Siirry sisältöön

Yhteiskunta

  • Uuden sukupolven suorituskykyjä

    Lauri Puranen valmistelee Suomen historian suurimpia ja kalleimpia puolustushankkeita. Puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtajana kenraalimajuri evp Purasella on keskeinen rooli Laivue 2020- ja HX-hankkeiden läpiviennissä.

  • Ennen ja nyt

    Kenttämuonitus on joukkojen kenttäolosuhteissa tapahtuvaa elintarvikehuoltoa. Sen tarkoituksena on pitää huollettavat joukot toimintakykyisenä tarjoamalla niille kyllin riittävän energiamäärän sisältävä muona-annos.

  • Yhtenä rintamana

    SAK:n, STTK:n ja Akavan jäsenliitot ryhtyivät syyskuussa laajassa rintamassa työtaistelutoimiin. Järjestölliset toimet ovat vastalause Suomen hallituksen suunnitelmille heikentää työntekijöiden irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä. Eduskuntaan laki on tarkoitus viedä marraskuussa.

  • Kehittyvä turvaverkko

    Vuoden 2016 lopussa astui voimaan Laki tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä. Laki toi mukanaan merkittäviä parannuksia kriisinhallintatehtävissä vammautuneiden hoitojen tehtävistä aiheutuneiden henkisten järkytysreaktioiden hoitojen korvaamiseen.

  • Logistiikkalaitos mahdollistaa

    Logistiikkalaitoksen tehtävä on mahdollistaa Puolustusvoimien operaatioiden toteutus poikkeusoloissa ja normaalitilanteissa, kaikissa toimintaympäristöissä.

  • Mikä on yhteiskunnan etu

    Onko pelkkää yhteiskunnan etua edes olemassa vai puolustetaanko politiikassa ja työmarkkinoilla lopulta aina jonkin ryhmän etua? Kukaan ei tahdo päätöksillään ohjailla yhteiskunnan rahavirtoja niin, että omat tulot ehtyisivät.

  • Silloin ja nyt

    Puolustusvoimiin perustettiin sotakoiratarha vuonna 1924. Ensimmäisinä vuosina koirien koulutus keskittyi viestikoirien kouluttamiseen. Talvi- ja jatkosodassa koirat työskentelivät viestitehtävien lisäksi erityisesti vartio- ja partiokoirina.

  • Silloin ja nyt

    Syksyllä 1939 Puolustusvoimilla oli 4 700 hevosta ja 134 kuorma-autoa. Suomessa oli tuolloin 380 000 hevosta ja 53 000 autoa. Valmiutta kohotettaessa puolustusvoimat otti siviiliyhteiskunnasta 60 000 hevosta. Myös suurin osa Suomen 20 000 kuorma-autosta otettiin ennen talvisotaa puolustusvoimien käyttöön.

  • Neuvottelutulos vuoden 2018 virastoerästä

    Neuvottelutulos virastoerän kohdentamisesta on saavutettu. Virastoeräneuvottelut käytiin Aliupseeriliiton, pääesikunnan ja puolustusministeriön välillä. Neuvottelujen lähtökohtana on aina Valtiovarainministeriön neuvottelumääräys. Siinä määritellään sopimusvarallisuuden kohdentamisen päälinjat.

  • Sopimustavoitteet sopimukseksi

    JHL edustaa Aliupseeriliittoa valtion keskustason neuvottelupöydässä. Tuossa pöydässä Aliupseeriliiton jäsenten etuja ajaa JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch. Pääneuvottelijana Karrasch neuvottelee muiden pääsopijajärjestöjen ja Valtiovarainministeriön edustajien kanssa sopimuskauden palkoista ja muista työehdoista.

  • Itsenäinen ilmapuolustus 100 vuotta

    Ruotsalaisen Kreivi Eric von Rosenin lahjoittama Thulin D – tyyppinen lentokone laskeutui Nils Kindbergin ohjaamana Vaasan kaupungin edustalle jäälle 6.3.1918. Tuosta tapahtumasta katsotaan käynnistyneen Suomen Ilmavoimien taival. Ilmavoimat täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 100 vuotta. Suomen ilmavoimat on yksi maailman vanhimmista ilmavoimista ja jopa Englannin kuninkaalliset ilmavoimat on perustettu myöhemmin.

  • Silloin ja nyt

    Perjantaina tammikuun 25. päivänä 1918 senaatin sisäasiaintoimikunta julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Tuona päivänä syntyi itsenäisen Suomen sotaväki. Sen tehtävänä oli ”yksinomaan järjestyksen ylläpitäminen ja epäjärjestyksen estäminen”.