Kehityskeskustelulla kauaskantoisia vaikutuksia
Esimies ja alainen saavat kehityskeskustelusta parhaan hyödyn irti perusteellisella valmistautumisella, yhteisen ymmärryksen löytämisellä ja sovituista asioista kiinni pitämällä.

Sovitut toimenpiteet kannattaakin aloittaa välittömästi, koska arjen kiireessä ne voivat helposti unohtua. Esimiehen ja alaisen välinen vuorovaikutus henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamisesta tulisi olla ympärivuotista.
Kehityskeskustelut käydään Puolustusvoimissa vuosittain. Osaamisen kehittäminen on sotilailla jatkuvaa ja kehityskeskustelukin itsessään on hyvä mieltää ylivuotiseksi suunnitteluksi.
Kehityskeskusteluun kuuluvalla suoritusarvioinnilla tarkastellaan mennyttä vuotta, mutta sen tuomat mahdolliset palkkavaikutukset vaikuttavat mm. kaupan kassalla vielä pitkään. Suoritusarvioinnin tuomat muutokset astuvat voimaan joukko-osaston komentajan vahvistamisen jälkeen. Normaalin kehityskeskustelukierroksen palkkavaikutukset ovat voimassa aina 1.4. lukien.
Esimiehen ja alaisen yhteisymmärryksessä asetetaan myös tavoitteet tulevalle ja näistä esimerkiksi osaamisen kehittämisen suhteen on syytä huomioida eri koulutustilaisuuksien ja kurssien järjestämisajankohdat sekä ilmoittautumistavat määräaikoineen. On virkamiehen omalla vastuulla olla proaktiivinen, että esimiehen kanssa tehdyn kehittämissuunnitelman mukaisille kursseille ilmoittautumiset tapahtuvat oikein ja ajallaan. On hyvä tapa myös tarvittaessa asettaa valtiolle.fi -palveluun hakuvahdit omaa virkauraa tukeviin ja mielenkiinnon kohteena oleviin tehtäviin.
Välittömästi kehityskeskustelun jälkeen
- Tee henkilökohtainen suunnitelma, miten saavutat esimiehesi kanssa asettamasi tavoitteet.
- Seuraa tekemääsi suunnitelmaa säännöllisesti ja keskustele esimiehesi kanssa, jos näyttää siltä, ettet tule jotain asetettua tavoitetta saavuttamaan.
- Päivitä tehtävänkuvauksesi yhdessä esimiehesi kanssa.
- Ilmoittaudu sovittuihin koulutuksiin (OSKEH).
- Etsi myös itse palvelushalukkuuksiksi ilmoittamiasi tehtäviä.
- Aloita toimintakykyyn ja työhyvinvointiin liittyvien kokonaisuuksien toteuttaminen.
- Tarkasta tilinauhasi, että sinulle maksetaan kehityskeskustelun ja suoritusarvioinnin jälkeen henkilökohtainen palkanosa oikein.
- Ole tarvittaessa yhteydessä omaan luottamusmieheesi palkkaukseen tai kehityskeskusteluihin liittyvissä kysymyksissä.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Osallistu vuosikokoukseen
Vuosikokouksessa yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua oman yhdistyksensä päätöksentekoon. Jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Tämä ääni kannattaa käyttää yhdistyksen toiminnan kehittämiseen.
-
Ylentäminen ja palvelusarvon antaminen
Ammattisotilaana palveleva aliupseeristo käyttää Puolustusvoimissa palvellessaan palvelusarvoja sotilasammattihenkilöstä sotilasmestariin. Aliupseerilla on palvelusarvonsa ohella myös oma reservin sotilasarvo, joka voi olla sama tai eri kuin aliupseerin palvelusarvo.
-
Luottamusmies ja oikeusturvavakuutus auttavat
Aliupseerilla on mahdollisuus joutua virkauransa aikana rikosoikeudelliseen tai virkamiesoikeudelliseen prosessiin. Molemmilla voi olla merkittäviä seuraamuksia sekä työhön, että sen ulkopuolisiin asioihin.