Aliupseerin virkaan nimittäminen
Aliupseerin virka voidaan täyttää julkisella haulla tai henkilöstösuunnittelun toimenpiteillä. Henkilöstösuunnittelun toimenpiteitä ovat keskitetty tehtävä- ja seuraajasuunnittelu (AUKES) sekä sisäinen liikkuvuus.

Aliupseerien virat pyritään täyttämään ensisijaisesti henkilöstösuunnittelun kautta. Jos sisäistä hakijaa ei löydy, työnantaja käynnistää julkisen haun prosessin. Rekrytoinnin tulee olla avointa, läpinäkyvää, tasapuolista ja yhdenvertaista. Laki puolustusvoimista ei kuitenkaan edellytä aliupseerien virkojen haettavaksi julistamista.
Aliupseerin virka on sotilasvirka, jonka täyttäjältä edellytetään erityisten vaatimusten täyttymistä. Asepalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisen ohella hakijan tulle olla Suomen kansalainen, luotettava sekä terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva. Fyysinen sopivuus sotilasvirkaan mitataan 12 minuutin juoksutestillä. Fyysisen testin lisäksi prosessiin kuuluu haettavasta tehtävästä riippuen erilaisia soveltuvuustestejä ja niiden perusteella suoritettava soveltuvuusarviointi.
Puolustusvoimissa olevien työtehtävien luonteen takia rekrytointiprosessin aikana hakijoille tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys. Turvallisuusselvityksen tarkoituksena on varmistaa, ettei hakijalla ole viranhoitoa vaarantavia seikkoja taustoissaan. Näitä seikkoja voivat olla esimerkiksi rikokset, tiettyjen valtioiden kansallisuus tai ulkomaansidonnaisuus.
Virkaan valituksi tulee Puolustusvoimien kannalta koulutuksensa, kokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella soveltuvin hakija. Kun virkaan valitaan henkilö Puolustusvoimien ulkopuolelta, työnantaja tekee nimitysmuistion. Siinä ilmaistaan millä perustein valittu henkilö täyttää eri vaatimukset, rekrytoivan hallintoyksikön haastatteluun liittyvät huomiot, nimitysesitys sekä mahdollisten varasijoilla olevien henkilöiden puoltojärjestys.
Viimeinen askel ennen virkaannimittämispäätöstä on nimitysharkinta. Tässä vaiheessa viranomaisen on otettava huomioon nimitettävän nuhteettomuus sekä varmistettava, ettei henkilöllä ole viran asianmukaista hoitoa vaarantavia sidonnaisuuksia ja että henkilöllä on edellytykset hoitaa virkaansa riippumattomasti ja luotettavasti.
Aliupseerin nimittää virkaansa joukko-osaston komentaja tai muu sitä vastaavan hallintoyksikön päällikkö, eli toimivaltainen viranomainen. Erona työsopimussuhteisten kaksipuoliseen työsopimuksen allekirjoittamiseen rekrytointiprosessin päätteeksi, aliupseerin virkaan nimitetään henkilö yksipuolisesti toimivaltaisen viranomaisen toimesta.
Koeaika valtion viroissa on enintään kuusi kuukautta. Koeaikana virkasuhde voidaan purkaa joko työnantajan tai virkamiehen puolelta. Purkaminen ei saa tapahtua syrjivän tai epäasiallisen syyn perusteella. Mahdolliset koeaikana tapahtuneet työkyvyttömyys – tai perhevapaajaksot pidentävät kutakin 30 kalenteripäivän jaksoa kohden koeaikaa kuukaudella. Ilmoitus mahdollisesta koeajan pidentämisestä on ilmoitettava virkamiehelle kirjallisesti ennen koeajan päättymistä.

Lisää tietoa virkaan nimittämisestä saat Aliupseerien henkilöstöasioiden hoito (HQ183) -asiakirjasta, hallintoyksikkösi henkilöstöosastolta ja omalta luottamusmieheltäsi.
Lisätietoa aliupseerin virkaan nimittämisestä
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Sairastumispäivän työaikamerkintä
Äkillinen sairastuminen kesken työpäivän on harmillista. Monesti keskeytynyttä työtä tekemään tarvitaan korvaaja. Aloitetaan soittokierros, jotta uusi työntekijä saadaan paikalle. Sairastunut hakeutuu hoitamaan itseään.
-
Tehtävänkuvaus on henkilökohtainen työjärjestys
Huolehdi, että tehtävänkuvauksesi vastaa töitä, joita säännönmukaisesti teet. Tehtävänkuvaus on palkanmaksun peruste.
-
Sinun edunvalvojasi
Aliupseeriliiton päätehtävä on jäsenten tehokas edunvalvonta. Liitolla on vahva, koulutettu ja osaava edunvalvontaorganisaatio. Organisaatiolla on vankka kokemus, selkeä näkemys jäsenten mielipiteistä ja luottamukselliset suhteet työnantajaan. Liitto kouluttaa luottamusmiehet ja järjestää heille säännöllisesti täydennyskoulutusta.