Intohimona kouluttaminen
Vuoden aliupseeri, vääpeli Konsta Sipilä palvelee Karjalan prikaatissa sissiradioaliupseerien ja tarkka-ampujien kouluttajana. Työ varusmiesten kanssa on hänelle mieluisaa ja palkitsevaa.
Sipilä työskentelee opetusaliupseerina Kymen jääkäripataljoonassa. Varusmiesten kouluttaminen on hänen päätyönsä. Sipilä jäi Puolustusvoimiin töihin sopimussotilaaksi heti varusmiespalveluksen jälkeen. Ennen armeijaa hän työskenteli nuorten kanssa opetus- ja koulutusalalla perheyrityksessä.
– Olen kouluttanut sissiradioaliupseereita ja tarkk’ampujia koko työurani, vuodesta 2014 alkaen. Lisäksi työhöni kuuluu henkilökunnan mentorointi sekä yksikön järjestelmien ja toimintatapojen kehittäminen.
Vuoden aliupseeri on suorittanut aliupseerin perus- ja yleistason opinnot. Hän on innokas kehittämään omaa ammattitaitoaan ja arvostaa Puolustusvoimilta saamaansa koulutusta.
– Aina jos on jotakin pitänyt oppia, perusteet on tullut Puolustusvoimilta. Ammattitaidon syvempi hankinta on muodostunut keskusteluissa kokeneempien ammattilaisten kanssa ja tekemällä. Olen suorittanut Puolustusvoimien kursseja ja opiskellut omalla ajalla. Monet asiat olen kuitenkin oppinut perimätiedolla ja apukouluttajana toimimalla, kokeneempien työtä seuraamalla.
Innovatiivinen asiantuntija
Vuoden aliupseerin palkitsemisperusteissa Aliupseeriliiton hallitus toteaa, että vääpeli Sipilä on tehtävässään ehdotonta valtakunnan kärkeä. Hän on tehtäväänsä sitoutunut, uuttera ja innovatiivinen asiantuntija, joka on kiinnostunut myös Puolustusvoimien ampumakoulutuksen kehittämisestä.
Sipilä kokee olevansa omalla paikallaan kouluttajatehtävässään. Hän haluaa jakaa osaamistaan ja kehittyä työssään.
– Käytännön tekemisen kouluttaminen on se, missä olen hyvä. Me Karjalan prikaatissa olemme todella ylpeitä koulutuksestamme. Varusmiehet saavat täällä todella laadukasta koulutusta. Tavoitteena saada mahdollisimman hyvä suorituskyky sodan ajan joukolle.
Sipilä kertoo olevansa innovatiivinen kouluttaja ja pyrkivänsä koko ajan parempaan lopputulokseen.
– Näen, että maailma kehittyy ja meidän koulutusmetodimme sen mukana. Emme jää aloillemme emmekä juutu vanhoihin malleihin. Tuomme uusia näkemyksiä, teknologioita ja suorituskykyjä esille, varusmiesten osaamistaso huomioiden.
Sipilä on huolissaan suuren työmäärän ja kiireen vaikutuksista ihmisiin. Hän toivoo, että johtamisen taidot säilyvät myös kiireessä.
– Kun on kiire, ihmisiä johdetaan usein kuin koneita. Haluan, että johtamisen taidot säilyvät myös kiireessä. Motivointi ja asioiden perustelu ovat tärkeitä työntekijöille ja varusmiehille. Tarvitsemme motivaatiota ja ihmisläheistä johtamista. Jos johtamiseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota, se näkyy pian motivaatiossa.

Kasvattaja ja kouluttaja
Kouluttaminen ja opettaminen ovat Sipilälle intohimo. Hän haluaa jatkossakin työskennellä opetustehtävissä, erityisesti varusmiesten parissa. Hän viihtyy hyvin Karjalan prikaatissa ja kokee sen erinomaiseksi työpaikaksi.
– Karjalan prikaatissa on hyvä työskennellä. Haluan jatkossakin tehdä työtä perusyksikön vanhimpana kouluttajana. Kasvattajana, joka pystyy neuvomaan, kouluttamaan ja avustamaan varusmiehiä. Haluan työskennellä nuorten kanssa. Haluan auttaa heitä saavuttamaan elämässä tarvittavia valmiuksia. Tämä on myös yhteiskunnan kannalta tärkeä asia.
Sipilän mukaan hänen kaltaisensa pitkän linjan kouluttajat edustavat perusyksiköissä pysyvyyttä. Hän näkee, että pysyvyys varmistaa koulutuksen laadun ja tärkeän tiedon säilymisen organisaatiossa.
Myös kansainväliset kouluttajatehtävät kiinnostavat Sipilää.
– Olin vuonna 2024 Puolassa koulutustehtävissä. Se oli mielenkiintoinen, mutta erilainen maailma kouluttaa. Voisi olla kiinnostavaa päästä mukaan kansainväliseen koulutuspooliin esimerkiksi tarkka-ampumakouluttajana.
Kun on paikalla, kun joku tekee jotain, aina oppii. Opin näkemällä ja kokemalla erilaisia asioita erilaisissa paikoissa. Myös kokeilemalla ja erehtymällä voi oppia paljon.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Valvontajohtaja on tilannekuvan ytimessä
Pursimies Pirjo Räisäselle on myönnetty jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin tunnustuspalkinto. Louise ja Göran Ehrnroothin säätiön kustantama rahapalkinto on tarkoitettu Puolustusvoimien palveluksessa olevien sotilaiden palkitsemiseen yksittäisestä teosta, toiminnasta tai työstä sotilaallisen maanpuolustuksen hyväksi.
-
Sotilasmestari Ekille merkittävä huomionosoitus
Sotilasmestari Esa Ek sai kesäkuussa merkittävän huomionosoituksen. NCO Leadership Center of Excellence nimesi tuolloin viisi ansioitunutta aliupseeria, jotka saivat nimensä oppilaitoksen Hall of Fame-seinälle.
-
Vääpelit varusmiesten tukena
Vääpelit Marko Konster ja Markus Viitanen ovat työskennelleet koko virkauransa Karjalan prikaatissa. Molemmilla on laaja kokemus varusmiesten kanssa työskentelystä.