Perusteellinen ja kehityshakuinen edunvalvoja
Aleksi Laurila aloitti työt Aliupseeriliiton valtakunnallisena pääluottamusmiehenä lokakuun alussa. Laurila on toiminut Merivoimien aliupseerien luottamusmiehenä vuodesta 2016 alkaen ja puolustushaaran pääluottamusmiehenä vuodesta 2018 lukien.

Laurila on ollut Aliupseeriliiton edustajana Merivoimien esikunnan meripalvelutyöryhmässä ja Pääesikunnan meripalvelutyöryhmän asiantuntijana. Puolustushaaran pääluottamusmiehenä Laurila oli Aliupseeriliiton pääluottamusmiestyöryhmän jäsen. Lisäksi hän toimi liiton hallituksen asiantuntijana Merivoimia koskevissa asioissa.
– Olen luottamusmies, koska olen aina kokenut tarvetta selvittää asioita perusteellisesti sekä halunnut osaltani taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Myöhemmin edunvalvontatyö on tuonut mukanaan mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan laaja-alaisesti Puolustusvoimien suurimman henkilöstöryhmän asioihin.
Laurilan keskeiset vastuualueet uudessa tehtävässä ovat aliupseerien palkkausjärjestelmän asiantuntijatehtävät, kansainvälisen toiminnan edunvalvonta ja oikeudellisten asioiden asiantuntija- ja kehittämistehtävät.
– Tehtävänkuvauksessa on paljon uutta asiaa, mitä minun tulee sisäistää. Olen toki työskennellyt vaativuudenarvioinnin, kansainvälisten tehtävien ja oikeudellisten asioiden parissa puolustushaaran pääluottamusmiehenä. Nämä ovat meidän edustettavillekin merkityksellisiä asioita heidän työarjessaan.
Oman osaamisen kehittäminen oli keskeinen syy Laurilalle hakeutua uuteen tehtävään. Hän haluaa ulosmitata nykyistä osaamistaan täysimääräisesti ja oppia uutta.
– Aliupseeriliitto saa minusta uskottavan, tiedonhaluisen, perusteellisen, ulospäin suuntautuneen, empaattisen ja kehityshakuisen valtakunnallisen pääluottamusmiehen. Olen ollut pitkään Aliupseeriliiton toiminnassa mukana. Tunnen lähimmät työkaverini liiton toimistolla. Tiedän, että saan heiltä tukea työhöni jatkossakin.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Painia jaksamisen kanssa
Vuodenvaiheessa tehdyn tutkimuksen mukaan merivoimien työntekijöistä reilu kolmannes työntekijöistä kokee uupumusta viikoittain ja kolmannes kuukausittain. Jaksamisen ongelmat tulevat esille muun muassa unihäiriöinä.
-
Olisiko aika uudistaa sotilaiden työaikanormeja?
Puolustusvoimien virkamiesten työaikaa määritellään lailla puolustuslaitoksen virkamiesten työajasta. Lain soveltamisesta on annettu tarkempia määräyksiä asetuksella. Lakiin sisältyvät määräykset enimmäistyöajasta, viikkolevosta sekä ylityökorvauksista ja eräistä muista korvauksista.
-
Aliupseeriliiton ammattiyhdistyskoulutus 2020
Tämän vuoden edunvalvontakoulutuksen keskeisenä kohteena ovat maaliskuussa kautensa aloittavat uudet luottamusmiehet. Koulutus painottuukin luottamusmiestoiminnan, palkkausjärjestelmän ja yhteistoiminnan peruskoulutukseen.