3/2018 Järjestötyö

Lapin Aliupseerit 50 vuotta

Lapin Aliupseerit, alkujaan Rovaniemen värvättyjen kerho, on ajanut värvättyjen ja ammattialiupseerien asioita pohjoisella maanpuolustusalueella kunniakkaasti. Arkistoja selatessa voi havaita, kuinka yhdistyksen toiminta on kehittynyt vuosien saatossa vastaamaan omien jäsentensä tarpeisiin. Yhdistyksen tavoitteena, koko sen olemassa olon ajan, on ollut jäsenen palveleminen.

Puheenjohtaja Milla Asikainen kävi juhlapuheessaan Ammattisotilas_LapinAliupseerit_1_Kuva_MaritLammesläpi yhdistyksen 50-vuotisen historian keskeisiä saavutuksia. Hän kertoi juhlayleisölle yhdistyksen tavasta, olla aktiivinen, kysyä ja kyseenalaistaa. Katsoa asioita kolikon molemmin puolin.

Juhlapuheessa Asikainen kiitti kaikkia yhdistyksen toiminnassa mukana olleita. Erityiskiitoksen hän suuntasi omalle hallitukselleen, jonka jäsenet vapaaehtoistyönä hoitavat aliupseerien asioita.

- Se työ mitä yhdistyksessä on vuosien aikana jäsenten eteen tehty, ei aina ole ollut helppoa. Se on vaatinut satoja tunteja vapaaehtoistyötä aktiivisilta puheenjohtajilta, sihteereiltä ja hallituksen jäseniltä. Se on vaatinut voittoja ja tappioita. Se on vaatinut neuvotteluja ja sopimuksia. Se on vaatinut meitä yltämään harrastuksessa ammattilaistasolle.

Ammattisotilas_LapinAliupseerit_3_Kuva_MaritLammesAsikainen kertoo että yhdistys on aina ollut edelläkävijä myös uusien toimintamallien käyttöönotossa.

- Me haluamme olla edistyksellinen yhdistys, joka osaa katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin ja rohkeasti. Uskallamme etsiä uusia toiminnan tapoja ja kehittää toimintaa. Uusi tapa menneellä vuosituhannella oli, että yhdistyksen ensimmäinen puhelinkokous pidettiin 17.5.1973, aikana jolloin puhelimia ei välttämättä joka kodista löytynyt. Muutama vuosi taaksepäin minulle aliupseerien puheenjohtajien keskuudessa vähän hymyiltiin, kun kerroin meidän hallituksen pitäneen WhatsApp-kokouksen.

Setälä kertoi puheessaan, että aliupseerit ovat olleet joukko-osastoissa hyvin aktiivinen ammattiryhmä. Ammattisotilas_LapinAliupseerit_2_Kuva_MaritLammes

- Olemme halunneet olla, ja haluamme olla mukana, kehittämässä työnantajan toimintaa. Olemme joukko-osastoissa suurin ammattiryhmä, ja se velvoittaa meitä aliupseereita olemaan mukana kaikilla tasoilla, niin edunvalvonnassa kuin sotilaallisissa tehtävissä. Me haluamme tehdä yhteistyötä ja kehittää toimintaa. Olla mukana kantamassa vastuuta, jonka valtiovalta puolustusvoimien kautta meille antaa. Olla puolustamassa meille rakasta isänmaata.

Ammattisotilas_LapinAliupseerit_5_Kuva_MaritLammes


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje