Siirry sisältöön

Kun aika on

Toimikauteni puheenjohtajana on päättymässä. Edustajistossa 1-2.11. valitaan liitolle uusi puheenjohtaja. Pitkällisen harkinnan jälkeen en asettunut ehdolle seuraavalle kaudelle. Puheenjohtajuuteni jää siis vajaan kuuden vuoden mittaiseksi. Sitä ennen ehdin työskennellä kolme vuotta päätoimisena pääluottamusmiehenä. Onhan tuossa päätoimista edunvalvontaa jo melkoinen siivu.

Sain kyllä kannustusta ja laajaa tukea myös ehdolle asettumiseen. Lämmin kiitos siitä, arvostan sitä todella paljon. Päätin kuitenkin jättäytyä vaalien ulkopuolelle, päätöstä helpotti käsillä oleva eroamisikäni aliupseerin virasta.

Tehtävät, mitä olen saanut hoitaa ovat olleet vaativia ja palkitsevia. Olen ylpeä siitä, että olen voinut toimia oman ammattikuntani parhaaksi merkittävässä roolissa.

Puheenjohtajakauttani ovat leimanneet erilaiset kriisit. Koronaviruspandemia vaikutti merkittävästi työskentelyyn ja mahdollisuuksiin jalkautua kentälle. Tästä huolimatta toivon, että en jää historiaan kentän näkökulmasta näkymättömänä puheenjohtajana. Oma toimintani on lähtenyt aina ajatuksesta, että joukkoja johdetaan edestä.

Pandemian hellittäessä otettaan muuttui toimintaympäristömme vaarallisempaan suuntaan. Suuri itäinen naapurimme Venäjä aloitti brutaalin täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan helmikuun lopussa 2022. Alueella pitkään vallinnut jäätynyt konflikti eskaloitui täysimittaiseksi sodaksi. Tämä on vaikuttanut jäsentemme työskentelyyn merkittävästi. Erilaiset valmiudelliset toimet ja lisääntyneet harjoitukset vaikuttavat merkittävästi sotilaiden ja heidän perheiden arkeen. Kaikki kansalaiset ja ammattisotilaat ovat joutuneet kohtaamaan ajatuksen, miksi Puolustusvoimat on olemassa. Liittoutuminen Naton täysjäseneksi tapahtui nopeasti ja se muokkaa sotilaiden työelämää entisestään.

Ammattiliiton tärkein tehtävä on edunvalvonta. Kyseessä on suuri kokonaisuus, jonka ydintä on työehtojen kehittäminen. Toimikaudellani käytiin useampi virastoeräkierros. Näiden kierrosten tuloksena kehitimme palkkausjärjestelmää, muutto- ja siirtokustannusten sopimusta sekä lisäpalkkioiden eromääriä ja soveltamisalaa muutamia mainitakseni. Maailma ei ole valmis edellä mainittujen suhteen. Työtä riittää myös tuleviin ja nyt meneillään oleviin neuvotteluihin. Sopiminen on aina kompromissien tekoa. Mielestäni saavutetut ratkaisut ovat olleet hyviä.

Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme, erityisesti Upseeriliiton ja Päällystöliiton puheenjohtajia Ville ja Jyrki! Kuten olemme monesti todenneet, yhteistyössä on voimaa!

Pääsopijajärjestömme JHL:n kanssa yhteistyö on nyt merkittävästi tiiviimpää kuin toimikauteni alkuaikoina. Sitä on kehitetty systemaattisesti kaikilla saroilla, niin jäsenetujen kuin edunvalvonnankin suhteen.

Aliupseeriliiton toimistolla työskentelee rautaisia ammattilaisia, teidän esimiehenänne on ollut ilo ja kunnia toimia. Lämmin kiitos teille loistavasta työyhteisöstä ja tuloksellisesta toiminnasta jäsenistön eduksi.

Kaikista suurin kiitos kuuluu kaikille teille, arvoisat Aliupseeriliiton jäsenet! Teidän vankkumaton tukenne ja turvanne on mahdollistanut minun ja meidän toimintamme täällä liiton toimistolla. Ilman jäseniä ei ole liittoa. Kiitos!


Jyrki Surkka

Puheenjohtaja

Aliupseeriliitto

  • Meripalvelukokeilusta löytyi sopu

    Yksi pitkäaikainen projekti on saatu neuvottelupöydässä maaliin. Merivoimissa aloitetaan helmikuussa 2021 työaikakokeilu. Kokeilun tarkoitus on tukea työssä jaksamista sekä mahdollistaa operatiivisen työn teettäminen nykyistä mallia joustavammin.

  • Virastoeräneuvotteluja ja soveltamiskysymyksiä

    Uusi vuosi ja uudet kujeet, niin sanotaan. Valitettavasti alkanut vuosi ei ole karkottanut meitä riivaavaa pandemiaa. Näyttää siltä, että poikkeusolot jatkuvat enemmän tai vähemmän myös alkaneen vuoden loppuun saakka, ainakin joiltain osin.

  • Muutoksia henkilöstöasioissa

    Pääesikunta valmistelee uutta normia aliupseereiden keskitetystä urasuunnittelusta. Tarkoitus on liittää aliupseerin ylimmän vaativuusluokan tehtävät keskitetyn urasuunnittelun piiriin. Toteutuessaan tämä toisi aliupseereille mahdollisuuden suunnitelmalliseen tehtäväkiertoon.