3/2018 Osaava jäsen

Ammattisotilaan pukeutuminen

Puolustusvoimien ammattisotilas ja sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaisessa palvelussuhteessa oleva ovat velvollisia palveluksessa käyttämään puolustusvoimien sotilaspukua, jollei virkatehtävien laadun tai muun syyn vuoksi toisin määrätä.

Sotilaan on käytettävä sotilaspukua myös Ammattisotilas_Virkapuvut1_Kuva_AstaRuuskanenvirallisissa tilaisuuksissa, joissa tasavallan presidentin on ilmoitettu olevan läsnä sekä puolustusvoimien lippujuhlapäivän tai valtiollisen juhlapäivän johdosta järjestettävissä virallisissa tilaisuuksissa ja sotilashautajaisissa. Velvollisuudesta käyttää puolustusvoimien sotilaspukua säädetään puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 45 §:ssä

Virkamatkalla tai virantoimituksessa ulkomailla on ammattisotilaalla oikeus kansainvälisen käytännön mukaisesti käyttää sotilaspukua, jollei virkatehtävien laadun tai muun syyn vuoksi toisin määrätä.

Sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen, merkin ja tunnuksen käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa. Poliittisessa tilaisuudessa voidaan kuitenkin käyttää sotilaspukua esiinnyttäessä Puolustusvoimien edustajana.

Sotilasvirasta eronneella tai eläkkeelle jääneellä on voimassaolevien sotilaspukukokoonpanojen lisäksi oikeus käyttää niitä sotilaspukukokoonpanoja, jotka olivat voimassa hänen siirtyessään eläkkeelle tai erotessaan palveluksesta. He voivat käyttää sotilaspukua

  • kunniakäynneillä ja kunniavartioilla sankarihaudoilla,

  • puolustusvoimien tai Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sekä muiden reserviläisjärjestöjen juhla-, edustus- ja kilpailutilaisuuksissa,

  • kansainväliseen yhteistoimintaan liittyvissä juhla-, edustus- ja kilpailutapahtumissa,

  • osallistuessaan vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen nojalla puolustusvoimien harjoitukseen tai muuhun tilaisuuteen sen johtajan määräyksien mukaisesti,

  • ammattisotilaan häissä ja hautajaisissa sekä muissa tilaisuuksissa, joissa siviilihenkilöt käytävät juhlapukua.

Merkit ja tunnukset

Sotilaspuvussa ja virkapuvussa kannettavalla merkillä ja tunnuksella tarkoitetaan sotilaspukineen tai virkapukineen tiettyyn kohtaan kiinnitettävää esinettä, jonka muoto, mitat, kuviointi, materiaali, väri ja kiinnitystapa ovat tarkoin määritetyt. Arvomerkeillä osoitetaan niiden käyttäjän sotilas- tai palvelusarvo.

Ammattisotilas_Virkapuvut2_Kuva_AstaRuuskanenMuilla merkeillä osoitetaan asianomaisen henkilön toimiala tai tehtävä, sotilas- tai muu koulutus, suoritettu tutkinto, sotilasvirka- tai muita ansioita sekä erityiset vaatimukset täyttävä kunto- tai taitosuoritus. Tunnuksella osoitetaan kansallisuus, puolustushaara, aselaji sekä esikunta, joukko-osasto, eräät joukko-yksiköt tai sotilaslaitos, jossa kyseinen henkilö palvelee tai on aiemmin palvellut. Sotilaspuvussa ja virkapuvussa saa kantaa vain pukuun asianmukaisessa järjestyksessä vahvistettuja merkkejä ja tunnuksia.

Sotilas- ja virkapuvuissa kannettavista merkeistä ja tunnuksista on määrätty Pääesikunnan henkilöstöosaston normeilla PVHSM HENKILÖSTÖALA 038 (Sotilaspuvussa ja virkapuvussa kannettavat merkit ja tunnukset) sekä PVMK - PEHEN-KOS 006 (Kunnia- ja ansiomerkkien kantaminen). Normit löytyvät Torni-portaalista osoitteesta ”Tietopankit - Hakemistot - Virkapuvut - Sotilas- ja virkapuvut” ja Internetistä osoitteesta http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/erikoissivustot/sotilaspuvut/suomeksi/.

