasiallista käytöstä tapahtuu yllättävän monessa työyhteisössä. Työnantajan on lain mukaan puututtava epäasialliseen kohteluun mahdollisimman nopeasti siitä tiedon saatuaan. Jos tilanne pitkittyy, kohteeksi joutuneen terveys voi vaarantua, työyhteisö kuormittua ja hyvinvointi työpaikalla heikentyä.


Terho Eironen

Valtakunnallinen pääluottamusmies

  • Matkakustannusten korvaukset koulutuksessa

    Aliupseerin nousujohteinen ura muodostuu täydennyskoulutuksesta ja työssä oppimisesta. Puolustusvoimien hyväksymässä koulutuksessa opiskelija on oikeutettu matkakustannusten korvauksiin Valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

  • Aliupseeriston palkkaus

    Aliupseereiden ja mekaanikkojen palkkaus muodostuu tehtäväkohtaisesta ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvasta palkanosasta. Lisäksi eri tehtäviin liittyy lisäpalkkioita ja työaikaperusteisia korvauksia.

  • Nimikirja taltioi virkamiehen palvelushistoriaa

    Valtionhallinnossa palvelevien virkamiesten tietojen hallintaa ylläpidetään nimikirjalla. Nimikirjalaki antaa valtion virastoille velvoitteet, mitä tietoja virkamiehistä nimikirjalle tallennetaan.