Siirry sisältöön

Aliupseeriliitto vaikuttaa laaja-alaisesti

Ammattiliiton tärkein palvelu on laadukas edunvalvontatyö. Työntekijän tarpeita vastaava edunvalvonta on sitä, mitä jokainen jäsenmaksulleen vastineeksi haluaa.

Kuva: Mika Tiitinen

Aliupseeriliiton asiantuntijat tekevät päivittäin työtä aliupseereiden, mekaanikkojen, lentokonemekaanikkojen ja sopimussotilaiden palvelusuhteen ehtojen kehittämiseksi ja työntekijöihin vaikuttavien työelämäkysymysten parantamiseksi. Tämä laaja-alainen vaikuttaminen on keskeinen osa erityisesti Aliupseeriliiton puheenjohtajan ja liiton toimistolla työskentelevien päätoimisten pääluottamusmiesten työtä. Vaikuttaminen on jatkuvaa, vaikka työn vaikutukset saattavat näkyä ammattisotilaiden arjessa vasta vuosien päästä.

Laaja-alainen vaikuttaminen sisältää asiantuntijakuulemisia, asiantuntijalausuntoja, työryhmätyöskentelyä aliupseereiden edustajana sekä sidosryhmätapaamisia poliittisten päättäjien ja muiden jäsentemme työelämään tavalla tai toisella vaikuttavien tahojen kanssa.

Kuulemisia ja lausuntoja

Aliupseeriliiton edustajat ovat kuluneen vuoden aikana olleet useaan kertaan kuultavana eduskunnassa. Kansanedustajat ovat halunneet kuulla Aliupseeriliiton näkemyksiä esimerkiksi puolustusselonteosta ja valtion talousarvioesityksestä. Kuulemisissa olemme nostaneet esille Puolustusvoimien henkilöstömäärän etupainoisen lisäämisen merkitystä sekä henkilöstön lisäämiseen liittyviä heijastuksia esimerkiksi sotakoulujen koulutusresursseihin. Olemme korostaneet sitä, että aliupseereiden määrän lisääminen on välttämätöntä, jotta henkilökunnan työkuormaa saadaan kohtuulliseksi ja Puolustusvoimien uudet tehtävät kyetään toteuttamaan. Olemme korostaneet, että puolustusbudjetin kasvattaminen ja tulevat materiaalihankinnat ovat tärkeitä, mutta ilman koulutettua henkilökuntaa hävittäjät eivät kuitenkaan nouse, laivat eivät kulje eivätkä järjestelmät toimi.

Kansanedustajat ovat halunnet kuulla Aliupseeriliiton näkemyksiä esimerkiksi puolustusselonteosta ja valtion talousarvioesityksestä.

Aliupseeriliitolle on tullut tänä vuonna useita lausuntopyyntöjä Eduskunnasta, Puolustusministeriöstä sekä Pääesikunnasta. Olemme kertoneet Aliupseeriliiton näkemyksen esimerkiksi reservin yläikärajan nostoon, Puolustusvoimien henkilöstösuunnitteluun, koulutustarpeen ennakkomallimietintöön ja Naton yhteisen puolustuksen tehtävien perusteisiin. Teimme myös esityksen Puolustusministeriön asetuksen muuttamisesta, joka koskettaa ulkomaan tehtävään lähetettävien aliupseereiden tukimuotoja. Lausunnoilla ja esityksillä pyrimme parantamaan aliupseereiden asemaa työelämässä ja henkilöstöryhmän tunnettavuutta yhteiskunnassa.

Kuva: Asta Ruuskanen

Kansainvälistä vaikuttamista

Aliupseeriliitto vaikuttaa myös kansainvälisessä toimintaympäristössä. Koska työntekijöiden työajoista säädetään myös EU-lainsäädännössä, seuraamme aktiivisesti EU-tason työaikakeskustelua. Annoimme syksyllä lausunnon EU-työaikadirektiivin vaikutuksista ammattisotilaiden työaikamääritteisiin. Olemme syksyn aikana osallistuneet myös EU-alueen julkisen alan ammattiliittojen tapaamiseen, jossa olemme yhdessä käsitelleet työaikadirektiiviä ja sen vaikutuksia sotilaiden työaikamääräyksiin. Tapaamisen yhteydessä nousi esille ammattisotilaiden järjestäytymisoikeus ammattijärjestöön sekä aito mahdollisuus vaikuttaa omiin palvelussuhteiden ehtoihin. Suomalaiselle aliupseerille järjestäytyminen on lakiperusteinen mahdollisuus, mutta edes EU-tasolla ei järjestäytymisoikeus ole itsestään selvyys kaikille sotilaille.

Naton komento- ja johtorakenteen ehtojen kehittämisen yhteydessä ylläpidimme tiivistä vuoropuhelua Ruotsin Aliupseeriliiton edustajien kanssa sekä keskustelimme molemmin puolin todetuista hyvistä käytänteistä, joita tulisi huomioida neuvottelujen edetessä. Pohjoismainen yhteistyö on toimivaa, koska työelämärakenteet ja säännöt ovat lähimpänä toisiaan.

