Frisbeegolf-joukkuemestaruus Keski-Suomeen
Keski-Suomen Aliupseerit voitti niukalla yhdellä heitolla Lappeenrannan Aliupseereiden joukkueen Frisbeegolfin joukkuemestaruuskilpailussa. Kolmanneksi joukkuekilpailussa heitti Kuopion Aliupseerit.

Henkilökohtaisen sarjan voitti Niko Karttunen (Ylä-Savo). Kolmen kärki oli lopputuloksissa melko tasainen, mutta Karttunen voitti niukalla kahden heiton erolla toiseksi tulleen Valtteri Furuholmin (Keski-Suomi). Henkilökohtaisen sarjan kolmanneksi parhaan tuloksen heitti Joonas Hytti (Lappeenranta).
Vuoden 2019 kilpailut järjestettiin lauantaina 15.6. Vihdin Kaatiksella. Vuonna 2009 avatulla radalla on 20 monipuolista ja haasteellista väylää. Alue tarjosikin Aliupseeriliiton mestaruuskilpailuihin osallistuneille mielenkiintoisia haasteita. Metsä- ja puistoympäristöön rakennetun radan pisin väylä on yli 300-metrinen. Myös vesiesteet tarjosivat heittäjille elämyksiä.
Frisbeegolf-mestaruuskilpailu oli avoin kaikille Aliupseeriliiton jäsenille. Kilpailussa oli henkilökohtainen sarja sekä yhdistysten välinen mestaruuskilpailu. Henkilökohtaisessa sarjassa kahden kierroksen heitot laskettiin yhteen. Sarjan voitti heittäjä, joka suoritti radan vähimmällä heittomäärällä. Joukkuekilpailussa joukkueen kaikki heitot laskettiin yhteen kahdelta kierrokselta. Joukkuekisan voittajaksi julistettiin yhdistys, joka kiersi kaksi kierrosta vähimmällä heittomäärällä.
Kilpailuun osallistui 37 heittäjää
Kilpailujärjestelyistä vastasi Suomenlahden Aliupseerit.
>> Aliupseeriliiton mestaruuskilpailujen säännöt

Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Edustajakokouspäätökset 2018
Aliupseeriliiton edustajakokous valitsi Janne Maulan (34) Aliupseeriliiton hallituksen jäseneksi kaudelle 2018 – 2021. Hänen varajäsenekseen valittiin Olli Hämäläinen (30). Molemmat ovat Lounais-Suomen aliupseerit ry:n jäseniä.
-
Sotilasurheiluliitto liikuttaa
Suomen Sotilasurheiluliitto (SOTUL) on valtakunnallinen liikuntajärjestö, joka tuottaa varuskunnissa toimivien jäsenseurojensa kanssa vapaa-ajan liikuntapalveluita.
-
Valmiuksia ja aatteellista toimintaa
Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) on nimensä mukaisesti reserviupseereiden valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö.