Aliupseeritehtävät 2030-luvulla
Aliupseerit ovat vuodesta 2023 alkaen olleet suurin ammattisotilaita edustava henkilöstöryhmä Puolustusvoimissa. Lähes 3300 ammattialiupseeria toimii monipuolisissa tehtävissä kaikissa puolustushaaroissa ja toimialoilla.
Aliupseerit työskentelevät johtamisjärjestelmäalalla, logistiikan- ja huoltoalan tehtävissä, turvallisuus- ja vartiointitehtävissä, erikoisjoukoissa, meri- ja ilmavalvonnassa, aluspalveluksessa, kouluttajan tehtävissä, henkilöstöalalla, lentoteknillisissä tehtävissä sekä sotilassoittajina.
Ulkomailla Puolustusvoimien palveluksessa olevia aliupseereita työskentelee eri organisaatioiden esikuntatehtävissä sekä vastaavilla tehtävä- ja toimialoilla kuin kotimaassakin.
Aliupseerien määrä kasvaa
Turvallisuusympäristön muutos, Nato-jäsenyys ja Puolustusvoimille asetetut muut velvoitteet edellyttävät henkilöstömäärän nostamista. Puolustusvoimien henkilöstöstrategian mukaan Puolustusvoimilla on tavoitetilassa riittävän suuri, osaava ja motivoitunut henkilöstö, joka varmistaa tehtävien toteuttamisen kaikissa valmiustiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Valtioneuvoston puolustusselonteon mukaan tavoitetilan saavuttaminen edellyttää Puolustusvoimissa riittävää henkilöstömäärää, henkilöstön kohdentamista tarkoituksenmukaisella tavalla sekä lainsäädäntöä, joka mahdollistaa palkatun henkilöstön käytön tarvittaessa koko liittokunnan alueella.
Puolustusvoimien henkilöstöstrategian mukaan aliupseerien määrä nousee 2030-luvulle tultaessa yli 4000 henkilöön. Henkilöstömäärätavoitteiden saavuttaminen vaatii eduskunnalta yhteisen tahtotilan ylläpitämistä ja käytännön toimia puolustusmäärärahapäätöksiä tehtäessä.
Puolustusvoimien aliupseerit nimitetään viiden vuoden määräaikaiseen aliupseerin virkaan. Puolustusvoimien vakituiseen aliupseerin virkaan voidaan siirtää perustason opintokokonaisuuden suorittamisen ja muiden kelpoisuusehtojen täytyttyä. Henkilöstön nopea vaihtuvuus kasvattaa Puolustusvoimien määräaikaisissa viroissa palvelevien määrää ja hidastaa osaamisen karttumista. Vahva maanpuolustustahto on lisännyt kiinnostusta Puolustusvoimien rekrytointia kohtaan, mutta henkilöstön sitouttaminen reiluilla palvelussuhteen ehdoilla vaatii jatkossakin tiivistä yhteistyötä työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välillä.
Tehtävät monipuolistuvat
Puolustusvoimilla on viisi laissa määritettyä tehtävää. Ammattisotilaat tulevat jatkossakin toteuttamaan lain vaatimia tehtäviä.
Suomen sotilaallinen puolustaminen vaatii aliupseereita maa-, meri- ja ilmatilan valvontaan, alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen, kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaamiseen sekä laillisen yhteiskuntajärjestyksen ylläpitoon. Aliupseerit antavat sotilaskoulutusta asevelvollisille sekä ovat merkittävässä roolissa maanpuolustustahdon edistämisessä.
Aliupseereille osoitetaan yhä vaativampia tehtäviä. Puolustusselonteon mukainen puolustusjärjestelmän ylläpito ja jatkuva kehittäminen vaatii pätevöityneitä tekijöitä. Heitä, jotka kouluttavat, ylläpitävät ja operoivat järjestelmiä. Muiden viranomaisten toiminnan kehittyminen ja yhteistyön tiivistyminen monipuolistaa myös yhteistoimintaan osallistuvien aliupseerien arkea. Aliupseerien perinteisen kouluttajan ja kasvattajan roolin rinnalle nousee lukuisa määrä mielenkiintoisia ja erityistä osaamista vaativia asiantuntijatehtäviä kaikille Puolustusvoimien toimialoille.
Pääosa opistoupseereilta poistuvista tehtävistä tullaan siirtämään aliupseereille. Aliupseereille siirtyy runsaasti eri toimialojen esimies-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviä. Näissä tehtävissä vaaditaan pysyvyyttä, pitkäjänteistä osaamisen kehittämistä sekä vankkaa käytännön kokemusta.
Nykyisten kotimaahan painottuvien tehtäväpolkujen sijaan yhä useamman aliupseerin ura johtaa myös ulkomaille. Aikaisempaan, vapaaehtoisuuteen perustuneen kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen sijaan aliupseeristo tulee jatkossa kiertämään ulkomaan tehtävissä osana Naton yhteistä puolustusta. Päivittäinen kanssakäyminen kansainvälisten työkavereiden kanssa tulee myös lisääntymään entisestään, kun kumppanimaamme lisäävät läsnäoloaan Suomessa.
Joustavuutta ja osaamisen kehittämistä
Vaativammat ja monipuolistuvat aliupseeritehtävät edellyttävät jatkossa oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Lisäksi aliupseerit joutuvat nykyistä useammin pohtimaan työskentelyä ja kouluttautumista toisella paikkakunnalla tai toisessa maassa. Puolustusvoimien ja puolustusliiton vaativampien tehtävien tavoittelussa monipuolinen ja -alainen osaaminen nousee aliupseereilla aiempaa tärkeämpään rooliin. Uudet hankittavat järjestelmät vaativat asiantuntijansa käyttäjästä huoltoon ja logistiikkaan. Asiantuntijaksi kasvaminen vie aikaa.
Aliupseerien täydennyskoulutusjärjestelmä mahdollistaa tehtäväkohtaisen osaamisen kehittämisen, joka ottaa huomioon myös tulevaisuuden osaamisen tarpeet. Aliupseerien henkilöstöasioiden hoitonormin mukaan osaamisen kehittämisen ja aliupseeriopintojen suunnittelun lähtökohtana on, että aliupseerin virkoihin rekrytoitavilta edellytetään toisen asteen tutkintoa. Tämä asettaa vaatimuksia ammatilliselle ja yleissivistävälle koulutukselle.
Puolustusvoimat tarvitsee suomalaisen koulujärjestelmän tukea riittävän pohjaosaamisen ja sivistyksen takaamiseksi. Aliupseeriliitto on käynyt lainsäätäjien kanssa merkittävää vuoropuhelua myös ammatillisen koulutuksen kehittämisestä aliupseerien tehtävien kelpoisuusvaatimuksien näkökulmasta. Jatkossakin aliupseeriston tehtäviin kuuluu vahvaa teknistä osaamista ja käden taitoa vaativia kokonaisuuksia. Osaaminen on turvattava työelämälähtöisellä, nousujohteisella ammattikoulutuksella.
Aliupseeristolta vaaditaan entistä laajempien kokonaisuuksien ymmärtämistä kansainvälisessä viitekehyksessä ja vieraiden kulttuurien ymmärtämistä. Englannin kieli tulee olemaan arkipäivää yhä useammassa tehtävässä. Aliupseereiden on hyvä pystyä kommunikoimaan myös ruotsilla sekä mahdollisuuksien mukaan Naton toisella komentokielellä ranskalla.
(avautuu uuteen ikkunaan)
(avautuu uuteen ikkunaan)Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Keskitetty tehtävä- ja seuraajasuunnittelu
Puolustusvoimien vaativimpia aliupseeritehtäviä ollaan liittämässä keskitetyn tehtävä- ja seuraajasuunnittelun piiriin. Tähän asti opistoupseerit ja aliupseerit ovat olleet keskitetyn tehtävä- ja seuraajasuunnittelun ulkopuolella. Tähän on nyt tulossa muutos.
-
KIKY-työaikapankin käyttö
Keskustason sopimusmääräyksellä sovittiin, että KIKY-työajanpidennykset (6-minuuttiset) poistettiin jaksotyöaikaa tekeviltä 12.10.2020 lukien.
-
Virastoerän käyttämisestä on päästy yhteisymmärrykseen
Puolustusministeriö, Pääesikunta ja Aliupseeriliitto ovat päässeet yhteisymmärrykseen aliupseerien palkkaukseen kohdennettavasta virastoerästä. Käytettävissä oleva varallisuus oli kooltaan huomattava, 1 % aliupseerien kokonaispalkkasummasta. Sillä saavutettiin merkittäviä asioita.