Siirry sisältöön

Vieraana päiväkodissa

Nuorimman lapseni varhaiskasvatuksen ryhmän teemana oli erilaiset ammatit. Minulta kysyttiin, voisinko tulla esittelemään lapsille ammattiani Puolustusvoimissa. Koin tämän tilaisuuden hienona mahdollisuutena päästä tutustumaan pienten lasten mielipiteisiin ammattisotilaasta.

Ammattisotilaisiin kohdistuu aina ennakkoluuloja.  Varusmiespalveluksen suorittaneet voivat luonnehtia itseään kokemusasiantuntijoiksi. Toiset saattavat muodostaa mielikuvansa olettamuksista, joihin on vaikuttanut esimerkiksi viihdeteollisuus. Minkälaiselle mediavaikutukselle lapset ovat altistuneet viimeisen vuoden aikana? Pystyisikö tällainen hiipivää keski-ikää kohti lipuva, analogisen maailman kasvatti tarjoamaan riittäviä vastauksia arvovaltaiselle yleisölle? Tuleville maamme rakentajille.

Hyvä puhuja on myös hyvä kuuntelija. Pyysin etukäteistarkasteluun mahdollisia jo esille tulleita kysymyksiä.  Kysymysten perusteella voisin arvioida mihin suuntaan keskustelumme mahdollisesti veisi. Lapset olivatkin jo mainion kysymyspatterin laatineet: Miten inttiin pääse töihin? Mitä armeijassa tehdään? Miten pitkä työpäivä on? Miksi ajetaan panssarivaunulla? Miten panssarivaunuun mennään? Millaista on ampua ja mitä panoksen sisällä on? Miten pakkasessa saadaan teltta pystyyn? Miten tykillä ammutaan? Onko teillä miekkoja? Voiko tytöt käydä armeijan?

Päätin, että kohtaamme toisemme samalta tasolta. Mitä yhteistä on puolustusvoimien ja varhaiskasvatuksen toiminnalla? Arvostamme sanoja kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Aidatun alueen sisäpuolella toimittaessa odotetaan tietynlaista käyttäytymistä (kuten myös vapaa-ajalla). Toimintojen sujuvuus, edellyttää, että olemme oikeassa paikassa, oikeassa varustuksessa oikeaan aikaan. Me sopeutamme itsemme varusteilla erilaisiin sääolosuhteisiin. Samalla alueella toimii paljon ihmisiä, mistä voi seurata hetkittäisiä epämieluisia asioita kuten, jonottaminen ja odottaminen.

Lasten esittämiä jatkokysymyksiä tulikin runsaasti ja ne olivat syvällisiä. Vastailin melko yksityiskohtaisiinkin ase- ja ampumakoulutuksen kysymyksiin. Hilpeimmät naurut saivat aikaan sanat ”kokovaippaluoti” ja ”lehmännahka”. Jouduin myös pahoittelemaan, että en kykene vastaamaan riittävän älykkäästi kaikkiin kysymyksiin, koska en ole tykistökoulutettu.

Oli hienoa huomata, että lasten kysymykset eivät oikeastaan ollenkaan sisältäneet huolta, murhetta tai pelkoa ns. aikuisten maailmasta. Keskustelua ja kysymyksiä versoi melkein tunnin mittaiseksi tuokioksi. Lapsille alkoikin tulla jo hiukan kiire ohjattuun ulkoiluun. Kuulostipa kovin tutulta.

Tulevaisuuden työelämä edellyttää toimintakykyä, eheyttä ja moraalia. Toivottavasti kykenin tarjoamaan edes hiukan kasvun eväitä lasten reppuun, Puolustusvoimien näkökulmasta.

Matti Ojala
Puheenjohtaja
Suomenselän aliupseerit ry

  • Fyysisiä ponnisteluja

    Joulun alustavat viikot ovat jännittävää aikaa perheellisille, varsinkin pienten lasten perheellisille. Kovat keinot otetaan käyttöön, jotta viikarit saataisiin käyttäytymään edes yhden pienen jakson vuodesta vähemmän riehakkaasti. ”Oletteko jo nähneet tonttuja? Ne alkavat jo tähän aikaan liikkumaan ikkunoiden takana ja varmistavat että perheen lapset ovat kilttejä”.

  • Kohti virtuaalista varusmiespalvelusta

    Elisabeth Rehnin ajatushautomo Bank of Ideas heitti toukokuun helteiden aikana ilmaan ajatuksen asevelvollisuuden korvaamisesta sekä naisia että miehiä koskevalla kansalaispalveluksella.

  • Rapaa tuulettimessa

    Lemmenjoen kohu, sukulaisten suosiminen henkilöstöpäätöksissä, tietovuotoepäily, Hallin sotaharjoituksen ylilyönnit, simputustapaukset, kasarmien sisäilmaongelmat, Puolustusvoimien omaisuuden kavallus - tässä esimerkkejä viime kuukausien ikävistä Puolustusvoimia koskeneista uutisista. Ja päälle tulee vielä tukku tiedotteita palvelusonnettomuuksista.