Tupakaton nuuska aiheuttaa riippuvuutta
Koronarajoitusten aikana nuuskan saatavuus hankaloitui. Tupakaton nuuska saattoi olla joillekin vastaus ongelmaan. Mutta mitä se oikein on, onko sen käyttö turvallista?
Nuuskaajia on erilaisia. Nuuskaus voidaan aloittaa(avautuu uuteen ikkunaan) ilman aiempaa tupakkataustaa, mutta osa nuuskaajista on entisiä tupakoijia, jotka ovat yrittäneet päästä tupakasta eroon vaihtamalla nuuskaan. Selvästi pienempi osa nuuskaajista käyttää sekä tupakkaa että nuuskaa rinnakkain. Nuuskaan siirtyminen ei ole paras mahdollinen tupakoinnin lopettamisen keino, sillä nuuska sisältää paljon nikotiinia, jolloin nikotiiniriippuvuus säilyy tai jopa vahvistuu.
Nuuskan terveysvaikutuksista on puhuttu jo aiemmin tämän lehden sivuilla. Valitettavasti toistaiseksi tutkimusnäyttöä on huomattavasti vähemmän kuin tupakoinnista, mutta viime syksynä on ilmestynyt norjalainen kattava katsaus ruotsalaisen nuuskan vaikutuksista terveyteen (Norwegian Institute of Public Health 2019). Katsauksen johtopäätökset voivat maallikosta vaikuttaa kovin varovaisilta, sillä suurin osa johtopäätöksistä on muotoiltu ”it is possible that” tai ”may contribute/increase”. Tämä johtuu siitä, että johtopäätökset perustuvat tietyn väestön tilastolliseen analyysiin, jossa nuuskaa käyttävillä ilmenee jonkinlaista eroa terveydentilassa nuuskaa käyttämättömiin verrattuna, kertoo Filha ry:n pääsihteeri professori Tuula Vasankari.
”Tupakattomasta nuuskasta” tai ”nikotiinipusseista” on uutisoitu runsaasti kevään mittaan. Nuuskan saatavuus on koronan aikana vaikeutunut. Suomen Tullin mukaan nikotiinipussien tilaaminen ulkomailta on tämän vuoksi lisääntynyt huomattavasti. Näin ollen käyttö vaikuttaa lisääntyneen, vaikka tilastotietoa käytön laajuudesta ei tiettävästi ole vielä käytettävissä. Toisin kuin Ruotsissa, tupakaton nuuska ei ainakaan toistaiseksi kuulu Suomessa tupakkalain piiriin, vaan sitä käsitellään lääkeaineena. Yli 4mg/g nikotiinia sisältävään valmisteeseen tarvitsee Suomessa lääkärin reseptin. Tupakatonta nuuskaa on mainostettu nikotiinikorvaushoitotuotteena huolimatta sen korkeasta nikotiinipitoisuudesta. Tupakaton nuuska voi sisältää valmisteesta riippuen jopa yli 10mg/g nikotiinia, kun tavallinen nuuska sisältää yleisimmin noin 7-8 mg/g nikotiinia. Esimerkiksi Tallinnan kaupoista valmistetta saa jopa 50 mg/g vahvuisena, eikä nikotiinipitoisuudella ole ylärajaa.
Filhan asiantuntijaylilääkäri Miia Aron mukaan tupakaton nuuska voi siis sisältää runsaasti nikotiinia ja aiheuttaa riippuvuutta siinä missä muutkin nikotiinituotteet. Tupakkakasvia se ei sisällä, mutta nikotiinin haittavaikutukset suorituskykyyn ja terveyteen yleensä ovat samat kuin perinteistä nuuskaa käytettäessä. Lopettamistarkoitukseen käytettäessä ongelmallista on myös se, että tavasta laittaa pussi huuleen (ja sormet suuhun) ei päästä eroon. Pahimmassa tapauksessa tupakattomista nikotiinipusseista voidaan jopa aloittaa nikotiinituotteiden käyttö, ja vähitellen siirtyä tupakkanuuskaan.
Tupakointi, nuuskaus, sähkösavuke ja tupakaton nuuska. Tuoteperhe kasvaa, mutta asian ydin ei muutu. Kyse on erilaisista tavoista annostella nikotiinia aivojen tiettyihin reseptoreihin ja aiheuttaa riippuvuutta. Osalla ihmisistä nikotiiniriippuvuus muodostuu herkemmin, johon myös geeneillä on vaikutusta. Myös vanhempien esimerkki vaikuttaa nikotiinituotteiden käyttöön nuorilla ja todennäköisyys aloittaa tupakointi ja jatkaa sitä on suurempi, jos nuoren vanhemmat tupakoivat. Nykyisen tiedon valossa on perusteltua olettaa, että samankaltainen esimerkin vaikutus pätee myös lasten ja nuorten kynnykseen kokeilla nuuskausta.
Viitteet:
Anelma Lammi ja Hanna Renkola
Filha ry
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Leirinuotiolla
Kesäinen luonto tuo mukanaan upeita luonnon antimia, joiden hyötykäyttö kuuluu jokaisen sotilaan selviytymistaitoihin. Seuraavat ohjeet riittää kahdelle henkilölle pääruoaksi, tai neljälle lisäkkeeksi kalan tai lihan seuraksi. Pienillä esivalmisteluilla tämä on nopea ja helppo nuotioruoka.
-
Lähde lomalle Vierumäelle
Vierumäellä sijaitseva Aliupseeriliiton vapaa-ajan mökki on liiton jäsenten käytettävissä edulliseen jäsenhintaan. Mökin lähialueella on monipuoliset liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet kaikenikäisille liikkujille.
-
Sinustako Frisbeegolf-mestari?
Aliupseeriliiton Frisbeegolf-mestaruuskilpailut järjestetään lauantaina 20.5.2017 Urheiluopisto Kisakeskuksessa Pohjankurussa ja Kodin tavaratalo Frisbeegolf-parkissa. Kilpailuun voivat osallistua kaikki aliupseeriliiton jäsenet. Kilpailussa heitetään naisten ja miesten sarjoissa