Siirry sisältöön

Järjestötyö

  • Tärkeä päänavaus maanpuolustustyöhön

    Uudenmaan aliupseerit ry:n vapaaehtoiset kertoivat Nuku rauhassa –tapahtumassa yleisölle aliupseerien arjesta ja aliupseeriston uudesta roolista puolustusvoimien kasvavana henkilöstöryhmänä.

  • Valmiuksia ja aatteellista toimintaa

    Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) on nimensä mukaisesti reserviupseereiden valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö.

  • Yhdistykset juhlivat

    Kolme Aliupseeriliiton jäsenyhdistystä, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen ja Tampereen seudun aliupseerit, juhli pyöreitä vuosia keväällä.

  • Turvallisin mielin matkalle Aliupseeriliiton jäsenkortin kanssa

    Passi, lentoliput… Entä liiton jäsenkortti? Jos nämä kaikki tulivat mukaan, voit aloittaa matkasi levollisin mielin. Matkustaessa on hyvä rentoutua ja nauttia olostaan ulkona arjen rattaista. Silloin voi kuitenkin myös sattua kaikenlaista.

  • Edustajakokous 2017

    Hallituksen ehdokasasettelu käynnistyy. Syksyn edustajakokouksessa yhdistykset valitsevat jäsenet liiton hallitukseen. Erovuorossa on kuusi hallituksen varsinaista ja kuusi varajäsentä.

  • Kaikkia tarvitaan sotiemme veteraanien perinnetyössä

    Kun veteraanien rivit harvenevat, veteraaniperinnetyö tarvitsee uusia tekijöitä ja uusia tapoja toimia. Tammenlehvän Perinneliitto ja Suomen Sotaveteraaniliitto ovat suunnittelemassa perinnetyön painopisteen muuttamista valtakunnallisesta toiminnasta paikalliseen ja alueelliseen toimintaan.

  • Ammattisotilaat kuntotalkoisiin

    Kunnon kohentajat –kilpailu on Mikkelin Aliupseereiden jäsenten väline mittelö. Eniten kuntoindeksiään vuoden aikana nostanut aliupseeri palkitaan vuoden loputtua.

  • Parempia bonuksia

    Uusi liikennevakuutuslaki tulee voimaan vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä. Lain perusperiaatteet pysyvät samana. Uusi laki mahdollistaa liikennevakuutuksen kehittämisen oikeudenmukaisemmalla tavalla. Asiakkaan vakuutus- ja vahinkohistoria voidaan nyt huomioida hinnoittelussa aikaisempaa joustavammin

  • Tähtäimessä kenttäkelpoisuus

    Reserviläisurheiluliiton liikuntatapahtumiin osallistuu vuosittain noin 120.000 henkilöä. Valtaosa tilaisuuksista on monipuolisia kuntoliikuntatapahtumia. Myös kilpailut ja reserviläisten kenttäkelpoisuutta suoraan edistävät tapahtumat ovat suosittuja.

  • Frisbeegolf-mestaruutta metsästämään

    Aliupseeriliiton Frisbeegolf-mestaruuskilpailut järjestetään lauantaina 20.5.2017 Urheiluopisto Kisakeskuksessa Pohjankurussa ja Kodin tavaratalo Frisbeegolf-parkissa. Kilpailuun voivat osallistua kaikki aliupseeriliiton jäsenet.