Asiat valmistellaan yhdessä

Aliupseeriliiton edustajat toimivat useissa valmistelutyöryhmissä, joissa neuvotellaan työelämän kehittämisestä. Näiden työryhmien esitykset ja ratkaisut voivat vaikuttaa nopeasti aliupseereiden arkeen.

Aliupseeriliitolla on tällä hetkellä Valtionvarainministeriön johtamissa työaikatyöryhmässä ja muuttuva työelämä -työryhmässä edustus. Näiden työryhmien tehtävänä on suunnitella ja esittää koko valtionhallinnon kattavia työelämää koskettavia ratkaisuja.

Aliupseeriliitto on mukana myös Puolustusministeriön johtamassa kriisinhallinnan yhteistoimintaryhmässä, Naton yhteisen puolustuksen henkilöstösääntöjä tarkastelevassa työryhmässä sekä tarkentavien virkaehtosopimusten neuvottelukokoonpanoissa. Aliupseeriliitolla on vahva ja vakiintunut asema myös Pääesikunnan soveltamisryhmässä, työ- ja palvelusturvallisuuden keskustoimikunnassa sekä Puolustusvoimien yhteistoimintaelimessä.

Kuva: Mika Tiitinen

Neuvottelupäällikön kalenterissa on tänä vuonna kymmenen soveltamistyöryhmän ja yhdeksän Puolustusvoimien yhteistoimintaelimen kokousta. Kriisinhallintaan ja Natoon liittyviä kokouksia on tähän mennessä ollut kymmenen. Syyskuussa alkanut työaikatyöryhmä on kokoontunut kolme kertaa ja JHL:n julkishallinnon ammattialojen yhteistoimintaryhmä (JULMA) seitsemän kertaa. Kaikkiin tapaamisiin sisältyy huolellista ja syvällistä valmistautumista. Jokaisen tapaamisen jälkeen on tarpeen analysoida esiin tulleita asioita ja arvioida niiden merkitystä Aliupseeriliiton edunvalvonnalle.

Aliupseeriliiton edustajat toimivat useissa valmistelutyöryhmissä, joissa neuvotellaan työelämän kehittämisestä.

Aliupseeriliiton edustajat tapaavat säännöllisesti eri puolueiden päättäjiä. Eduskuntaryhmien tapaamiset on suunniteltu tasapuolisesti kattamaan koko poliittisen kentän. Näiden tapaamisten tarkoituksena on lisätä päätöksentekijöiden ymmärrystä Puolustusvoimien aliupseereiden työelämätarpeista sekä tehdä ammattialiupseeriston ammattia tunnetuksi. Tapaamme säännöllisesti myös muiden ammattiliittojen ja järjestöjen edustajia. Näissä tapaamisissa keskustelemme osapuolille yhteisistä työelämän kehittämisen teemoista.

Sotilaita edustavien Upseeriliiton ja Päällystöliiton edustajien kanssa yhteistoiminta on erittäin aktiivista ja hyvää. Sotilaiden tehtävien rajapinnat ovat päällekkäisiä ja palvelussuhteiden ehtojen soveltaminen koskettaa usein samalla tavalla kaikkia, henkilöstöryhmästä riippumatta. Myös muut Puolustushallinon ammattijärjestöt ovat meille erittäin tärkeitä yhteistyökumppaneita. On tärkeää, että kykenemme jakamaan ja hyödyntämään osaamistamme myös yli järjestörajojen.

Aliupseeriliiton laaja-alainen vaikuttaminen kattaa koko työelämän kentän ja tähtää lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteiden edistämiseen. Haluamme ylläpitää hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelusuhteita kaikkien meille tärkeiden yhteistyökumppanien kanssa.  Aliupseeriliton tavoitteellinen vaikuttaminen ulottuu yli hallituskausien, eikä yhteistyön rakentaminen eri sidosryhmien kanssa perustu lyhyen tähtäimen pikavoittojen hakemiseen.

Teksti: Tomi Malkamäki

Neuvottelupäällikkö

  • Meripalvelukokeilu jatkuu Rannikkolaivastossa

    Merivoimien pääluottamusmiehenä toivon hyvissä merkeissä alkaneesta meripalvelukokeilusta löytyvän ratkaisuja alushenkilöstön jaksamiseen Merivoimissa. Rannikkolaivastossa kokeiluun osallistuvien jaksamista pyritään parantamaan erillisellä valmiusvapaalla sekä pitkäjänteisemmällä suunnittelulla.

  • Sotilaiden työaikalaki 2020-luvulle

    Vuonna 1970 tasavallan presidentti Urho Kekkonen allekirjoitti lain puolustuslaitoksen virkamiesten työajasta. Valtaosa Puolustusvoimien henkilöstöstä kuuluu edelleen tämän lain soveltamispiiriin.

  • Uuden ajan veteraanit

    Aliupseeriliitto on mukana Puolustusministeriön johtamassa työryhmässä, jonka tehtävänä on luoda pohja seuraavalle kansalliselle sotilaallisen kriisinhallinnan veteraaniohjelmalle. Lähtötilanteessa arvioidaan nykyisen 2020–2023 ohjelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä mietitään vastauksia ohjelmakaudelle esiin nousseisiin kehittämistarpeisiin.