Siirry sisältöön

Joustoa työntekoon etätyöllä

Etätyöoikeuden käyttöönotto perustuu aina työnantajan harkintaan ja virkamiehen vapaaehtoisuuteen. Puolustusvoimien määräys etätyöstä mahdollistaa yhteensä 12 etä- tai hajatyöpäivää kuukaudessa, mikäli työtehtävät ja tietoturvallisuus sen sallivat.

Kuva: Marko Konster

Etätyöskentelyn edellytyksenä on, että virkamiehen tulee pystyä johtamaan itse työskentelyään ja suoriutumaan tehtävistään etänä. Etätyöskentely ei saa häiritä esimiestyötä, eikä se saa aiheuttaa muiden virkamiesten työskentelylle eikä työyhteisön toimivuudelle haittaa.

Etätyöpaikka on aina Suomessa ja ensisijaisesti virkamiehen virallisessa osoitteessa. Toissijainen etätyöpaikka voi olla perustellusta syystä esimerkiksi virkamiehen kesämökillä, kakkosasunnolla tai jollain muulla pysyväisluonteisella paikalla, kunhan työnteko sieltä on mahdollista. Päivittäinen työaika tulee tehdä kokonaisuudessaan joko virkapaikalla tai etätyössä. Mobiilietätyötä (junassa, bussissa työskentely) säännöstö ei mahdollista. Etätyö ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia työnantajalle eikä ylityömääräystä voida antaa etätyöpäivälle.  Etätyöpäivänä voidaan käyttää työaikaliukumaa, mikäli työntekijä on liukuman piirissä ja asiasta on sovittu työnantajan kanssa etukäteen. Mahdollisen viikkoliikunnan tulee ajoittua suunnitellun työvuoron sisälle.

Hallintoyksikön päällikön päätöksellä etätyöpäivien määrää voidaan lisätä kahtena kuukautena vuodessa.  Laajennettu etätyöoikeus ei ole osa tavanomaista työaikasuunnittelua. Se voidaan myöntää tapauskohtaisesti, jos lähityöskentely ei ole mahdollista. Laajennettua etätyöoikeutta ei ole suunniteltu ratkaisemaan työyhteisön ongelmia tai työmatkarasitukseen liittyviä ongelmia.

Työmotivaatio paranee ympäristön miellyttävyydestä ja tuttuudesta. Toisaalta etätyötä tehdessä työympäristön rauhallisuus tai rauhattomuus korostuu. Työhyvinvointi paranee, kun työn sovittaminen etätyöympäristöön onnistuu. Etätyössä työajan ja vapaa-ajan nopea vaihtuminen saattaa aiheuttaa haasteita.

Hajatyöllä tarkoitetaan työskentelyä toisessa Puolustusvoimien toimipisteessä. Hajatyöpäivät lasketaan etätyöpäivien kokonaismäärään. Työnantajalla on etätyöhönkin liittyen rajoittamaton työnjohto-oikeus. Siksi virkamies on velvollinen työskentelemään virkapaikallaan aina kun työnantaja niin vaatii. Virkamies tai työnantaja voivat keskeyttää sovitun etätyöjärjestelyn määräajaksi tai toistaiseksi ilmoittamalla asiasta toiselle osapuolelle.

Lisätietoa Puolustusvoimien joustavista työaikamuodoista:
HR1206 JOUSTAVAT TYÖAIKAMUODOT PUOLUSTUSVOIMISSA/ 23.12.2021
AU25989 HENKILÖSTÖN ETÄTYÖOIKEUTTA KOSKEVA SOVELTAMISOHJE/ 14.10.2024

Etä- ja hajatyö

  • Etätyö tehdään lähtökohtaisesti kotona
  • Hajatyö tehdään Puolustusvoimien toisessa toimipisteessä
  • Yhteensä 12 työpäivää kuukaudessa
  • Työn seurantavastuu on työntekijällä
  • Helppo sopia, helppo purkaa

Pasi Jalonen

Pääluottamusmies

Pääesikunta ja sen alaiset laitokset, Logistiikkalaitos

  • Muodollisesti(kin) pätevä

    Täydennyskoulutus eli tuttavallisemmin virkaurakurssit. Asia, joka herättää keskustelua ja tunteita aliupseereiden keskuudessa. Suhtautuminen täydennyskoulutukseen on kirjavaa; toiset pääsevät, toiset joutuvat, toiset eivät pääse vaikka haluavat ja toiset eivät missään nimessä halua. Tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen tiedostaa virkaurakurssien ja muun täydennyskoulutuksen merkityksen omalla uralla etenemisen kannalta.

  • Yhdistys jäsenen asialla

    Aliupseeriliiton ja sen paikallisyhdistysten tehtävänä on ammattisotilaiden edunvalvonta. Paikallisyhdistys tuottaa yhdistyksen jäsenelle laadukkaat luottamusmiespalvelut ja vastaa oman alueensa edunvalvonnasta. Aliupseeriliiton jäsenyhdistyksen tehtäviin kuuluu edistää ja valvoa tinkimättömästi jäsentensä oikeudellisia, palkkauksellisia, ammatillisia ja koulutuksellisia etuja.

  • Luottamusmies tukena työelämän haasteissa

    Kun ihmiset toimivat yhdessä, niin kuin pääsääntöisesti työpaikoilla toimitaan, ei yhteentörmäyksiltäkään voi välttyä. Nykyään asioita ja epäkohtia otetaan aiempaa rohkeammin esille ja siten niihin päästään myös puuttumaan aiemmin.