Siirry sisältöön

Aliupseerit

  • Tehtävänä kouluttaja

    Noin kolmannes aliupseereista työskentelee erilaisissa kouluttajatehtävissä. Pursimiehet Anton Hämelin ja Patrick Rappu ovat työskennelleet kouluttajina yli 10 vuotta. He vastaavat omalta osaltaan Puolustusvoimien joukkotuotannon toteuttamisesta.

  • Arvokas huomionosoitus aliupseerille

    Ylikersantti Joonas Lampi palkittiin arvokkaalla Adolf Ehrnrooth-tunnustuspalkinnolla helmikuussa. Lampi jakoi palkinnon viiden muun ammattisotilaan kanssa. Juhlallinen palkitsemistilaisuus pidettiin perinteiseen tapaan Helsingin Säätytalolla.

  • Juho Autiosta Vuoden urheilija

    Ylikersantti Juho Autio on valittu Aliupseeriliiton Vuoden 2019 urheilijaksi. Kiväärilajeissa menestynyt Autio ampui hopealle Sotilaiden MM-kilpailuissa Kiinassa, 300 metrin kiväärin pika-ammuntojen joukkuekilpailussa. Autio teki kilpailuissa myös pika-ammunnan Suomen ennätyksen.

  • Ennakkoluuloton, aktiivinen ja osaava ylivääpeli

    Aliupseeriliiton hallitus valitsi ylivääpeli Ville Tommolan (41) Vuoden aliupseeriksi. Tommola on omalla työpaikallaan laajalti arvostettu sekä työtovereiden että esimiesten silmissä. Hänet nähdään ennakkoluulottomana, aktiivisena ja osaavana työntekijänä.

  • Pohjoismaista koulutusyhteistyötä

    Vuonna 2014 käynnistynyt Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö (FISE) laajeni vuoden 2018 alussa koskemaan aliupseeriston koulutusta. Ensimmäinen koulutusvaihtoon Suomeen tullut ruotsalainen aliupseeri oli ylikersantti Stefan Peltonen.

  • Historiaharrastus jalostui tietokirjoiksi

    Jukka Kyöstin kiinnostus sotahistoriaan syntyi kaksikymppisenä nuorukaisena. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ylivääpeli Kyösti on kirjoittanut kaksi ansiokasta tietokirjaa ja hän on edelleen intohimoisen kiinnostunut sotahistoriasta.

  • Näköalapaikka sotilaiden liikuntaan

    Vääpeli Pasi Suvisolan työ liikuntakasvatusaliupseerina on näköalapaikka varusmiesten ja ammattisotilaiden arkeen. Työssään hän haluaa innostaa ja kannustaa sotilaita liikkumiseen ja edistää henkilöstön työssä jaksamista.

  • US Navy SEA Class 222

    Kirjoittaja osallistui ensimmäisenä suomalaisena aliupseerina Yhdysvaltain merivoimien Senior Enlisted Academyn SEA kurssille numero 222 alkuvuodesta 2019.

  • Huikeatkin tavoitteet ovat saavutettavissa

    Jääkiekkoilija Tanja Niskanen (27) on valittu Aliupseeriliiton Vuoden urheilijaksi. Kersantti Niskanen työskentelee Karjalan lennostossa tilannevalvonta-aliupseerina. Suomen kansalle Niskanen tuli tutuksi jännittävässä jääkiekon MM-turnauksessa, jossa naisten joukkue taisteli Suomelle hopeaa.

  • Värvätyille lupa ostaa alkoholia

    Värvätyt saivat vuonna 1969 oikeuden ostaa alkoholia vapaasti. Aiemmin värvätyt tarvitsivat kaikilta vaaditun alkoholinosto- eli ”viinakortin” lisäksi myös erillisen puolustuslaitoksen lupakirjan alkoholin ostoon Alkosta.

  • Valvontajohtaja on tilannekuvan ytimessä

    Pursimies Pirjo Räisäselle on myönnetty jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin tunnustuspalkinto. Louise ja Göran Ehrnroothin säätiön kustantama rahapalkinto on tarkoitettu Puolustusvoimien palveluksessa olevien sotilaiden palkitsemiseen yksittäisestä teosta, toiminnasta tai työstä sotilaallisen maanpuolustuksen hyväksi.

  • Moottoripyörä vaihtui kameraan

    Tähtitieteilijähän minusta piti tulla. Se oli lapsuuden haaveammattini. Musiikki vaan tuli jossain vaiheessa sotkemaan suunnitelmat. Taivaan havainnointi unohtui pitkäksi aikaa. Nyt olen löytänyt takaisin pimeään, tähtitaivaan alle.