Tarkemmat määräykset ammattisotilaiden sotilaspukujen käytöstä kotimaassa ja ulkomailla annetaan Pääesikunnan logistiikkaosaston normissa PVHSM HPALV 002 - PE-LOGOS ” Puolustusvoimien sotilaspukujen käyttömääräykset”.

Ammattisotilas_Virkapuvut5_Kuva_AstaRuuskanen

Sotilaspuvut

Maastopuvussa paraatipukuna voidaan kantaa rinnassa kannettavia alkuperäiskokoisia kunniamerkkejä. Rintatähtiä ja kaularistejä ei käytetä. Kunniamerkkien käyttämisestä maastopuvussa on aina käskettävä erikseen. (Arkipuku)

Kevyttä palveluspukua käytetään päivystys-, esikunta- ja sisäpalveluksessa sekä palvelukseen liittyvissä tai sen ohessa suoritettavissa toimissa. Sitä ei käytetä kuuluttaessa joukkoon tai osastoon, jolla on asuna maastosuoja-, suoja- tai erikoisvaatetus. (Arkipuku tai tumma puku)

Palveluspukua käytetään tavanomaisilla onnittelukäynneillä ja vastaanotoilla, ulkovaltojen edustajien järjestämillä asevoimien tai puolustushaaran vuosipäivän vastaanotoilla, kansainväliseen yhteistoimintaan liittyvillä vastaanotoilla, sekä tavanomaista juhlallisemmissa tilaisuuksissa ja perhejuhlissa. (Smokki)

Pientä juhlapukua käytetään klo 18.00 tai sen jälkeen alkavissa puolustusvoimien piirissä järjestettävillä juhlapäivällisillä ja -illallisilla, kanssakäymisessä ulkovaltojen edustajien kanssa kansallispäivän, asevoimien tai puolustushaaran vuosipäivän tilaisuuksissa (ei kuitenkaan vastaanotoilla) sekä siviilitilaisuuksissa vuosi- tai muun merkkipäivän juhlallisella vastaanotolla. Sotilashäissä kutsuvieraina olevat ammattisotilaat käyttävät pientä juhlapukua. (Smokki)

Juhlapukua käytetään klo 18.00 tai sen jälkeen alkavissa itsenäisyyspäivän, puolustusvoimain lippujuhlan päivän ja joukko-osaston vuosipäivän juhlissa sekä tasavallan presidentin kutsuilla. Jos sotilashäissä sulhanen, bestman, morsian tai kaaso on kantahenkilökuntaa, tulee hänen käyttää juhlapukua. (Frakki)

Paraatipukua käytetään paraatissa, kunniavartiossa, virallisissa ja sotilaiden hautajaisissa, kansallisen veteraanipäivän tilaisuuksissa, sotilasvala- ja -vakuutustilaisuudessa, ilmoittauduttaessa ensimmäistä kertaa palvelukseen sekä itsenäisyyspäivän, puolustusvoimain lippujuhlan päivän ja joukon vuosipäivän viettoon liittyvissä, ennen klo 18.00 alkavissa tilaisuuksissa. Pukua käytetään myös joukon luovutus- ja vastaanottokatselmuksessa sekä sen lipun naulaus-, vihkimis-, vastaanotto- ja luovutustilaisuuksissa, siirron, nimityksen, ylennyksen, palkitsemisen ja eron johdosta sekä sotilasvirkaan liittyvän tutkinnon suorittamiseen kuuluvien kurssien päätöstilaisuuksissa. (Tumma puku kunniamerkein)


Sotilaspuku ja virkapuku

Sotilaspuku ja virkapuku ovat Pääesikunnan vahvistamia, määrätyn kuosisia, laatuisia ja värisiä asukokonaisuuksia niihin liittyvine merkkeineen ja tunnuksineen. Sotilaspuku muodostetaan yhdistelemällä sotilaspukineita, merkkejä ja tunnuksia. Virkapuku muodostetaan yhdistelemällä virkapukineita, merkkejä ja tunnuksia.


Sotilaspukine ja virkapukine

Sotilaspukineella tarkoitetaan sotilashenkilökunnalle vahvistettua, määrätyn kuosista, laatuista ja väristä asustetta ja varustetta. Virkapukineella tarkoitetaan puolustusvoimien erikseen määritetylle siviilihenkilökunnalle vahvistettua määrätyn kuosista, laatuista ja väristä asustetta ja varustetta.



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje