Edunvalvonta on jatkuvaa valmistelua
Lomakauden jälkimmäinen puolisko on jo käynnissä ja Puolustusvoimissakin palaillaan työskentelyssä normaaliin arkirytmiin. Viimeisten kahden ja puolen Helsingissä vietetyn vuoden aikana olen havainnut toiminnassa myös muutoksia.

Lomakaudella toiminta ei hiljene entiseen tapaan vaan erilaisia valmisteluita tehdään myös silloin. Muuttunut turvallisuusympäristö ja Nato- jäsenyys eurooppalaisine loma-aikoineen vaikuttaa myös Puolustusvoimien toimintaan pysyvästi. Valmistelu- ja lausuntotyö sekä vaikuttamistyö ovat muuttuneet pysyvästi.
Virka- ja työehtosopimuksen viimeinen kokonainen vuosi on käynnissä ja tarkentavien virkaehtosopimusten vaikutukset näkyvät työelämässä. Lokakuun alussa uusi valtakunnallinen ja alueellinen pääluottamusmies aloittavat tehtävissään. Luottamusmiesorganisaation vahvistuminen mahdollistaa Aliupseeriliitolle entistä kattavamman ja laadukkaamman edunvalvontapalvelun tuottamisen.
Uuden valtion virka- ja työehtosopimuksen valmistelu alkoi toukokuussa JHL:n johtamassa työryhmässä. Nykyinen sopimuskausi päättyy helmikuussa 2025. Vuoden 2024 lopussa päättyy useita sopimuskausia, joten mielenkiinnolla odotamme omien neuvotteluiden käynnistymistä. Aliupseeriliitto osallistuu aktiivisesti keskustason tavoiteasettelun toteutukseen.
Syksyn aikana jatkamme myös Naton yhteisen puolustuksen tehtävien palvelussuhteiden ehtojen kehittämistä yhdessä Puolustusministeriön ja pääesikunnan kanssa. Aliupseereille yhteisen puolustuksen tehtävät ovat erittäin hyvä mahdollisuus osoittaa omaa korkeaa ammattitaitoa sekä kartuttaa uralla tarvittavaa ulkomaan yhteistoiminnan kokemusta. Palvelussuhteiden ehdoista tulee rakentaa sellaiset, että ne kestävät aikaa ja mahdollistavat myös palautumisen tehtävien aikana tai niiden jälkeen. Tärkeää on myös turvata perhe-elämän ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen ammattisotilaan arjessa.
Nato-palvelussuhteen ehdoista tulee rakentaa sellaiset, että ne kestävät aikaa ja mahdollistavat palautumisen tehtävien aikana ja niiden jälkeen.
Valmistelu jatkuu myös Aliupseereiden täydennyskoulutuksen kehittämisen osalta. Aliupseerikoulutusta on kehitetty viimeisen 15 vuoden aikana useaan kertaan ja välillä edunvalvojanakin on tullut vastata aliupseereiden esittämiin koulutusta koskeviin kysymyksiin. Täydennyskoulutuksen kehittämisessä on nyt huomioitu myös Nato-jäsenyyden myötä laajentuneet mahdollisuudet hyödyntää kansainvälistä koulutusta osana osaamisen kehittämistä. Naton jäsenenä onkin tärkeää tunnistaa ne osaamisen osa-alueet, joiden kehittämisellä pystymme toimimaan tehokkaasti osana liittoumaa. Aliupseereiden tulee kehittää omaa kielitaitoaan, sillä suomalaisen huippuosaamisen siirtäminen myös muiden maiden käyttöön vaatii toteutuakseen toisten toimintatapojen ymmärtämisen lisäksi yhteisen kielipohjan.
Työpöydällä on edellä mainittujen asiakokonaisuuksien lisäksi paljon tehtävänkuvauksiin, oikeudelliseen apuun, edunvalvontatyötä tekevien koulutukseen liittyvää työtä.
Aliupseeriliiton toimisto valmistelee, toimeenpanee ja seuraa vaikuttamisen tuloksia keskeytyksettä.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Malkamäki jatkaa pääluottamusmiehenä
Aliupseeriliiton hallitus valitsi Tomi Malkamäki neljän vuoden jatkokaudelle Aliupseeriliiton valtakunnalliseksi pääluottamusmieheksi. Hän toimii syksyn aikana ensimmäistä kertaa virastoeräneuvotteluissa Aliupseeriliiton pääneuvottelijana.
-
Yhteistoiminta puolustusvoimissa
Yhteistoiminta on työpaikalla tapahtuvaa vuorovaikutusta, jonka muotoja ja sisältöjä säädetään lakien ja sopimusten avulla. Se on työhön liittyvistä asioista keskustelemista, sopimista ja neuvottelemista.
-
Koulutusta yhteistyönä
Aliupseeriliitto ja Rajaturvallisuusunioni järjestivät luottamusmiehille, yhteistoimintaelimen edustajille ja puheenjohtajille suunnatun luottamusmies- ja yhteistoimintakurssin huhtikuussa.