Siirry sisältöön

Kun pääsisi vielä kerran joulukirkkoon

Sosiaalisihteeri Anni Grundström Suomen sotaveteraaniliitosta haluaa herättää suomalaiset huomaamaan, että veteraanit tarvitsevat edelleen runsaasti apua ja tukea. Veteraanien keski-ikä on yli 90 vuotta. Heidän tulotasonsa on hyvin alhainen ja he tarvitsevat monenlaista apua ja tukea arjessa. Myös veteraanien puolisot ja lesket tarvitsevat apua. Hän korostaa, että auttamista ei voi enää siirtää.

Grundström korostaa, että vapaaehtoisten antama apu on välttämätöntä viranomaisten apua täydentämään.

– Vapaaehtoinen apu täydentää lakisääteistä ja muuta julkista tukea. Vapaaehtoisten auttajien kädet ulottuvat sinne, mihin viranomaiset eivät.

Grundström rohkaisee tarjoamaan aktiivisesti apua lähimmäiselle myös suoraan. Auttamisen ei aina tarvitse tapahtua jonkun yhteisön kautta.

– Monella omaiset asuvat kaukana ja veteraanisukupolven avunpyyntökynnys on korkea. Veteraanit eivät myöskään jaksa aina olla aktiivisia avun hakemisessa.

Useimmiten veteraanien tarvitsema apu on hyvin arkista. Sellaista, että jokainen halutessaan pystyy auttamaan. Apua tarvitaan arjen pieniin tekoihin. Arkeen liittyvää auttamista voi olla esimerkiksi keittiötyöt, siivous, kodin pikku nikkarointi, pihatyöt ja palovaroittimen vaihtaminen.

– Tarvitsemme ihmisiä, jotka auttavat arjessa selviämisessä. Myös kuuntelu ja läsnäolo ovat tärkeää auttamista. Monet eivät juurikaan liiku kotoaan ulos. Vapaaehtoiset voivat toimia veteraanien liikkumisen tukena. Voit myös soittaa silloin tällöin tutulle veteraanille ja kysyä, mitä hänelle kuuluu.

Palveluviidakosta selviäminen on Grundströmin mukaan monille vaikeaa. Siksi vapaaehtoisiksi tarvitaan myös henkilöitä, jotka ovat näppäriä asiakirjaosaajia byrokratiaviidakossa.

Grundström korostaa, että veteraania voi auttaa myös kertaluontoisesti. Auttamisen ei aina tarvitse olla sellaista, että vapaaehtoinen sitoutuu pitkiksi ajoiksi työhön.  

– Tarvitsemme myös kertakäyttökäsiä.  Auttaminen lähtee vapaaehtoisesta itsestään. Kun haluat auttaa, mieti ensin ”Mitä minä haluan tehdä?”

Hyvät teot ovat usein kovin pieniä. Grundström kertoo, että veteraanin hartain toive voi esimerkiksi olla ”Kun pääsisi vielä kerran joulukirkkoon”.

– Kun itse lähdet joulukonserttiin, voit ottaa veteraanin kyytiisi.


Asta Ruuskanen

  • Turvaa kesälomahaaveillesi

    Kesäloma ja ulkomaanmatka! Merivesi kimaltelee auringossa, valkoiselle hiekalle on levitelty sinne tänne rantatuoleja ja pyyhkeitä. Mitä tekisit tänään? Haluaisitko vain makoilla rannalla pulahtaen välillä meriveteen vai lähtisitkö kiertelemään kaupungin nähtävyyksiä?

  • Veikon muistolle

    Järjestöveteraani Veikko Nieminen siirtyi viimeiseen iltahuutoon 13.8.2017 kaaduttuaan sähkökäyttöisellä kulkuneuvolla ja loukattuaan päänsä. Hän ei siitä enää toipunut.