Siirry sisältöön

Tehtävään määrääminen ja siirtovelvollisuus

Virkamiehellä on velvollisuus siirtyä joukko-osastosta ja tehtävästä toiseen. Hänellä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa tulevaan siirtoon henkilökohtaisessa yhteistoimintamenettelyssä.

Yhteistoimintamenettely käydään virkamiehen Ammattisotilas_Aliupseeri_Tehtäväänmäärääminen_Kuva_AstaRuuskanenja esimiehen välillä ja siitä tehdään pöytäkirja. Tässä vaiheessa virkamiehen tulee saada tarkat tiedot uudesta tehtävästä ja sen vaativuusluokasta. Hänellä on myös mahdollisuus esittää kantansa asiaan. Työnantaja pyrkii tekemään siirrot niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa virkamiehelle.

Jos määrääminen toiseen tehtävään aiheuttaa aliupseerin palveluspaikkakunnan muutoksen, hänen on saatava tieto päätöksestä vähintään kolme kuukautta ennen tehtävän alkamista. Mikäli työnantaja tarvitsee aliupseerin työpanoksen käyttöön toisella paikkakunnalla alle kolmessa kuukaudessa tiedoksisaannista, voidaan henkilön suostumuksella toimia seuraavasti:

  • Tehtävään määräyksessä tehtävä voidaan käskeä alkamaan alle kolmen kuukauden tiedoksisaantiajan.

  • Yt-pöytäkirjaan merkitään henkilön suostumus tehtävään määräämiseen alle kolmen kuukauden tiedoksisaantiajalla.

  • Tehtävän virkapaikaksi määrätään aikaisempi paikkakunta niin pitkäksi aikaa, kunnes kolmen kuukauden määräaika täyttyy.

  • Vastaanottava joukko-osasto maksaa virkaehtosopimuksen mukaiset matka- ja matkustamiskustannusten korvaukset, mukaan lukien päivärahat.

Joskus töitä joudutaan järjestelemään sijaisuuksilla esimerkiksi henkilön kriisinhallintatehtävän tai muun virkavapauden vuoksi. Pääsääntöisesti sijaisuudet hoidetaan hallintoyksikön työjärjestyksen mukaisesti, jolloin tehtävään määräystä ei tarvita. Mikäli sijaisuusjärjestely todennäköisesti kestää yli kaksi kuukautta, antaa toimivaltainen viranomainen kirjallisen tehtävään määräyksen ennen sijaisuuden alkamista. Tehtävään määräys voi olla joko määräaikainen tai määräys hoitaa sijaisena toista tehtävää.

Ammattisotilas_Aliupseeri_Tehtäväänmäärääminen2_Kuva_AstaRuuskanen

Määräaikainen tehtävään määräys annetaan, kun tilapäistä tehtävää hoidetaan kokoaikaisesti eikä ohessa hoideta omaa tehtävää. Määräys hoitaa sijaisena toista tehtävää annetaan siinä tapauksessa, että henkilö määrätään hoitamaan toista tehtävää oman tehtävän ohella. Tuolloin laaditaan uusi tehtävänkuvaus, jossa kuvataan henkilön todelliset työt sijaisuuden aikana. Tehtävänkuvaus arvioidaan normaalin arviointimenetelmän mukaisesti. Sijaisuuden päätyttyä tehtävänkuvaus päivitetään tai otetaan käyttöön henkilöllä ennen sijaisuuden alkua ollut tehtävänkuvaus.

Joukko-osaston komentaja määrää aliupseerin tehtävään oman joukko-osaston sisällä. Jos aliupseeri siirtyy oman puolustushaaransa sisällä toiseen joukko-osastoon, määräykseen antaa puolustushaaran komentaja. Pääesikunta tekee päätöksen omien laitostensa välillä tapahtuvista määräyksistä.

Kun aliupseeri siirtyy puolustushaarasta toiseen tai pääesikunnan ja sen alaisista laitoksista puolustushaaroihin tai päinvastoin, päätöksen tekee Pääesikunta. Tällöin vastaanottava puolustushaaran esikunta vastaa tarvittavien lausuntojen kokoamisesta ja lähettämisestä Pääesikuntaan. Logistiikkalaitoksen johtaja määrää aliupseerin sisällä hallintoyksiköstä toiseen.

Pyydä aina apua luottamusmieheltä, mikäli sinua ollaan siirtämässä uuteen tehtävään tai joukko-osastoon.


Terho Eironen

Valtakunnallinen pääluottamusmies

Kuvat: Asta Ruuskanen

  • Aliupseeri esimerkkinä asevelvolliselle

    ”Joukkueen murtautuessa läpi pakotti ottamansa vangit valjastamaan hevosen, meni takaisin hakemaan konekiväärit pois ja taistellen 3 eri vihollislinjan läpi toi konekiväärit, miehensä sekä vangit takaisin omalle puolelle.”, lukee Mannerheim-ristin ritari Eino Mallilan ristin myöntämisperusteissa.

  • Virkamatkustamisen pelisäännöistä

    Virkamatka on esimiehen määräyksestä tehtävä matka, jonka virkamies tekee virkatehtävien hoitamista varten virkapaikan ulkopuolelle.