Järjestötyö
-
Ilma-asejoukkuemestaruus EVP-yhdistykselle
Ilma-asemestaruuskilpailujen joukkuekilpailu oli kahden yhdistyksen välinen mittelö. Aliupseeriliiton EVP-yhdistyksen joukkue voitti ylivoimaisesti toiseksi tuleen Keski-Suomen Aliupseereiden joukkueen sekä ilmapistooli- että ilmakiväärikilpailussa.
-
Urheilumestaruuskilpailujen kehittäminen
Puolustusvoimat on peruuttanut vuoden 2022 sotilaiden SM-kilpailut. Koska Aliupseeriliiton hiihto, suunnistus- ja ampumamestaruuskilpailut järjestetään SM-kilpailujen yhteydessä, niitäkään ei tänä vuonna järjestetä.
-
Puheenjohtajavierailu Satakuntaan
Aliupseeriliiton johdon yhdistysvierailut käynnistyivät koronatauon jälkeen. Puheenjohtaja Jyrki Surkka kiersi kahden päivän aikana Porin prikaatissa työskentelevien aliupseerien työpisteillä.
-
Lomaile Alpolassa ja Vierumäellä
Aliupseeriliiton vapaa-ajanviettopaikat Alpola ja Vierumäen Vöyri ovat varattavissa jäsenten käyttöön jäsensivuilla olevasta varauskalenterista. Kevätkaudella on vielä vapaita vuoroja käytettävissä.
-
Vuoden 2022 mestaruuskilpailut
Aliupseeriliitto järjestää vuonna mestaruuskilpailuja, joihin kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Ilma-ase-, frisbeegolf- ja golfmestaruuskilpailujen ajankohdat on julkaistu.
-
Jäsenet haluavat ammattimaista edunvalvontaa
Aliupseeriliitto toteutti syys-lokakuussa jäsentutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää erityisesti Puolustusvoimien palveluksessa olevien jäsenten näkemyksiä edunvalvonnan tavoitteista ja niiden toteuttamisesta sekä käytännön edunvalvontatyöstä.
-
Aliupseeriliiton hallitus 2022
Edustajakokous valitsi Aliupseeriliiton hallitukseen uusia jäseniä erovuoroisten tilalle. Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 12 varsinaista jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenistä puolet on kahden vuoden välein erovuorossa.
-
Ansioituneita jäseniä palkittiin
Aliupseeriliitto palkitsi edustajakokouksen päivällisellä ansioituneita jäseniä hopeisilla ja kultaisilla ansiomitaleilla. Tilaisuudessa luovutettiin myös yksi aliupseeriliiton pienoislippu ja julkistettiin vuoden 2021 aliupseeri.
-
Edustajakokous 2021
Aliupseeriliiton jäsenyhdistysten valitsemat 35 kokousedustajaa päättivät liiton toiminnan ja talouden linjauksista ja edunvalvontatavoitteista marraskuun edustajakokouksessa. Edustajat valitsivat myös hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle.
-
Puheenjohtajapäivät
Aliupseeriliiton jäsenyhdistysten puheenjohtajilla on tärkeä rooli Aliupseeriliiton toiminnan kehittämisessä. Syyskuussa pidetyillä puheenjohtajapäivillä yhdistysten puheenjohtaja pääsivät keskustelemaan jäsenten edunvalvonnasta sekä kehittämään oman yhdistyksensä ja koko Aliupseeriliiton toimintaa.
-
Hallituksen jäsenten vaali
Aliupseeriliiton jäsenyhdistykset valitsevat marraskuussa kuusi uutta jäsentä liiton hallitukseen. Puolet hallituksen 12 jäsenestä on erovuorossa kahden vuoden välein. Hallituksen jäsenen kausi kestää neljä vuotta.
-
Dragsvikin Aliupseerit Aliupseeriliiton jäseneksi
Aliupseeriliiton hallitus hyväksyi syyskuun kokouksessaan uuden jäsenyhdistyksen Aliupseeriliittoon.