Työelämä
-
Jokainen voi vaikuttaa
Puolustusvoimien työntekijöillä on runsaasti mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työtehtäviin ja työolosuhteisiin. Työntekijä voi vaikuttaa virkaehtosopimuksiin, henkilöstöasioiden hoitoon ja työpaikan yhteistoimintaan.
-
Ensikosketus ammattisotilaan tehtäviin
Puolustusvoimat rekrytoi sopimussotilaiksi varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita. Määräaikainen tehtävä antaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua Puolustusvoimiin työpaikkana.
-
Lyhytterapiasta tukea jaksamiseen
Riikka Kankare (51) on toiminut työtovereidensa valitsemana luottamushenkilönä monenlaisissa tehtävissä yli kaksikymmentä vuotta. Muiden auttaja kuormittui itse, eikä enää jaksanut. Lyhytterapiasta löytyi työkaluja elämänhallintaan ja jaksamiseen.
-
Onko kesäloman jälkeistä elämää?
Kesäloman jälkeen ensimmäinen työviikko saattaa tuntua raskaalta. Loman loppuminen tuo myös univaikeudet. Väsyttää, mutta silti uni ei tule illallakaan. Mikä avuksi?
-
Virkamies- ja rikosoikeudellinen prosessi
Elämä ja virkatehtävät eivät aina välttämättä mene suunnitellusti. Mitä tapahtuu, kun virkamieheen kohdistetaan häiriötilanteessa työnantajatoimia ja mahdollisia virkamies- tai rikosoikeudellisia toimenpiteitä?
-
Ensiapukoulutus aliupseeriopinnoissa
Aliupseerien perustason yhteiset opinnot sisältävät myös ensiapukoulutusta. Perustason yhteisten opintojen kurssinjohtaja, kapteeni Tero Metelinen kertoo, että kaikki aliupseerit osallistuvat koulutuksen aikana Puolustusvoimien ensiapuhenkilökoulutukseen ja SPR:n EA1 -koulukseen.
-
Merisotakoulu
Merisotakoulu tarjoaa työntekijöille ja opiskelijoille laajan kirjon monipuolisia haasteita Merivoimien toimintaympäristössä.
-
Henkilökunnan vakuutusturvan kehittäminen
Puolustusvoimien henkilökuntaa koskeva työtapaturma- ja ammattitautilaki ei tällä hetkellä korvaa kuntoliikunnassa sattuneita lihaksen kipeytymisiä, revähdyksiä tai repeytymiä, jotka eivät täytä tapaturman tunnusmerkkejä ja joita ei voi pitää myöskään laissa tarkoitettuina työliikekipeytymisenä.
-
Ilmasotakoulu
Ilmasotakoulu on ilmavoimien puolustushaarakoulu ja korkeakoulutasoinen sotilasopetuslaitos. Koulun tehtävänä on antaa palkatun henkilöstön perus-, täydennys- ja jatkokoulutusta. Tutkimus- ja kehitystyö on myös tärkeä osa koulun tehtävää. Vuosittain täydennyskoulutusta saa noin 1000 opiskelijaa.
-
Tavoitteena ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö
Puolustusvoimien henkilöstöstrategian mukaan Puolustusvoimilla on tavoitetilassa ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka on laadultaan ja määrältään riittävä sodan, erilaisten kriisien ja rauhan ajan tehtävien täyttämiseksi. Henkilöstön osaamisen ja toimintakyvyn kehittämisen tärkeimpänä kriteerinä on operatiivisten vaatimusten täyttyminen.
-
Jalkaväkikoulu – Aliupseeriston valtakunnallinen opetuslaitos
Maasotakouluun kuuluva Jalkaväkikoulu kouluttaa Puolustusvoimien palveluksessa olevat aliupseerit. Lisäksi koulu on Maavoimien kadettikoulu, jalkaväen aselajikoulu, tiedustelun toimialakoulu sekä koko Puolustusvoimia palveleva täydennyskoulutuskeskus.
-
Aliupseerien koulutuspäivät Rannikkolaivastossa
Aliupseerien koulutusjärjestelmäuudistus ja aliupseerien keskitetty tehtävä- ja seuraajasuunnittelu mietityttävät monia aliupseereita. Vaikka teemoista on jaettu tietoa monia kanavia pitkin, paljon on vielä epätietoisuutta ilmassa. Rannikkolaivasto vastasi aliupseereidensa tiedonjanoon aliupseerien koulutuspäivillä.